LEIKKIJOULUKALENTERI ON AVATTU!

LEIKKIJOULUKALENTERISTA löydät leikkejä kouluun ja jouluun.
Leikit on suunniteltu Viherkallion koulun 4P-luokassa Espoossa.

Leikkisää joulun odotusta!

Käy avaamassa luukkuja ja leikkimässä osoitteessa:

www.leikkijoulukalenteri.blogspot.fi

Kummitellaan - ideoita kummitunnille

Oppilaani olivat poissa! Kadonneet jonnekin, en tiedä minne. Luokasta löytyi vain iso nippu paperille piirrettyjä kuvioita ja symboleita, ei muuta. Oppilaani olivat tipotiessään. 

Ensimmäinen kummituntimme oli juuri alkamassa. Pienet kummimme odottivat jo uusien, isojen kummien tapaamista luokkamme oven takana. Huokasin syvään, avasin oven ja aloin selittämään ongelmaa pikkuisille, jotka tulisivat pettymään. He olivat luultavimmin odottaneet ja jännittäneet ensitapaamistaan kummien kanssa todella paljon. Oppilaiden ilmeet olivatkin aluksi pettyneitä, mutta kun pääsin selittelyssä kohtaan, jossa kerroin lapuista, joita luokasta löysin, alkoivat pienten ilmeet muuttua kiinnostuneiksi.

Hei, nuo merkithän voivat olla jotain vihjeitä!

Tähän oppilaan kommenttiin innostuvat muutkin pienet kummioppilaat, jotka alkoivat kilvan keksimään käyttötarkoituksia symbolilapuille. Pian laput oli jaettu ja lähdimme kulkemaan koulun käytävillä symbolit käsissä, ehkäpä jotain ilmenisi matkan varrella...

Aarteenetsintää

Olimme aloittaneet kummituntimme suunnittelun jo viikko ennen ensimmäistä tapaamista. Keksimme oppilaitteni kanssa ideoita tunnille ja ylitse muiden nousi kummiyllätyksen kehittäminen. Päädyimme lopulta aarteenetsintään, jossa aarteina olisi isot kummioppilaat, eli me. Koska pienet kummit eivät vielä osanneet lukea, varsinkaan karttaa, oppilaani piirsivät symbolit, joiden avulla aarre löytyisi. Jokaista symbolia tehtiin kaksi samanlaista. Toinen symboli annettiin pikkukummille "kartaksi", jonka avulla hän etsi parin symbolilleen. Isot oppilaat olivat piiloutuneet koulumme käytäville, siellä oleviin leikkimökkeihin, mediateekkiin ja näyttämölle. Piilonsa viereen iso oppilas oli sijoittanut symbolinsa, jonka pikkukummin tuli löytää.

Hei! Tuolla on mun merkki! Ja tuolla on mun...

Kun ensimmäinen aarre löytyi, alkoi todellinen suhina ja suihke. Pikkukummit löysivät kilvan isoja kummioppilaitaan piiloista. Kun kummi oli löytynyt, kummipari meni vanhemman oppilaan johdolla luokkaan touhuamaan, kunnes kaikki aarteet oli "kaivettu" esiin koloistaan. Oppilaat nauttivat siitä, että voivat itse vaikuttaa siihen, mitä ryhtyvät tekemään. Jotta yhteisen tekemisen keksiminen olisi helpompaa, luokkaan kannattaa varata erilaisia pelejä, kirjoja, väritystehtäviä, rakentelu- ja askartelumateriaaleja ym. Useimmiten aikuisten ei juurikaan tarvitse keksiä lapselle tekemistä, kun vain toimintaympäristöstä löytyy sopivasti virikkeitä. 

Kummi-small talk

Ennen ensimmäistä kummitapaamista harjoittelimme oppilaitteni kanssa pienen kummin kanssa juttelua. Mietimme aluksi yhdessä millaisista asioista pienet haluaisivat ja osaisivat jutella. Suosituiksi aiheiksi keksittiin mm. nimen kysyminen, harrastukset, pelit ja varsinkin Pokémon Go, lempiruoka ja lempiväri. 

Harjoittelimme kummi-small talkin jaloa taitoa pareittain. Toinen oppilaista esitti pikkukummia ja toinen johdatteli keskustelua. Hetken päästä vaihdettiin rooleja.

Virtuaalikummi tyhjässä tuolissa

Sovimme, että luokan keskellä olevalla jakkaralla istuu leikisti pikkukummi. Jakkara pidettiin kuitenkin tyhjänä, jolloin oppilaat saivat omilta paikoiltaan vastailla virtuaalikummille esitettyihin kysymyksiin. Joku siis keksi kysymyksen, esim. Mikä sinun nimesi on? Sen jälkeen joku toinen keksi vastauksen kysymykseen. Näin loimme näkymättömän virtuaalikummin, josta saimme tietää kaikenlaista. Kummi oli esimerkiksi viime kesänä uinut valtameressä valaiden kanssa ja räpännyt lavalla Elastisen keikalla.

Mä en haluu leikkii tätä!

Vaikka kummitapaamista oli odotettu kuin kuuta nousevaa, epävarmuus puski oppilailla välillä pintaan. Oppilaitani jännitti ja samalla myös huoletti tuleva, ensimmäinen kohtaaminen uusien, pikkukummien kanssa. Entä jos yhteispeli uuden kummin kanssa ei sujukaan. Jos vaikka pienempää jännittää tai se alkaa riehua niin ettei leikistä tule mitään. Entä jos isompi kummi ei keksi mitään kysyttävää tai sanottavaa pienemmälle kummille. 

Virtuaalikummi kuumassa tuolissa

Valmistauduimme mahdollisiin tuleviin haasteisiin virtuaalikummin avulla. Yksi oppilaista istahti tuoliin, joka muuttui tyhjästä kuumaksi. Oppilas otti pikkukummin roolin ja valmistautui esittämään "hieman haastavampaa" tapausta, oppilasta, joka ei aivan heti innostukaan kummitouhuista. Kyselimme kuumalla tuolilla istuvalta kummilta kaikenlaista ja roolissa oleva oppilas vastaili ja vastusteli parhaansa mukaan. Yritimme yhdessä keksiä keinoa, kuinka "sulattaa jää" eli saada vastusteleva pikkukummi suostuvaisemmaksi yhteistyöhön. Yksi virtuaalikummeista jännitti niin ensitapaamistamme, että käpertyi piiloon tuolin alle. Toinen virtuaalikummi oli taas niin riehakas, että kiipesi pöydälle ja uhosi hyppäävänsä alas vaikka koulun katolta. 

Pitkien ja kärsivällisyyttä vaativien "neuvotteluiden" ja ehdotusten jälkeen saimme molemmat virtuaalikummit rauhoittumaan. Tuolin alle piiloutunut "jännittäjä" kapusi pikkuhiljaa tuolille istumaan ja kuuntelemaan, kun aloimme lukemaan kiinnostavaa kirjaa. Pöydällä seissyt "uhoaja" oli haastavampi tapaus. Häntä ei saatu alas edes karkilla houkuttelemalla. Viimein ratkaisu kuitenkin löytyi: Luokkaamme ilmestyi yllättäen joukko Pokémon-hahmoja, joita osa oppilaista alkoi pyydystää Poke-palloillaan. Tähän leikkiin pöydälle kavunnut virtuaalikummi halusi mukaan ja pian meillä olikin luokka täynnä Pokémoneja leikkiviä oppilaita.

Ensimmäisellä kummitapaamisellamme säilyimme onneksi vaaratilanteilta, mutta virtuaalikummien kanssa harjoittelu silti kannatti. Osa pikkukummeista oli niin jännittyneitä ja arkoja, että ilman isompien kummien mallia ja esimerkkiä olisi yhteisen sävelen ja leikin löytäminen voinut olla hankalaa.  Loppujen lopulta kaikilla kummipareilla oli kivaa yhdessä. Seuraavaa yhteistä "kummittelua" onkin odotettu ja kyselty lähes päivittäin. Kun molemminpuolinen luottamus kummien välillä on kerran saatu syntymään, leikkiminen ja yhdessä touhuaminen sujuu jatkossa kuin itsestään.

DRAAMAKOULUTUKSET, syksy 2016

OPEN LEIKKIKOULUN syksyn koulutukset on julkaistu.

Tervetuloa draamakoulutukseen!

Lue lisää:
Facebook/openleikkikoulu

Uusi oppilas tuli kouluun - tervetuloa Pokémon!

Meidän luokkaan tuli syyslukukauden alussa uusi oppilas. Todellinen julkkis, jonka tietää lähes kaikki ja jonka kanssa melkein jokainen haluaa leikkiä. Uuden oppilaan kanssa halutaan viettää myös vapaa-aikaa. Eräs oppilaani kertoi liikkuneensa kävellen ja juosten ulkona uuden luokkakaverin kanssa yli 20 kilometriä kesäloman aikana. 

Tämä uusi oppilas on tullut meidän luokan lisäksi todella moneen muuhunkin koululuokkaan. Uuden oppilaan kuvia näkee luokkien seinillä ja oppilaiden asusteissa sekä koulurepuissa. Uusi oppilas on kova pelaamaan palloa ja kyseisiä palloja näkee milloin missäkin: naulakkomerkkeinä, nimilappuina, pyyhekumeina jne. 

