Opettajanurani ensimmäiseen vuoteen liittyy tilanne, joka lienee ollut merkittävin lähtölaukaus oman opettajuuteni linkittymiseen leikkiin ja draamaan. Haastavan syyslukukauden jälkeen olin tilanteessa, jossa olin innokas, mutta samalla kokematon ykkösluokkalaisten ope, joka oli edelleen epävarma siitä, mitä kaikkea pienten oppilaiden kanssa voi tehdä tai kuinka heidän kanssaan kannattaisi toimia.
Sitten kuin vahingossa vuosikymmeniä luokassani ollut vanha opettajantuoli muuttui eräässä leikissä ihmetuoliksi. Oppilaitteni ihmetuolileikkiä kohtaan osoittama valtava innostus sai minut kiinnostumaan asiasta niin paljon, että aloin kokeilla ja tutkia leikin ja draaman mahdollisuuksia koulussa, opetuksessa sekä oppimisessa. Nyt tästä tilanteesta on kulunut melkein parikymmentä vuotta ja edelleenkin leikki ja draama sekä ihmetuoli seuraavat minua, missä ikinä opetankin. Kohtaamisia uusien oppilasryhmien kanssa ihmetuolillani on vuosien varrelta lukuisia. Vaikka paikka ja oppilaat sekä ihmetuolin ulkomuotokin vaihtuvat, on ihmetuoli aina luotettava työparini, jonka kanssa on turvallista sukeltaa leikin ja draaman vietäviksi kerta toisen jälkeen.
Tänään oli vuorossa uusien ykkösluokkalaisteni ensikohtaaminen ihmetuolin kanssa ja sen taika ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun löysin ihmetuolin pianon takaa, se näytti aivan tavalliselta pianotuolilta, mutta kun tuoliin laittoi taikapattereita, alkoi ihmeitä tapahtua. Kerroin oppilaille, että ihmetuoli saattaa muuttaa käyttäjänsä ihan miksi tahansa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi kokeilijaksi. Ennen tuoliin istahtamista keräsin rohkeutta, koska edellisestä kohtaamisesta ihmetuolini kanssa oli kulunut jo jonkin aikaa. Kuulin oppilailtani, että he olettivat opettajan muuttuvan luultavasti supersankariksi. Se olisikin jotain, olinhan aiemmalla ihmetuolikerrallani ollut irvistelevä apina. Ja toden totta, supersankariksihan minä ihmetuolin avustuksella muutuin ja ensi töikseni tein hieman sankarihommia.
Pelastettuani oppilaani tylsältä koulupäivältä lensin innokkaasti muutaman kierroksen luokassa raikuvien kannustushuutojen ja naurunremakan siivittäminä. Laskeuduin pehmeästi ihmetuolin viereen ja kysyin kysymyksen, jonka yleensä aina tässä vaiheessa esitän:
"Haluaisiko joku muukin kokeilla ihmetuolia?"
Tälläkin kertaa tuo pieni irrottautuminen open arkiroolista kannatti, halukkaita ihmetuolin testaajia oli viittaavien käsien merestä helppo houkutella leikkimään lisää. Näimme luokassa seuraavien hetkien aikana useita mahtavia roolisuorituksia aina konttaavasta ja itsevästä vauvasta, salaperäisen agentin kautta karjuvaan leijonaan saakka. Luokan täyttivät toisten kannustaminen ja aplodit sekä iloinen, hyväksyvä ja yhteisöllinen ilmapiiri. On vaikea uskoa, että vain hetkeä ennen ihmetuolin ilmestymistä iltapäivän viimeiselle tunnillemme, luokassamme oli päivän töistä jo väsähtäneitä ja kotiin kaipaavia lapsia. Ihmetuolin ja leikin avulla koulutyön puuduttamat oppilaat saatiin taas innostumaan ja osallistumaan, olemaan lapsia. Tunsin oloni todella supersankariksi!
Arvaa kuka, arvaa mikä?
Oppilas istahtaa ihmetuoliin ja alkaa esittämään esim. henkilöä tai esinettä kirjan kuvasta, harrastusta, eläintä, soitinta jne. Muut yrittävät arvata, mistä on kyse?
Minä tiedän kaiken:
Ihmetuoliin tulee oppilas, joka sanoo: "Kysykää mitä vain, minä tiedän kaiken!" Muut oppilaat alkavat kysellä keksimiään kysymyksiä ja "kaikkitietavä" vastaa ikään kuin tietäisi kaiken.
Juorulehti:
Ihmetuoliin istuu oppilas, joka ottaa jonkun tunnetun henkilön roolin (esim. Cheek, Julius Caesar, Mona Lisa, Aku Ankka, presidentti, rehtori). Muut oppilaat ovat juorulehden toimittajia ja utelevat yksityiskohtaista tietoa tunnetun henkilön elämästä. Ihmetuolissa istuva oppilas keksii ja paljastaa toimittajille esittämänsä henkilön salaisuuksia. Selville saatujen tietojen ja salaisuuksien perusteella luokan seinälle tehdään myöhemmin lööppejä huutava juorulehden kansisivu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti