Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

lauantai 22. elokuuta 2015

Ihan pihalla

Kesän lämpeneminen kunnolla vasta koulujen alettua on herättänyt ainakin itselläni kysymyksen koulutyöskentelyn paikasta. Pysytäänkö tiukasti sisällä luokassa lukemassa, kirjoittamassa ja hikoilemassa vai löytyisikö oppilaita ja opettajiakin uskoakseni enemmän innostava työskentely-ympäristö luokan ulkopuolelta, vaikka ulkoa?

Huomasin oppilaitteni vireystason kohoavan huomattavasti, kun kouluaherruksemme siirtyikin kesken oppitunnin koulun pihalle. Tällä kertaa ohjelmassamme oli tuiki tavallisia, perinteisiä pihaleikkejä, jotka ovat säilyttäneet viehätyksensä vuodesta toiseen. Kun osallistuin itse mukaan leikkiin, sain itsekin mukavan pikku tuuletuksen työpäivääni. Vielä tärkeimpänä koin sen, että leikkiessämme pihalla, pystyin tutustumaan uusiin oppilaisiini ympäristössä, jossa lapsi yleensä on omimmillaan, leikin maailmassa.

MLL: Vanhempainnetti, Leikkivinkit

Oppilaiden työskentely koulussa muualla kuin työpöytien ääressä tai jopa täysin ilman pulpetteja herätti julkista keskustelua ja kärkästäkin mielipiteiden vaihtoa kuluneen vuoden aikana. Opettajakunnan mielipiteet jakautuvat tässäkin asiassa. Olen työskennellyt opettajien kanssa, joiden mielestä pulpettityöskentely on luotettavin tapa varmistaa oppilaiden keskittyminen sekä työrauhan säilyminen luokassa. Leikkiminen koulussa saattaakin tällöin tuntua opettajasta riskialttiista, kun oppilaat saavat touhuta vapaammin ja irti pulpeteistaan.

"Miten ne oppilaat saa takaisin pulpetteihinsa, kun ne päästää niistä vapaiksi? Nehän vaan sitten riehuu ja meluaa." 

Olen huomannut, että kun leikimme oppilaiden kanssa oppitunnilla, tuo opettajan ehkä pahin pelko oman auktoriteetin menettämisestä oppilasjoukon edessä, on usein turha. Kun lapsi saa mahdollisuuden ja tottuu leikkiin keskellä koulupäivää, hän haluaa toimia niin, että tuo leikkimahdollisuus toistuu myös uudestaan. Tätäkin asiaa pitää tosin harjoitella niin kuin muitakin koulutöitä: kirjoittamista, laskemista, lukemista, työrauhan antamista jne. Vaikka lapsi useimmiten ryhtyy leikkimään kuin itsestään, niitä taitoja, joita leikkiessä ja myös elämässä tarvitaan, esimerkiksi toisten huomioimista ja kuuntelemista sekä vuorovaikutustaitoja, voi harjoitella leikkimällä.

Opettaja-lehti: Koulu kaipaa tuuletusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti