Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

lauantai 31. lokakuuta 2015

Leikki ja draama koulussa - sirkushuveja vai oppimista?

Oma kouluhistoriani läpi peruskoulun ja lukion ei oikeastaan leikkiä ja draamaa sisältänyt. Uusia asioita opittiin perinteisesti: opettajat opettivat, luettiin oppikirjoja ja tehtiin vihkomuistiinpanoja. Kaikki oppivat, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Itsenäinen tiedonhaku eri lähteistä ja tavoilla oppikirjojen ulkopuolelta ja varsinkin toiminnallisuus oppitunneilla olivat lähes olemattomia. En halua kritisoida opettajohtoista tai oppikirjoihin sidottua tapaa opettaa, käytän sitä edelleen itsekin säännöllisesti, mutta olen iloinen, että oppilaita enemmän osallistavat työtavat ovat nykyään mukana kouluarjessa.

Itse huomaan motivoituvani erityisesti leikistä ja draamasta koulussa ja saman motivaation näen oppilaissani, kun opettelemme kouluasioita leikkimällä. Usein leikki vie oppilaat ja opettajansa mukanaan niin, että opiskeltavat asiat aivan kuin vaivihkaa tulevat opetetuiksi ja opituiksi. Joskus jotkut muuten vaikeatkin aiheet saattavat tuntua helpommilta, kun niitä lähestyy esim. roolin ja leikin kautta, ei niinkään pänttäämällä.

Sain ensikosketuksen draamakasvatukseen puhe- ja ilmaisukasvatuksen peruskurssilla OKL:ssä 80-luvun lopulla. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta oppia draaman käyttöä koulussa kuuluu silloiselle draamaopettajalleni Jyväskylän yliopistossa, Erkki Laaksolle. Hän näytti esimerkillään mallin draamaopena toimimisesta meille opeopiskelijoille. Itse löydän omasta opettajuudestani edelleenkin vaikutteita tuolta ajalta.

Vaikka opettajamme oli erinomainen, leikin ja draaman siirtyminen osaksi omaa opetustyötäni ei tapahtunut silmänräpäyksessä. Ensimmäistä kertaa dramaa oppilaiden kanssa kokeilin tosin noihin opiskelijana toimimisen aikoihin opetusharjoittelussa Jyväskylän Norssilla. Opetusharjoittelun ohjaajani kannusti uusien työtapojen kokeiluun ja yllättäen huomasin opettavani ympäristötietoa draaman avulla. 

Bussissa 
Luokkaan rakennettiin "bussi" järjestämällä oppilaiden tuolit muistuttamaan linja-auton penkkijärjestystä. Open tuoli asetettiin etummaiseksi, kuskin penkiksi. Itse istuin kuskin paikalla ja myin matkaliput bussiin nouseville matkustajille. Matkalippuihin olin kirjoittanut tavun ja sanan, jotka oppilas joutui lukemaan, kun myöhemmin leikissä toimin lipuntarkastajana. Ohjasin bussia pysäkiltä toiselle matkustajia esittävien oppilaiden noustessa bussiin milloin missäkin roolissa. Joku osti lastenlipun, kun taas joku toinen nousi kyytiin esittäen hitaasti ja vaivalloisesti liikkuvaa vanhusta. 

Silloin kauan sitten ajatukset ja tunnelmat leikin aikana ja sen jälkeenkin olivat sekavat. Touhu tuntui lähinnä kaaokselta ja epävarmuus siitä, mitä tunnilla opittiin oli suuri. Roolin ja leikin kautta opettamiseen ja oppimiseen tottumattomana opiskelijana en oikein ollut varma, mitä draamaleikki osallistujilleen antoi. Leikkiin osallistuneet oppilaat olivat äänekkäitä ja vilkkaita, innokkaitakin, mutta mitä touhusta opittiin? Olin onnellinen, että uskaltauduin kokeilemaan draamaa työtapana, mutta samalla melkoisen varma ettei se ollut minun juttuni. Tottumus oppimiseen kirjojen, lukemisen ja kirjoittamisen kautta oli niin suuri, että usko muunlaiseen tapaan oppia oli itselläni lähes olematon. 

