Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

perjantai 13. toukokuuta 2016

Ensitreffit alttarilla - uusia oppimisympäristöjä etsimässä

Sanoin tänään: "Tahdon", ja vielä keskellä koulutuntia. Olen nyt onnellisesti naimisissa, mutta kenen kanssa? Kerron siitä tarkemmin hetken päästä. 

Oli kiireinen päivä koulussa. Ehdimme säveltää biisejä studiolla, käydä valokuvaamossa, etsiä kevään merkkejä luonnosta sekä vierailla pikaisesti kuussa. Niin ja käydä kirkossa, vihkitilaisuudessa, kuten jo aluksi mainitsin. Kyllä, luit oikein. Me olemme nimittäin ottaneet oppilaitteni kanssa vakavan harppauksen kohti uusia oppimisympäristöjä. Miksi pysytellä perinteisesti pulpettien ääressä opiskelemassa, kun on mahdollista oppia uusia asioita missä vain. 

Pitää sen verran paljastaa, että osa edellä mainitsemistani oppimisympäristöistä oli oikeasti omalla pikkukoulullamme. Pienillä muutoksilla oman luokan saa tuntumaan kuin uudelta paikalta. Luokkamme muuttuu musiikkistudioksi, kun otamme käyttöön soittimet ja älylaitteet, tabletit ja kännykät. Kun mukaan lisätään digikamerat, ollaankin yhtäkkiä kuvaamossa. Kirkko ja kuu vaativatkin jo hieman mielikuvitusta. Sitä onneksi lapsilta löytyy ja hieman opettajaltakin, joten mielikuvituksen ja leikin siivillä voi lennähtää oikeastaan minne vain haluaa. 

Hei ope, täällä kuussa kasvaa voikukkia.

Kevään merkit kuun kamaralla olivat hyvin samankaltaisia kuin koulun lähiympäristössä. Kävelyretki luonnossa tuntui osasta oppilaista aluksi väsyttävältä ja rasittavalta. Kun muutimme kävelyn tutkimusmatkaksi kuuhun, josta loikittiin lähes painottomassa tilassa sekä samalla bongailtiin kevään kukkasia, lehtiä ja pörriäisiä, ulkoiluhetki muuttuikin leikin kautta mukavaksi. 

Aina ei kuitenkaan opiskelua luokan ulkopuolella ole mahdollista tai järkevää järjestää. Oppilaiden jakautuessa uusille työpisteilleen koulun käytäville, auloihin, sohville jne, ope ei joka hetki ole valvomassa oppilaiden touhuja ja oppilaat joutuvat kantamaan lisää vastuuta työskentelystään. Osalle oppilaista tällainen järjestely sopii ja toisille taas ei. Vapaus open valvovasta silmästä saattaa ajaa ryhmätyön välillä jopa hippaleikin puolelle. Uudet työskentelypaikat muualla kuin oman pulpetin ääressä asettavat myös omat haasteensa työergonomialle ja turvallisuudelle. Oppilasjoukon kuljettaminen koulurakennuksen ulkopuolisiin oppimisympäristöihin vaatii huolellisia järjestelyjä ja tarpeeksi aikuisia, jotta oppilaiden turvallisuus säilyisi koko koulupäivän / retkien ajan.

Kaikesta tästä huolimatta olen innostunut uusista tuulista koulumaailmassa. Kannatan retkiä, vierailuja, oppitunteja ulkona, työskentelyä ilman oppikirjoja ja ilman pulpettia, yhdessä ideointia ja keksimistä, seikkailuja jne. Olen nähnyt oppilaiden säntäävän innokkaasti koulumme aulaan sohville valmistelemaan ryhmätyötään tai valuvan pöytien alle laskemaan matikkaa. Työskentelyyn tuntuu tulevan pieni extra-innostus, kun työympäristö muuttuu eikä tunnu ihan niin tavalliselta koululta. Älylaitteiden hyödyntäminen oppimisessa sekä mahdollisuus työskennellä pehmeässä säkkituolissa yhdessä luokkakavereiden kanssa varmasti motivoi oppilaita. Muistuu mieliin oma kouluaika ja se hetki, kun opettajamme näytti ensimmäistä kertaa opetusvideon tunnilla. VHS-videonauhuri oli silloin ihmeellinen uutuus. Laitteita ja videoita ei kodeissa juurikaan vielä ollut ja kun videota pääsi koulussa katsomaan, keskittyivät ihmelaitteen tarjoaman audiovisuaalisen tiedon ääreen yleensä kaikki oppilaat. Olihan sentään eri juttu oppia asioita TV:stä videonauhoitteelta katsottuna kuin perinteisesti kirjoista pänttäämällä. 

Aina ei kuitenkaan ole välttämätöntä poistua luokkatilasta muuttaakseen oppimisympäristöjä. Leikin ja draaman avulla tavalliselta ja joskun vähän tylsältäkin tuntuva koululuokka muuttuu moneksi. Tarvitaan vain ripaus mielikuvitusta sekä aikaa ja tilaa käyttää sitä, jolloin voidaan kesken koulupäivän käväistä esim. viidakossa tai piipahtaa kivikaudella, vaikka ollaankin koko ajan turvallisesti omalla paikalla. Luokasta löytyvät esineet voivat leikeissä saada myös uusia, kiinnostavia käyttötarkoituksia. Itselleni leikin ja draaman luomat mahdollisuuset, uudet paikat ja yllättävätkin tapahtumat tuovat kouluarkeen ja työskentelyympäristööni sopivasti vaihtelua. Välillä on mukavaa piipahtaa edes leikisti oman työpaikan ulkopuolelle. Kun mielikuvitusmatkalta palaa takaisin koulun penkille ja opepöydän ääreen, jaksaa kouluarjessa taas ahertaa.

Tahdotko sinä?
Olimme siis tänään vihkitilaisuudessa, kuten jo aiemmin mainitsin. Kaikki sai alkunsa palikkaleikistä. Samasta leikistä, josta jo edellisessä blogitekstissäni kerroin. Eli taas keksimme yhdessä oppilaiden kanssa erilaisia, uusia ja ennennäkemättömiä tapoja nähdä palikka tai käyttää sitä. Ideoita lenteli kuten aiemmin: iglu, hattu, maailman painavin minipunnus, norsu... Norsu! Tuo idea tööttäsi korvaani kuin norsulauma ja aloin tutkia palikkaa eläintieteilijän silmin. Toden totta, multilink-palikan pieni uloke, jolla palikan saa kiinnitettyä toiseen, näytti minikärsältä. Kun ihmettelin pienen norsun valkoista väriä, olin valinnut leikkiin siis valkoisen palikan, oppilailta tuli vastaus saman tien.

Se norsu on menossa naimisiin, sillä on hääpuku päällä.

Oppilaiden riemuksi sain kuulla, että sulhanenkin on jo valittu. Se oli... yllätys, yllätys... opettaja. Riemukseni myös minä pääsin mukaan leikkiin. Seuraavaksi hääleikkiin ilmoittautuivat vihkipappi ja urkuri. Innostus alkoi oppilaiden parissa olla hurja, joten yritin hieman rauhoitella vauhtia kyselemällä, miten ihmeessä olin menossa norsun kanssa naimisiin. Joku keksi, että tämä oli TV:stä tuttu "Ensitreffit alttarilla" -ohjelma ja sulhanen ei vielä tiennyt, kuka tai tässä tapauksessa mikä on hänen tuleva morsiamensa. Kyseinen käänne leikissä ei varsinaisesti vauhtia vähentänyt, oppilaiden innostus kasvoi vain kasvamistaan. Touhu ei kuitenkaan karannut käsistä. Motivaatio leikkiä kohtaan oli oppilailla niin suurta, että lisäroolit syntyivät kuin itsestään. Juuri rakentuneeseen kirkkoomme ilmestyi joukko TV-kuvaajia ja morsiusneitoja palikkakameroineen ja -hääkimppuineen sekä sormusta tyynyllä pitelevä kaaso ja morsiamen isä.

Urkujen soidessa morsian saapui alttarille isänsä kanssa. Kamerat ottivat lähikuvia niin morsiamesta kuin todella yllättyneestä sulhasesta. Tapasihan hän vasta ensimmäisen kerran tulevan puolisonsa, norsun. Papin kysyessä: - Tahdotko sinä...? tööttäsi norsu mahtavan tahdon-tööttäyksen ja minusta tuntui ettei sulhasen mielipiteellä ole tilanteessa enää mitään merkitystä. Sopertelin kuitenkin oman tahdon-soperrukseni ja sain seuraavaksi papilta ohjeen, että sulhasen tulisi suudella morsianta. Pikku moisku palikan, anteeksi norsun kärsään oli piste iin päälle. Juhlaväen, kuvaajien, urkurin ja papin riemuitessa johdatin hääseurueen palikka kädessäni luokan ovelle, jossa toivotin hyvät viikonloput. Mikäli oppilaiden ilmeiden ja fiiliksen perusteella voi koulupäivän päättyessä jotain päätellä, uskoakseni lapsilla saattaa olla tänään jotain kerrottavaa, kun vanhemmat kysyvät heiltä, miten koulussa sujui...