Aloitimme viikon viikonlopun kohokohtia muistellen. Joku oli käynyt mummolassa, joku uimassa tai leffassa, joltain oli irronnut hammas ja jollain oli ollut synttärit. Tarinoita riitti kaikilla kerrottavaksi ja loppua ei tarinatulvalla tuntunut olevan, kun oppilaat oikein pääsivät vauhtiin. Sitten yksi oppilaan kommentti yllättäen hiljensi meidät kaikki:
"Kun minä heräsin aamulla, minä olin kutistunut."
Kutistunut? Juttu haiskahti liioittelulta, mutta sai minut utelemaan lisää. Tuo kutistumisjuttu kuulosti nimittäin vahvasti leikiltä. Oppilas vakuutteli, että kun hän heräsi, hän huomasi olevansa aivan pikkuruinen. Muut oppilaat hymähtelivät epäuskoisesti, mutta olivat selvästi kiinnostuneita, miten juttu jatkuisi. Päätimme kokeilla, miltä tuntuisi olla aivan pienen pieni.
Peukaloiset
Pyysin oppilaita kuvittelemaan, että he olisivat oman peukalonsa kokoisia. Nostin oman peukkuni pystyyn ja aloin juttelemaan luokalleni peukaloisen äänellä. Saman tien luokkani lähti leikkiin mukaan ja näin joka puolella luokkaa peukalon mittaisiksi kutistuneita oppilaita. Lähdin kiertämään peukaloisen roolissa pulpetilta toiselle kysellen muilta peukaloisilta erilaisia asioita liittyen peukaloisen elämään. Sain tietää, että peukaloisten lempiruoka oli herneet ja että peukaloiset pitivät piilosilla -leikistä. Peukaloisten pihalla eli pulpetin kannella kävikin melkoinen vilske, kun sinne kokoontuneet peukaloiset leikkivät yhdessä välitunnilla tuttuja ulkoleikkejä. Joku peukaloisista piiloutui kynäkoteloon, kun toiset taas leikkivät peiliä tai peukaloispalloa. Joku oppilaistani halusi piirtää omalle peukulleen silmät ja suun, jonkun peukaloinen taas harrasti nuorallakävelyä omaa lyijykynää pitkin.
Jatkoimme pienenä olemisen teemaa keskustelemalla pienenä olemisen haasteista ja eduista. Joku oppilaista kertoi ettei haluaisi olla liian pieni, koska voisi jäädä toisten jalkoihin eikä kukaan kuulisi kunnolla, kun haluaisi saada äänensä kuuluviin. Eräiden toisten oppilaiden mielestä pienenä tosin voisi pujahtaa paikkoihin, jonne ei muuten pääsisi tai mahtuisi. Pääsisi salaa isin taskussa katsomaan jääkiekkomatsia tai voisi muuttaa asumaan nukkekotiin.
Kun on oikein pieni
Harjoittelimme seuraavalla musiikintunnilla Hannele Huovin runoon Soili Perkiön säveltämän laulun "Kun on oikein pieni". Kaunis ja herkkä laulu upposi oppilaisiin ja sävelmää laulettiin useita kertoja. Pääsinpä kuulemaan laulun myös luokkani peukaloiskuoron esittämänä.
Kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla...
Laulun sanat saivat meidät jälleen kokeilemaan pienuuden ihanuuksia leikkimällä. Luokka olikin pian täynnä untuvalla liihottelevia ja heinän varressa heiluvia pikkuihmisiä. Kokeilimme myös miltä tuntuisi istua lumihiutaleelle ja lentää sen mukana tuulien vietävänä. Yhden peukaloisista tuuli lennätti pianon päälle tanssimaan ja pian siellä tanssivat loputkin peukaloiset. Kun kiihdytin soiton tempoa, muuttui myös tanssi railakkaaksi peukaloispolkaksi.
Jättiläiset
Kun kerran olimme alkaneet leikkiä peukaloisia, tuntui luontevalta kokeilla myös, miltä tuntuisi olla valtavan suuri. Ennen kuin annoin oppilaiden venyä jättiläisiksi, ohjeistin, että jokaisen jättiläisen jalkojen tulisi koskettaa koko seuraavan leikin ajan luokan lattiaa. On melkoisen tavallista, että oppilas heittäytyessään leikin vietäväksi, saa jossain vaiheessa idean nousta tuolilleen tai pulpetilleen seisomaan. Ja varsinkin tässä tapauksessa, kun oli tarkoitus kasvaa todella suureksi. Pian luokassamme tallustelikin mahtavan suuria, hitaita ja möreä-äänisiä jättiläisiä. Joku jättiläisistä keksi, että voisimme laulaa "Kun on oikein suuri" -laulun. Ideoimme yhdessä lauluun uudet sanat ja pian luokassamme hoilotti maailman suurin jättiläiskuoro.
Kun on oikein suuri, voi haukata pilvenhattaroita.
Kun on oikein suuri, voi kuuhun asti tehdä loikan.
Muodonmuutoksia
Lauloimme vuoronperään laulua jättiläisinä itse keksimillämme sanoilla ja peukaloisina alkuperäisessä muodossaan. Laululeikistä tuli ohjeistamatta mainio dynamiikkaharjoitus, peukaloisten laulaessa hiljaa ja jättiläisten kovaa. Lauloimme laulut lopuksi nopeina ja hitaina versioina sekä erilaisia tunnetiloja vaihdellen. Kokeilimme muodonmuutoksia myös ilman laulua tekemällä pikapatsaita omilla paikoilla mm. seuraavista aiheista: kissa-koira, iloinen-surullinen, oppilas-opettaja, vauva-vanhus, lääkäri-potilas, sakset-paperi, pikaruokailija-hampurilainen.
Niin, eihän tuo liian suurien opetusryhmien ongelma oppilaita kutistamalla poistu, kuten otsikossa vähän vihjasin. Leikki kouluarjessa saa kuitenkin itseni opettajana innostumaan ja oppilaani innostumaan uudestaan ja uudestaan. Jopa niin paljon, että suuri ryhmäkoko unohtuu ainakin hetkeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti