Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

torstai 4. tammikuuta 2018

SEIKKAILU SUOMESSA - koulunäytelmä 30 päivässä

Suomen 100v-juhlavuoden kunniaksi lukuisilla maamme kouluilla valmistauduttiin vuoden 2017 itsenäisyysjuhlallisuuksiin luultavasti huolellisesti sekä pitkään ja hartaasti. Huolellisia oltiin myös meidän koulullamme, vaikka päätimmekin lopullisesti suuren juhlanäytelmän tekemisestä vasta noin kuukausi ennen virallista juhlapäivää. Mahtavassa ja yhteisöllisessä projektissamme oli mukana paljon koulumme lapsia ja opettajia aina eskareista viitosluokkalaisiin saakka. 

Ideamyrsky ja käsikirjoitus
Aloitimme projektin suunnittelun yhdessä koulumme opettajien kanssa ja sovimme esityksen tapahtumapaikoista ja -tapahtumista sekä tulevasta työnjaosta. Alkusykäyksenä projektille toimi Tove Janssonin ”Kuka lohduttaisi Nyytiä” -tarina, josta saimme ideoita omaan projektiimme sekä innostuksen näytelmän tekoon.  Teemana ystävyys ja sen tärkeys meille kaikille sekä myös osa tapahtumapaikoista löytyvät Seikkailu Suomessa -näytelmästämme, kuten myös Nyytiklassikosta.

Kaupunki, järvi sekä onnellinen loppu, jossa kaikki esiintyjät juhlivat yhdessä, toimivat eräänlaisina näytelmämme rakennuspalikoina. Kyseiset kohtaukset olivat koulumme pienempien oppilaiden ja heidän opettajiensa käsialaa. Kohtausta, jossa kohdataan jännittävä mörkö, suunniteltiin taas viitosten kanssa jo jonkin aikaa ennen käsikirjoittamista. Mörön kohtaamiseen lisättiin jännitystä häikäilemättömän mörön apurin muodossa.  Seikkailu Suomessa -näytelmässä vielä mörköäkin pelottavampi oli nimittäin mörön ilkeä hännän tupsu, joka jahtasi päähenkilöitä ympäri näyttämöä heti sen jälkeen, kun päähenkilöt olivat mörön taltuttaneet ja kuvittelivat, että paha oli saanut palkkansa. No, loppujen lopulta myös ilkeä mörön hännänpään tupsu saatiin aisoihin ja seikkailu pääsi etenemään kohti onnelllista loppuaan.

Näytelmän käsikirjoitus ideoitiin ja kirjoitettiin kolmessa päivässä. Kaikki halukkaat viidesluokkalainen pääsivät ideointiin mukaan. Vietimme keskiviikkona ja torstaina useita tunteja koulumme musaluokassa, jossa suurin osa seikkailunäytelmän juonenkäänteistä syntyi. Oppilaat halusivat näytelmään sadunomaisuutta ja päähenkilöt muotoutuivatkin hieman peikkomaisiksi, isokorvaisiksi ja hassuiksi hahmoiksi. Tarinassa oli mukana myös kartta, jota seuraamalla päähenkilöt seikkailivat halki Suomen. Matka eteni pohjoisesta etelään pienestä Kostamon kylästä, Oulun Rotuaarin, Kuopion torin ja Saimaan kautta Suomenlinnaan. Seikkailun päähenkilöt etsivät anastettuja kultakolikoitaan ja matkallaan kohtasivat mm. puhuvia eläimiä, savolaisia viäräleukoja sekä pelastautuivat kammottavan mörön kynsistä. 

Koska aikaa ensi-iltaan oli vain 30 päivää, dramatisoin oppilaiden ideoiden perusteella käsikirjoituksen, joka julkaistiin näytelmäprojektin muille työryhmille perjantaina eli kaksi päivää aloittamisen jälkeen. Aikataulun kireyden vuoksi oli tällä kertaa järkevää, että aikuinen viimeisteli käsikirjoituksen valmiiksi. Tarinan idea ja juoni olivat siis oppilaiden keksimiä ja sain kivasti sisällytettyä myös oppilaiden kirjoittamia repliikkejä käsikirjoitukseen. Mikäli aikataulu olisi ollut löyhempi, olisivat oppilaat voineet tuottaa koko käsikirjoituksen alusta loppuun saakka itse esim. koulun valinnaiskursseilla.
Roolit ja tehtävänjako    
Näytelmäprojektin toteutuksen päävastuussa olivat koulumme viidesluokkalaiset, joten näytelmän merkittävimmät tehtävät jaettiin viitosten kesken. Koulumme pienempien oppilaiden, eskareiden ja ykkös-kakkosten tehtävänä oli tuottaa näytelmäämme näyttäviä joukkokohtauksia.   

Jokaisella viidennen luokan oppilaalla oli mahdollisuus esittää toiveensa roolinsa tai tehtävänsä suhteen. Osalle oppilaista oli itsestään selvää, että roolissa näyttelemisen sijaan oma tehtävä tulee saada hoitaa kaukana esiintymislavalta esim. kuvittajana, puvustajana, maskeeraajaana tai kertojana. Ne oppilaista, jotka roolia halusivat, ja niitä oli runsaasti, saivat vielä pohtia roolinsa ”suuruutta”. Riittäisikö pieni rooli esim. metsän eläimenä ilman vuorosanoja vai oliko tähtäin jopa näytelmän päärooleissa. Mikäli pääroolit kiinnostivat, oli oppilaan myös valittava toinen roolivaihtoehto, jos ei tulisikaan päärooliin valittua. Roolitoiveet jakautuivat mukavan tasaisesti, joten lopullinen näytelmän roolitus syntyi melko vaivattomasti ja nekin oppilaat, jotka eivät pääroolin päässeet, olivat lopulta tyytyväisiä saamaansa rooliin. Kaikkiin rooleihin valittiin kaksoismiehitys, josta on suuri apu harjoituksissa sekä esityksissä, mikäli joku sairastuu. Kaksoismiehityksen avulla myös useampi oppilas pääsi työskentelemään näyttelijän tehtävässä.

Yhteisohjaajuus
Näytelmäharjoituksissa ohjaaminen tapahtui opettajan ja oppilaiden yhteistyönä. Aluksi harjoituksia ohjasi opettaja. Näyttelijöillä eli oppilailla oli kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa ja ehdottaa ideoita kohtauksien sisältöön ja toimintaan liittyen. Pikkuhiljaa ohjausvastuu siirtyi enemmän ja enemmän opettajalta oppilaille ja loppujen lopuksi kohtauksia ohjasivat oppilaat itse ilman opettajan jatkuvaa läsnäoloa. Koska näytelmämme rooleissa oli tuplamiehitys, pääroolien näyttelijät saattoivat esimerkiksi harjoitella kohtauksiaan yhdessä niin, että puolet näyttelijöistä keskittyi näyttelemiseen ja puolet istui sivussa ohjaten näyttelijäpariaan.
Kaksi roolia-neljä näyttelijää 
Valitaan kohtaus näytelmästä. Kahden näyttelijän sijaan kohtausta näyttelee tuplamäärä eli neljä näyttelijää. Näyttelijät toimivat rooleissa yhtä aikaa. Vuorosanat sanotaan joko yhteen ääneen tai vuoronperään parin kanssa. Kohtaus voidaan aloittaa myös kahdella näyttelijällä ja ohjaajan merkistä näyttelijät vaihtuvat keskellä kohtausta. Voidaan harjoitella myös niin, että toinen näyttelijäpareista toimi näyttelijänä ja toinen pari dubbaa vuorosanoja. 

Tekniikka  
Koulumme viidesluokkalaisista löytyi useita oppilaita, jotka olivat erityisen kiinnostuneita näytelmätekniikasta: valoista, äänestä sekä taustakuvien projisoinnista. Tekniikkaryhmä loi näytelmäämme valaistuksen sekä vaikuttavat äänitaustat. Äänimaisemien teossa hyödynnettiin internetin tarjontaa, mutta oppilaat nauhoittivat osan äänistä myös itse.  Esimerkiksi mörön murina oli nerokkaasti luotu koulumme kaikuisassa portaikossa, jossa oppilaat raahasivat tuolia ja nauhoittavat syntyneen äänen. Tuolilla tehty mörön ääni muistutti jollain tavalla ison kissapedon hyvin matalaa murinaa. Kun kyseinen ääni toistettiin koulumme salin kaiuttimista mörön hiipiessä lavalle, oli tunnelma mörkömäisen jännittävä.

Puvustus ja maskeeraus 
Näytelmäharjoitusten pyöriessä näyttelijöiden pukuja sekä meikkejä / maskeja suunniteltiin ja valmisteltiin niin koulumme pukuvarastossa kuin paperilla. Puvustajien ja maskeeraajien kiireisin työvaihe osui luonnollisesti juuri ennen esityksiä. Kun aamuesityksemme alkoi klo 8.30, maski oli jo täydessä työn touhussa ennen kello kahdeksaa, jotta kaikki näytelmän satu-, ihmis- sekä eläinhahmot saatiin maskeerattua ajoissa.

Kuvittajat
Näytelmän lavastuksena toimineet taustaprojisointikuvat syntyivät kuvittajaoppilaidemme kynistä ja siveltimistä. Kun käsikirjoitus valmistui, kuvittajaksi halunneet oppilaat työskentelivät hyvin itsenäisesti heille annetun tehtävälistan mukaan. Kuvittajilta syntyi upeita taustakuvia esim. metsä-, kaupunki-, tori- sekä Saimaa- ja Suomenlinna -kohtauksiin. Paperikuvat kuvattiin iPadeilla ja digitoidut kuvat liitettiin osaksi näytelmän taustakuvia pyörittänyttä PowerPoint -esitystä.

Nikkarit
Puvustajien kanssa yhteistyössä toimi oppilasryhmä nikkarit, joiden tehtävä oli rakentaa näytelmässä tarvittavaa rekvisiittaa. Esimerkiksi pääosan esittäjille tehtiin peikkomaiset korvat hiuspannoista ja superlonista sekä torikauppiaille myyntitiskit tyhjistä näkkärilaatikoista ja narusta. Makkaranmyyjän nakkeja varten täytettiin sukkahousuja pumpulilla sekä Saimaannorpille maalattiin hauskat puvut makuupusseista. Seikkailua varten leikattiin lisäksi pahvista ja maalattiin kymmeniä ”kultakolikkoja”.
     
Musikantit ja laulajat
Seikkailu Suomessa -näytelmän musiikkiosuuksista vastasivat oppilaista koostuva bändi sekä opebändi. Oppilasbändi soitti näytelmän kartta- / siirtymäkohdissa jo aiemmin syksyllä harjoiteltua sävelmää, josta lyhyellä varoitusajalla tehtiinkin näytelmän tunnusmusa. Kokosin syksyllä myös opebändin, joka alkoi harjoittelemaan Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta tuttua ”Kiutaköngäs”-kappaletta. Kappale oli tarkoitus esittää koulun Suomi100-juhlaviikolla, mutta loppujen lopuksi kappale sopi mukavasti näytelmään ja ykköskakkosten kukkaistanssikohtaukseen. Näytelmän loppukohtauksessa koko esiintyjäkaarti lauloi yhdessä juhlalaulun ”On Suomi meidän maamme”. Jättikuoroomme osallistuivat esiintyjien lisäksi myös muutkin työryhmät aina maskeeraajista kuvittajiin asti. Näytelmässämme ensiesitettiin lisäksi keväällä 2017 oppilaiden kanssa yhdessä sävelletty ja sanoitettu kappale, joka kertoi kertoi yksin jäämisen vaikeudesta ja ystävyyden tärkeydestä. Näytelmämme antoikin mainion esiintymisalustan monelle niin oppilaiden kuin opettajienkin musiikkiesitykselle, jotka oli laitettu vireille tai tehty valmiiksi ennen kuin seikkailu Suomessa näytelmää oli edes alettu suunnitella.