Näin jälkeenpäin ajatellen bussileikkimme tuntuu mitä mainioimmalta tavalta harjoitella käytännön elämään liittyvää hyödyllistä taitoa leikkimällä. Mielikuvitusbussimatkalllamme harjoiteltiin mm. lipun ostamista ja bussikortin leimaamista sekä kohteliaita käytöstapoja eli puhuttiin muita häiritsemättä ja tarjottiin omaa paikkaa toiselle matkustajalle. 

Yhteyttäminen
Sain työskennellä 15 vuoden ajan Helsinkiläisessä koulussa, jossa meitä draamaan "hurahtaneita" opettajia oli useampia eikä se ollut vain sattumaa. Koulua johti rehtori, joka osasi ja halusi valita taloon samanhenkisiä opettajia, jotka puhalsivat talon taidekasvatuksen lentoon oli sitten kyse draamasta, kuvataiteesta tai musasta. Koulullamme järjestettiin taiteiden iltoja, teimme draamaproduktioita sekä yhteistyötä niin teatterin kuin musiikin ammattilaisten kanssa. 

Opettajakuntaamme kävi myös kouluttamassa draamakouluttaja. Eräässä opettajien draamakoulutuksessa kävimme keskustelua draaman hyödyntämisestä opetussuunnitelman mukaisten oppisisältöjen opettamisessa. Joukossamme oli opettajia, joilla ei ollut liiemmin omakohtaista kokemusta draama -työtavan käyttämisestä, joten epäilyksiä ja epävarmuutta asian suhteen leijui opettajanhuoneemme ilmassa. Päätimme kokeilla yhteyttämisen opettamista draaman avulla. Muistutimme aluksi mieliimme, mitä kaikkea yhteyttämisessä tapahtuu. Samalla, kun keskustelimme aiheesta, yksi osallistujista levitti oksansa ja muuttui puuksi, muutama muu puun lehdiksi, joita seurasivat sateena pöydän pintaan ropiseva sekä maassa virtaava vesi ja ravinteet, taivaalla eli tuolilla seisova aurinko, ilmassa leijuva happi ja hiilidioksidi sekä puun rungossa kutitteleva sokeri. Koko opettajakuntamme oli siirtynyt opetuskeskustelusta roolityöhön ja toimimaan yhdessä eli yhteyttämään. Tilanne oli mieleenpainuva ei vain hilpeydensä vuoksi, kun opettajat niin tosissaan leikkivät yhdessä, vaan siksi koska muistan erityisesti erään työyhteisömme jäsenen vakuuttuneen juuri tämän leikin myötä draaman voimasta kouluasioiden oppimisessa ja opettamisessa.

Kun teen yhteyttämisleikikiä luokassa oppilaitteni kanssa, keskeytän välillä toiminnan ja haastattelen esim. aurinkoa ja pyydän sitä kertomaan tehtävästään. Saatan myös kysellä puun fiiliksiä yhteyttämisestä tai mitä hapelle kuuluu. Sopivassa määrin fiktion lisääminen oppikirjatiedon sekaan saa oppilaat pysymään motivoituneenpina työskentelyyn. Jos esimerkiksi puu kertoo kutiavansa erityisesti oksakohdistaan ja juuristaan, saattaa sokeri osana yhteyttämisprosessia jäädä oppilaiden mieliin paremmin, koska sehän se puun kainaloita ja varpaita kutittaa.

Pystyykö leikkimällä tai draaman kautta opettamaan sitten mitä tahansa? Tuohon en vielä vastausta tiedä, koska aivan kaikkea en opeurallani ole päässyt draamaalailemaan. Sen tosin tiedän, että todella monta koulussa ja elämässä opittavaa asiaa voi draamalla kokeilla ja oppia. Olen opettanut jakokulmaa matikkatarinan avulla, jossa mukana olivat vuorosanat: jaa, kerro, vähennä ja pudota sekä jakanut oppilaille verisolujen roolit ja päästänyt ne virtaamaan luokkaan rakennetun pienen ja suuren verenkierron läpi. Kuinka ollakaan, aika monesta koulussa opittavasta aiheesta leikin saa kyllä aikaan.

Jäätyneet kasvit
Aiheenamme ympäristötiedon tunnillamme oli syksy ja sen merkit luonnossa. Kävimme läpi luonnon värien muuttumisen sekä miten kasvit ja eläimet valmistautuvat tulevaan talveen. Yksi oppilaista kertoi kasvien kuihtuvan ja eräs toinen lisäsi sen johtuvan siitä, että ilma kylmenee ja kasvi ei enää saa imettyä vettä jäisestä maasta. 

"Voi kasvi parkaa, miltähän siitä nyt tuntuu?"

Oppilaan tunnilla tokaisema kommentti ja huoli kasvista sai meidät keksimään ja leikkimään erilaisia tapoja pelastaa jäätynyt ja kuihtunut kasvi. Pari oppilasta tuli esittämään kuihtumisen partaalla olevia kasveja, jotka naama mutrussa yrittivät imeä vettä jäisestä maasta. Muut oppilaat ehdottivat, kuinka kasvit voisi pelastaa kuihtuvalta kohtaloltaan. Kokeilimme ideoita sekä pääsimme näkemään ja kokemaan, miten lämpöinen kupillinen kaakaota tai luokkakavereiden kasvien ympärille rakentama uima-allas (piiri) sai kasvit virkistymään ja hymyilemään.

Jos olen itse joskus ollut epävarma leikin ja draaman sopivuudesta kouluun, tuota samaa epävarmuutta olen kohdannut myös opettajakollegoissani. Leikki ja draama ikään kuin rikkovat sen työjärjestyksen, luokan työkartan, jota pitkin koulupäivät usein etenevät. Kirjat auki, tarkistetaan läksyt, luetaan ja tehdään tehtäviä, harjoitellaan kokeisiin ja sitten kirjat kiinni ja kohti seuraavaa päivää. Leikki ja draamatuokioissa ja -tunneilla oppilaat eivät yleensä tarvitse oppikirjoja, tarinat kirjoitetaan ilman kynää ja paperia kertomalla ja esittämällä, läksyt ja kokeet ovat harvinaisia, oppilaat työskentelevät irti pulpeteistaan ja heittäytyvät rooleihinsa ja, ja oppivat niiden kautta. Niin, saattaa kuulostaa sekavalta, mutta parhaimmillaan on juuri sellaista työskentelyä, oppimista ja opettamista, mihin itse uskon.

Leikki ja draama toimivat hienosti kouluarkea keventävinä ja jaksamista edistävinä "välipaloina" keskellä usein niin stressaavaa ja uuvuttavaa kouluarkea. Enkä tässä tarkoita vain oppilaita, vaan puhun myös itsestäni. Leikki ja draama saavat minut syttymään, unohtamaan kiireen sekä tekemään opetus- ja kasvatustyötäni motivoituneena. Ja kun ope on innostunut, into tarttuu useimmiten myös oppilaisiin. Leikki koulussa ei kuitenkaan ole vain välipala tai herkullinen jälkiruoka, palkinto hyvin tehdystä työstä. Leikin ja draaman kautta voi opiskella ja oppia kouluasioita sekä erityisesti niitä taitoja, joita oppilaat ja me kaikki tarvitsemme elämässämme: esim. toisten huomioimista, vuorovaikutusta, yhteistyötaitoja. Draama onkin mielestäni yhteisöllisin tietämistäni työtavoista. 

Leikistä ja draamasta koulussa on todella tullut minun juttuni, olennainen osa omaa opettajuuttani. Noin 20 vuotta leikkivänä luokanopettajana toimiminen ja matkan varrella leikkituokioissa näkemäni ja kuulemani oppilaitteni riemunkiljahdukset, yhteisöllisyys ja oppiminen ovat sen itselleni varmistaneet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti