Ihmetuoli tuli luokkaan, taas

Opettajanurani ensimmäiseen vuoteen liittyy tilanne, joka lienee ollut merkittävin lähtölaukaus oman opettajuuteni linkittymiseen leikkiin ja draamaan. Haastavan syyslukukauden jälkeen olin tilanteessa, jossa olin innokas, mutta samalla kokematon ykkösluokkalaisten ope, joka oli edelleen epävarma siitä, mitä kaikkea pienten oppilaiden kanssa voi tehdä tai kuinka heidän kanssaan kannattaisi toimia.

Sitten kuin vahingossa vuosikymmeniä luokassani ollut vanha opettajantuoli muuttui eräässä leikissä ihmetuoliksi. Oppilaitteni ihmetuolileikkiä kohtaan osoittama valtava innostus sai minut kiinnostumaan asiasta niin paljon, että aloin kokeilla ja tutkia leikin ja draaman mahdollisuuksia koulussa, opetuksessa sekä oppimisessa. Nyt tästä tilanteesta on kulunut melkein parikymmentä vuotta ja edelleenkin leikki ja draama sekä ihmetuoli seuraavat minua, missä ikinä opetankin. Kohtaamisia uusien oppilasryhmien kanssa ihmetuolillani on vuosien varrelta lukuisia. Vaikka paikka ja oppilaat sekä ihmetuolin ulkomuotokin vaihtuvat, on ihmetuoli aina luotettava työparini, jonka kanssa on turvallista sukeltaa leikin ja draaman vietäviksi kerta toisen jälkeen.

Tänään oli vuorossa uusien ykkösluokkalaisteni ensikohtaaminen ihmetuolin kanssa ja sen taika ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun löysin ihmetuolin pianon takaa, se näytti aivan tavalliselta pianotuolilta, mutta kun tuoliin laittoi taikapattereita, alkoi ihmeitä tapahtua. Kerroin oppilaille, että ihmetuoli saattaa muuttaa käyttäjänsä ihan miksi tahansa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi kokeilijaksi. Ennen tuoliin istahtamista keräsin rohkeutta, koska edellisestä kohtaamisesta ihmetuolini kanssa oli kulunut jo jonkin aikaa. Kuulin oppilailtani, että he olettivat opettajan muuttuvan luultavasti supersankariksi. Se olisikin jotain, olinhan aiemmalla ihmetuolikerrallani ollut irvistelevä apina. Ja toden totta, supersankariksihan minä ihmetuolin avustuksella muutuin ja ensi töikseni tein hieman sankarihommia.

Pelastettuani oppilaani tylsältä koulupäivältä lensin innokkaasti muutaman kierroksen luokassa raikuvien kannustushuutojen ja naurunremakan siivittäminä. Laskeuduin pehmeästi ihmetuolin viereen ja kysyin kysymyksen, jonka yleensä aina tässä vaiheessa esitän:

"Haluaisiko joku muukin kokeilla ihmetuolia?"

Tälläkin kertaa tuo pieni irrottautuminen open arkiroolista kannatti, halukkaita ihmetuolin testaajia oli viittaavien käsien merestä helppo houkutella leikkimään lisää. Näimme luokassa seuraavien hetkien aikana useita mahtavia roolisuorituksia aina konttaavasta ja itsevästä vauvasta, salaperäisen agentin kautta karjuvaan leijonaan saakka. Luokan täyttivät toisten kannustaminen ja aplodit sekä iloinen, hyväksyvä ja yhteisöllinen ilmapiiri. On vaikea uskoa, että vain hetkeä ennen ihmetuolin ilmestymistä iltapäivän viimeiselle tunnillemme, luokassamme oli päivän töistä jo väsähtäneitä ja kotiin kaipaavia lapsia. Ihmetuolin ja leikin avulla koulutyön puuduttamat oppilaat saatiin taas innostumaan ja osallistumaan, olemaan lapsia. Tunsin oloni todella supersankariksi!

Arvaa kuka, arvaa mikä?
Oppilas istahtaa ihmetuoliin ja alkaa esittämään esim. henkilöä tai esinettä kirjan kuvasta, harrastusta, eläintä, soitinta jne. Muut yrittävät arvata, mistä on kyse?

Minä tiedän kaiken:
Ihmetuoliin tulee oppilas, joka sanoo: "Kysykää mitä vain, minä tiedän kaiken!" Muut oppilaat alkavat kysellä keksimiään kysymyksiä ja "kaikkitietavä" vastaa ikään kuin tietäisi kaiken.

Juorulehti:
Ihmetuoliin istuu oppilas, joka ottaa jonkun tunnetun henkilön roolin (esim. Cheek, Julius Caesar, Mona Lisa, Aku Ankka, presidentti, rehtori). Muut oppilaat ovat juorulehden toimittajia ja utelevat yksityiskohtaista tietoa tunnetun henkilön elämästä. Ihmetuolissa istuva oppilas keksii ja paljastaa toimittajille esittämänsä henkilön salaisuuksia. Selville saatujen tietojen ja salaisuuksien perusteella luokan seinälle tehdään myöhemmin lööppejä huutava juorulehden kansisivu.

Ihan pihalla

Kesän lämpeneminen kunnolla vasta koulujen alettua on herättänyt ainakin itselläni kysymyksen koulutyöskentelyn paikasta. Pysytäänkö tiukasti sisällä luokassa lukemassa, kirjoittamassa ja hikoilemassa vai löytyisikö oppilaita ja opettajiakin uskoakseni enemmän innostava työskentely-ympäristö luokan ulkopuolelta, vaikka ulkoa?

Huomasin oppilaitteni vireystason kohoavan huomattavasti, kun kouluaherruksemme siirtyikin kesken oppitunnin koulun pihalle. Tällä kertaa ohjelmassamme oli tuiki tavallisia, perinteisiä pihaleikkejä, jotka ovat säilyttäneet viehätyksensä vuodesta toiseen. Kun osallistuin itse mukaan leikkiin, sain itsekin mukavan pikku tuuletuksen työpäivääni. Vielä tärkeimpänä koin sen, että leikkiessämme pihalla, pystyin tutustumaan uusiin oppilaisiini ympäristössä, jossa lapsi yleensä on omimmillaan, leikin maailmassa.

MLL: Vanhempainnetti, Leikkivinkit

Oppilaiden työskentely koulussa muualla kuin työpöytien ääressä tai jopa täysin ilman pulpetteja herätti julkista keskustelua ja kärkästäkin mielipiteiden vaihtoa kuluneen vuoden aikana. Opettajakunnan mielipiteet jakautuvat tässäkin asiassa. Olen työskennellyt opettajien kanssa, joiden mielestä pulpettityöskentely on luotettavin tapa varmistaa oppilaiden keskittyminen sekä työrauhan säilyminen luokassa. Leikkiminen koulussa saattaakin tällöin tuntua opettajasta riskialttiista, kun oppilaat saavat touhuta vapaammin ja irti pulpeteistaan.

"Miten ne oppilaat saa takaisin pulpetteihinsa, kun ne päästää niistä vapaiksi? Nehän vaan sitten riehuu ja meluaa." 

Olen huomannut, että kun leikimme oppilaiden kanssa oppitunnilla, tuo opettajan ehkä pahin pelko oman auktoriteetin menettämisestä oppilasjoukon edessä, on usein turha. Kun lapsi saa mahdollisuuden ja tottuu leikkiin keskellä koulupäivää, hän haluaa toimia niin, että tuo leikkimahdollisuus toistuu myös uudestaan. Tätäkin asiaa pitää tosin harjoitella niin kuin muitakin koulutöitä: kirjoittamista, laskemista, lukemista, työrauhan antamista jne. Vaikka lapsi useimmiten ryhtyy leikkimään kuin itsestään, niitä taitoja, joita leikkiessä ja myös elämässä tarvitaan, esimerkiksi toisten huomioimista ja kuuntelemista sekä vuorovaikutustaitoja, voi harjoitella leikkimällä.

Opettaja-lehti: Koulu kaipaa tuuletusta

Koulu alkaa, kaikki leikkimään!

Ykkösluokan alku on haastavaa aikaa niin oppilaille kuin opettajallekin. Oppilaat yrittävät jaksaa koululaisen roolissaan asioita ja haasteita, jotka eivät yleensä seitsemänvuotiailta suju kuin itsestään: paikallaan hiljaa istumista ja koulutehtävien tekemistä. Opettaja taas yrittää keksiä keinoja kuinka juuri koulunsa aloittaneet innokkaat ekaluokkalaiset säilyttäisivät innokkuutensa, mutta samalla oppisivat koululaisten tavoille eli istumaan hiljaa paikallaan ja tekemään koulutehtäviä.

Leikki ja draama -tuokiot kouluarjen tiimellyksessä antavat koulussa työskenteleville oppilaille mahdollisuuden siihen, mikä lapselle on luontevinta, leikkimiseen. Oppilas syttyy, innostuu ja kiinnostuu asioista leikkiessään, ja kun motivaatio on herännyt, ei yleensä oppimistakaan pysty estämään. Tämä samainen into roihahtaa itsessänikin uudestaan ja uudestaan leikkiessäni oppilaitteni kanssa koulussa. Jokainen leikkikerta kun tuntuu aina hieman erilaiselta ja leikkiin heittäydyttyään ainakin tämä opettaja pystyy hetkeksi unohtamaan kouluarjen kiireet eli jaksamaan työssäni paremmin.

Loman ääniä:
Oppilaat sulkivat silmänsä ja miettivät hetken itsekseen, mitä olivat lomalla tehneet. Seuraavaksi ohjeisiin oppilaita miettimään, millainen ääni kesälomatekemisestä kuului. Seuraavaksi oppilaat saivat omaan tahtiinsa tuottaa ääntä, joka liittyi heidän lomaansa. Kuunneltuamme jonkin aikaa vähitellen kasvavaa äänimaisemaa, keskustelimme, mitä olimme kuulleet ja lomalla tehneet.

Ajatustenlukijat:
Harjoittelimme oppilaitteni kanssa sanojen muodostamista alkutavun avulla. Valitsin luokan seinälle heijastetusta kuvasta jonkin esineen ja sanoin siitä ensimmäisen tavun. Oppilaat leikkivät ajatustenlukijoita ja yrittivät arvata, mitä kuvan esinettä ajattelin.

Ihmeelliset esineet:
Pyysin seuraavaksi oppilaita valitsemaan jonkin esineen kuvasta. Esineelle oppilaat saivat keksiä uuden, ihmeellisen käyttötarkoituksen. Oppilaat saivat seuraavaksi näyttää muille, miten valittu esine toimi.

Eräs oppilaista keksi, että kuvasta löytyvällä kynällä pystyisi kirjoittamaan kaikki vaikeatkin sanat. Tällainen kynä sai lapset innostumaan kokeiluun, jossa osa keksi vaikeita sanoja ja osa testasi kynän toimivuutta. Kun oppilaalle, joka ei vielä osannut oikeasti lukea ja kirjoittaa, ehdotettiin sanaksi leopardi, hän otti tyynesti kuvitellun kynän käteensä ja kirjoitti sillä paperia esittävään toiseen kämmeneensä pyydetyn sanan. Samalla oppilas toisti sanan ikään kuin olisi lukenut sen: "leo-par-di" ja jatkoi: "helppo, keksikää vaikeampia".