Viimeinen viikko: näytelmäharjoitukset vs oppitunnit (100-0) 
Yleensä projekteissa, joissa olen ollut mukana, kaksi viimeistä viikkoa ovat sitä kiihkeintä ja kiireisintä näytelmän esityskuntoon hiomisen aikaa. Koska alkuperäinen aikataulumme oli tällä kertaa hyvin tiukka, aikaa näytelmän tekemiseen oli siis vain noin kuukausi, esitystä viimeisteltiin salissa vain yhden viikon ajan. Tuon viikon aikana salin tekniikka,  äänet, valot ja taustaprojisointi viimeisteltiin sekä näyttelijät harjoittelivat virallisella esiintymislavalla. Projektissamme oli esiintyjä noin 200, joten esityksen viimeistelyviikkoa varten oli tärkeää tehdä melkoisen tarkka aikataulu salin käytölle. Viimeisellä harjoitusviikolla koulu käytännössä pyöri ainoastaan tulevan näytelmän ympärillä eli perinteisiä oppitunteja ei juurikaan pidetty. Itse esimerkiksi vietin koko viimeisen viikon koulumme salissa ohjaten siellä näytelmä- ja tekniikkaharjoituksia. 
Eräs aikataulua sekoittava yllätys viimeiseen viikkoon pääsi kuitenkin mahtumaan. Salin iltakäyttövuorot oli peruttu vasta keskiviikosta alkaen, joten kahtena päivänä roudattiin salin näyttämöä ja tekniikkaa aamulla esityskuntoon ja purettiin iltapäivällä sali taas liikuntakäyttöön. Kun koululla lähdetään suunnittelemaan isoa näytelmää tms projektia, jota esitetään koulun liikuntasalissa, on syytä hyvissä ajoin varmistaa, että ainakin viimeinen viikko koulun salissa on varattu vain esitysryhmän käyttöön.

- Onkohan tämä oikea tie?
No, suattaahan tuo ollakkii. Tai voehan tuo olla viäräki tie. Kyllä, jompi kumpi sen pittää olla... kaet.
- Olenko minä siis oikealla tiellä?
- No, empähä tiijä. Se kyllä voep olla tuo vasennii... ehkä. 
- Kyllä työ näellä ohjeilla perille löyvvätte. Hyvvee matkoo!

Onnellinen loppu!
Projektin käsikirjoittamiselle ja harjoittelulle varatusta lyhyestä ajasta huolimatta pääsimme perille määränpäähämme ja juhlanäytelmämme valmistui aikataulussa. Töitä tosin oppilaiden ja opettajien kanssa paiskittiin oikein olan takaa. Lopputulos oli upea, oppilaiden kädenjälki näkyi ja ääni kuului. Seikkailu Suomessa -näytelmästä tuli todella paljon tekijöidensä näköinen. Omasta mielestäni sekä monen muunkin työryhmässämme sekä näytelmässä katsojana toimineen mielestä juhlanäytelmästämme tuli suorastaan loistava.  Seikkailu Suomessa -näytelmämme oli upea osoitus siitä, mitä oppilaslähtöisellä työskentelyllä voi saavuttaa. 

Näytelmät sekä muutkin koulussa tapahtuvat projektit, joissa on mukana useampien luokkien oppilaita ja opettajia, ovat se suola, joka saa minun opettajanarkeni maistumaan parhaalta. Projektien myötä yhteisöllisyys koulussa kasvaa ja talon ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan paremmin. Projekteissa usein opitaan myös sellaisia taitoja ja asioita, jotka jokapäiväisessä luokkahuoneessa tapahtuvassa opiskelussa jäävät usein oppisisältöjen varjoon. Seikkailu Suomessa tosin opetti tekijöilleen esim. Suomen maantietoa ja murteita sekä teatterintekemiseen liittyviä esitys- ja draamataitoja. Näiden lisäksi opittiin tärkeitä elämäntaitoja, kuten vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja sekä toisten työn huomioimista ja arvostamista.

Suuri kiitos kaikille näytelmässämme seikkailleille oppilaille ja opettajille. Joskus näytelmän voi tehdä lyhyessäkin ajassa esim. dramatisoimalla tutun kirjan tai sadun koulun näyttämölle. Tutun tarinan kautta voi toisaalta myös suunnitella aivan uuden tarinan, kuten me tällä kertaa teimme. Kiitos kuuluu siis myös Tove Janssonin koskettavalle Nyytitarinalle, koska sen vuoksi innostuimme alunperin tekemään omaa näytelmäämme.