Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

torstai 2. kesäkuuta 2016

Mielikuvitus antaa siivet

Viimeisenä koulupäivänä loman häämöttäessä jo koulun nurkan takana, luimme aapista perinteisesti ääneen, yksi oppilas kerrallaan. Lukukappaleen lopussa oli pysäyttävä lause:

Mielikuvitus antaa siivet.

Sehän on oikeasti salakieltä. Lause aluksi pysäyttää sen, mitä juuri ollaan tekemässä. Tällä kertaa lukeminen sai jäädä ja kirjat suljettiin. Sen jälkeen lause saa aikaan liikettä, valtavasti liikettä, riemua, iloa ja yhteisöllisyyttä. Meidän luokassa tuo lause tarkoittaa: nyt leikitään! 

Piirsin taululle isot siivet ja niiden ympärille neljä nuolta. Nuolien kärkiin kirjoitin sanat: 
mikä/kuka?, mitä tekee?, missä? ja milloin? Kerroin jälleen kerran oppilaille, että mielikuvituksen avulla voimme olla oikeastaan mitä vain, tehdä mitä vain, käväistä missä vain, ennen, nyt tai tulevaisuudessa eli milloin vain. Tämän kaiken pystyy tietysti tekemään leikisti, vaikka oikeasti on koko ajan turvallisessa, omassa luokassa. Todellisuuden ja mielikuvituksen kietoutuessa toisiinsa, voivat leikkiin osallistujat esim. päästä paikkoihin, joihin lähialueen bussilipulla ei normaalisti pääse. Leikissä saattaa myös tavata henkilöitä ja tilanteita, joita ei oikeasti pystyisi kohtaamaan.

Rooli-impro
Oppilaani ovat tottuneita tähän mielikuvitusleikkiin, joka alkaa kysymyksellä:

Kuka tai mikä sinä olet?

Tällä kertaa ohjeistin keksimään roolin, joka olisi aivan tavallinen, ei siis mitään superihmeellistä tai hassua. Oppilaat nimittäin usein innostuvat kehittelemään juttuja, joilla on tarkoitus herättää toisten huomiota. No kyllähän tälläkin kertaa muutama vessa-aiheinen idea kuultiin ennen kuin päästiin niiden ihan tavallisten rooli-ideoiden pariin. Ehdotin myös, että jätetään tunnetut henkilöt, kuuluisat urheilijat, laulajat, sarjakuvahahmot jne ehdotusten ulkopuolelle. Tarkoitus ei siis ollut pyrkiä imitoimaan ketään. Oppilaat ovat kuitenkin kekseliäitä halutessaan jotain. Pomppivat mielikuvituspallot luokassa muuttuvat kuin lennosta Lionel Messiksi, joka potkii kyseisiä palloja. Hampaita leikisti harjaava oppilas onkin kuin taikaiskusta Sanni laulamassa hittibiisiään hammasharjamikkiin. 

Tällä kertaa piti kuitenkin keksiä rooliksi tavallinen henkilö tai asia. Yksi valituista rooleista oli hiiri, toinen opettaja ja kolmas mörkö. Aluksi kokeilimme jokaista roolia omalla paikalla. Useimmiten, kun oppilas esittää hiirtä, hän piipittää. Opettaja taas yleensä komentaa ja mörkö yrittää peloitella. Jos hiirelle antaa puhekyvyn, laittaa open piipittämään ja muuttaa mörön kohteliaaksi, aletaan päästä asiaan. Roolit ovat tällöin totutusta poikkeavia ja kohdatessaan toisensa toimivat ennakko-odotuksista poikkeavalla tavalla. Kun oppilaat saivat valita itselleen sopivimman rooleista ja lähteä kiertelemään luokassa, syntyi hilpeitä ja yllättäviä tilanteita. Mörön pyytäessä kauniisti opettajalta apua matematiikan tehtävissä, ryhtyi hiiri opelle tulkiksi, kun mörkö ei piipitystä ymmärtänyt.

Kiivetään
Kysyin oppilailtani, mitä voisimme seuraavaksi tehdä. Kannustin keksimään asioita, mitä ei ennen ollut kokeillut. Eräs oppilaista sanoi, että voisimme kiivetä katolle, koska hän oli aina halunnut tehdä niin. Katolle kiipeämiseen ei lupaa toistaiseksi kuitenkaan ollut kotoa herunut. Osa oppilaista kertoi kiivenneensä jo joskus mökin katolle, joten ehdotin, että kiipeäisimme yhdessä pilvenpiirtäjän huipulle. Se sopi kaikille, koska niin korkealla ei kukaan ollut ennen käynyt.

Hyvin usein kun oppilaat leikeissään haluavat olla jättiläisiä tai tässä tapauksessa kavuta korkealle, he alkavat nousta tuolien ja pöytien päälle. Koska halusin varmistaa ettei kukaan innostuksissaan tipahda tai tönäise luokkakaveriaan alas pulpetilta, kehotin oppilaita pitämään jalat lattiassa koko kiipeämisleikin ajan. 

Hissi
Kiipesimme aluksi kolmisenkymmentä ensimmäistä kerrosta. Sitten joku oppilaista keksi, että voisimme päästä nopeammin perille, jos käyttäisimme hissiä. Idea sopi muillekin ja päätimme ahtautua kaikki hissiin. Piirsin lattiaan liidulla hissin rajat, joiden sisäpuolelle oppilaiden tuli mahtua. Ohjeistin ja kannustin oppilaita toisten huomioimiseen ja yhteistyöhön. Koska meitä oli melkoisen paljon, hissin rajojen sisäpuolelle ei saanut vain rynnätä. Kaikkien tulisi mahtua hissiin ja vielä sulassa sovussa. Vauhdikas leikki muuttui tässä vaiheessa rauhalliseksi ja suunnitelmalliseksi yhteistyötehtäväksi. Kun olimme kaikki turvallisesti hississä, painoimme nappia sata ja matka kohti pilvenpiirtäjän kattoa jatkui.

Teleportti
Sitten joku huomasi hissin nappien joukossa erivärisen ja muita pienemmän napin. Siinä ei ollut numeroita. Nappi hohti, se ikään kuin kutsui painamaan itseään eli nappia.

Minnehän hissi vie, jos napista painaisi?

Oppilaat ehdottelivat mitä ihmeellisimpiä paikkoja, jonne hissillä voisi matkustaa. Osa paikoista oli jopa vähän jännittäviä. Päätimme silti, että nappia on painettava. Muuten emme saisi selville, mitä tapahtuu. Hiljaisuuden vallitessa eräs oppilasta painoi hisisin napin hitaasti pohjaan. Aluksi ei tapahtunut mitään, sitten yhtäkkiä tuli aivan pimeää. Istuimme silmät suljettuina omilla paikoillamme, mutta samalla me pääsimme todella kauas kotiluolasta. Uskomatonta, mutta totta, hissi vei meidät Kiinan muurin sisälle. Ei siis muurille vaan muurin sisään, jossa oli aivan pimeää. Lähdimme tunnustellen tutkimaan ympäristöämme. Joku kertoi löytäneensä ruukun, joku toinen timantin. Aivan varmahan ei tietenkään voinut olla, koska oli säkkipimeää. Sitten pimeydestä alkoi kuulua murinaa, joka pikkuhiljaa voimistui. Jokin liikkui lähemmmäksi. Aloimme kiireesti etsiä hissin nappeja. Juuri oikealla hetkellä moni oppilaista löysi napit ja olimme taas turvallisesti hississä, matkalla kohti pilvenpiirtäjän huippua. Sen, minkä Kiinanmuurissa kuulimme meitä lähenevän, oletettiin olleen tultasyöksevän lohikäärmeen. Oli siis onni, että pääsimme takaisin turvalliseen hissiin, ennen kuin olisi tullut liian kuumat paikat.

Aikakone
Hissin kavutessa vääjäämättä kohti ylintä kerrosta, kerroin hissin olevan myös aikakone. Voisimme ohjelmoida hissin kuljettamaan meidät menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Oppilaat halusivat lähes yksimielisesti nähdä, millaista talon katolla on tulevaisuudessa. Ohjelmoimme hissin viemään meidät vuoteen 2116 eli sadan vuoden päähän. 

Hissin kohotessa pohdiskelimme, mitä katolla meitä odottaisi. Osa oli varma, että näkisimme lentäviä autoja. Osan mielestä sadan vuoden kuluttua rakennukset ja niiden katot osattaisiin tehdä karkista. 

Pim! Olimme perillä. 

Shiuh! Hissin ovi avautui.

Mukaesine
Katolla oli koroke, jonka päällä oli merkillisen näköinen esine. Se oli toisesta päästä kapea, toisesta leveä. Se muistutti vähän torvea ja hieman suurta suolasirotinta. Mitähän tuolla tulevaisuudesta löytyneellä, erikoisella esineellä voisi tehdä? Olimme leikkineet tätä leikkiä ennenkin ja oppilaat alkoivat heti keksiä esineelle käyttötarkoituksia. Idearikkaan ajatustulvan kruunuksi valikoitui tällä kertaa maailman saasteongelman ratkaiseva ehdotus. Esineellä pystyi muuttamaan pahat hajut ja ilman saasteet erilaisiksi, uusiksi tuoksuiksi. Nuuhkimme ja ihastelimme muun muassa, miltä tuoksuivat pakokaasusta suodatettu parfyymi sekä pullantuoksuiset tehtaiden tuprahdukset. 

Sitten joku keksi, että luokassakin välillä leijaileva pierunlemu muuntuu ihmevekottimella todella lumoavaksi tuoksuksi, joka vetää puoleensa erityisesti zombieita. Kuten arvata saattaa oppilaiden suut ja kainalot alkoivat samantien päristä kuin traktorit. Yleensä pyrin karsimaan "vessajutut" pois leikeistä, mutta tällä kertaa yhteinen innostus luokassa oli niin suurta, että halusin nähdä, mitä tapahtuu, kun lemu muuttuu kutsutuoksuksi. 

Onko täällä zombeja paikalla?

Ja pärinä loppui kuin taikaiskusta. Oppilaat muuttuivat yksi kerrallaan zombeiksi ja alkoivat hitaasti vaeltaa luokassa. Zombit lähestyivät minua, ne olivat selvästi valinneet open kohteekseen. Siirryin luokan ovelle ja johdatin zombie-lauman välitunnille. 

Huh-huh, sinne menivät. Pelastuin!