Kuten jo varmaan arvasit, tämä oppilas on nimeltään Pokémon, vanha kunnon peli- ja animaatiohahmo vuosien takaa. Nyt Pokémonit ovat saaneet entistä menevämmän muodon pelivillityksen päähenkilöinä. Pokémon Go -mobiilipeliä pelaavat nuoret ja vanhat, oppilaat ja siinä sivussa opettajat, jotka yrittävät pysyä kehityksessä mukana. Pokémon ja siihen liittyvä mobiilipeli on "narrannut" miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa liikkumaan ja ulkoilemaan Pikachun & kumppaneiden kanssa ja perässä. Olen parin ensimmäisen kouluviikon aikana huomannut, että oppilaat intoutuvat ja motivoituvat aivan uudella tavalla myös koulutöistä, kun heidän luokkakaverinaan on tunnettu pelihahmo. Pokémon on saanut oppilaani innostumaan matikasta, kuviksesta, musiikista, äidinkielestä, ympäristöopista, läksyistä ja monesta muusta koulujutusta.

Pokémon Goes matikka

Koulumme käytäville oli piilotettu Pokémon-hahmojen kuvia. Niitä löytyi seinistä, nurkista, tuolien takaa ja vaikka mistä. Jokaiseen kuvaan oli lisätty Pokémonin CP eli "voima" kaksi - tai kolminumeroisella luvulla. Oppilaat etsivät aluksi Pokémonit ja merkitsivät vihkoon hahmon nimen ja CP:n. Löydettyään tarpeeksi oppilaat keksivät Poke-laskuja, joita laskivat allekkain ja päässä. Löydetyistä Pokémoneista keksittiin myös laskutarinoita, sanallisia tehtäviä. Jos oppilaiden päästäminen Pokémon-jahtiin koulun käytäville on liian haastavaa, kuvat voi kiinnittää myös luokan seinille. Tosin kun oppilaat saavat aluksi etsiä ja löytää, maistuvat laskutkin sen jälkeen makeammalle. Onhan ne sentään juuri löydetyillä Pokémoneilla kuorrutettuja.

Tietokortit

Oppilas valitsee kiinnostavan Pokémonin ja etsii siitä tietoa internetistä ja kyselemällä luokkakavereilta. Tietokorttiin kirjoitetaan hahmon nimi sekä tärkeimmät ominaisuudet. Pokémonista piirretään myös kuva. Tietokorteista löytyy myös lyhyt selostus, miten ja mistä Pokémonin saa kiinni. Oppilaat voivat myös esittää toisilleen lyhyitä kohtauksia kyseisen Pokémonin metsästyksestä.

Omat Pokémonit

Kuviksen tunnilla oppilaat saivat luoda omat, itse keksimänsä Pokémon-tyypit. Hahmoille tuli keksiä nimi, erityisvoima tai -ominaisuus. Luonnollisesti oma Pokémon tuli myös piirtää ja värittää. Välillä luokassamme vietetään Poke-tuokiota, jolloin kaikki saavat muuttua itse keksimäkseen hahmoksi ja lähteä vaeltamaan luokassa. Kohdatessaan toisen Pokémonin hahmot tervehtivät ja vaihtavat lyhyesti kuulumisia. Open merkistä luokassa vaeltavat Pokémonit alkavat evolvautua eli muuttuvat hitaasti uudelle kehitysasteelle. Evolvaus muuttaa Poken ilmeen sekä tavan liikkua. Muutaman kierroksen jälkeen ope ohjeistaa Pokémonit muuttumaan lapsiksi ja palaamaan omille paikoilleen.

Pokémon-kieli

Oikeiden ja itse keksittyjen Pokémonien kieli on aivan omanlaistaan. Kysyin oppilailta, kuka ymmärtää tai osaa puhua Pokémonia ja ilokseni sain huomata, että luokastamme löytyi useita kielineroja. Yksi oppilaista tuli esittämään haluamaansa Pokea, jolta kysyttiin erilaisia kysymyksiä. Koska ope ei hahmon kieltä ymmärtänyt, muut oppilaat toimivat tulkkeina. Saimme esim. tietää, että Pokémon pitää matikasta, osaa ajaa yksipyöräisellä sekä kävi viime kesänä kuussa. Mitä avaruusmatkalla tapahtui, onkin sitten toinen juttu...

Pokémon-kisat

Itse luodut Poket liittyivät itse keksittyihin ja nimettyihin ryhmiin. Järjestämme ryhmien välillä leikkimielisiä kilpailuja ja tietovisoja, joissa oppilaat eli Pokémonit mittelevät keskenään esim. kouluasioisen osaamisessa. Luokan Poke-ryhmiä on mm. haastettu allekkainlaskukisaan, sanaluokkakisaan, tasapaino- ja tarkkuustehtäviin jne. Myös lukuläksyjä esim. ympäristöopissa on kyselty Pokémon-ryhmiltä kisailuhengessä.

Pokémonin varjossa

Oppilaat ottavat kuvia Pokémonin varjosta. Kuvaukset suoritetaan pareittain tai pienryhmissä ulkona. Varjon tekemiseen osallistuu 2-4 oppilasta, jolloin hahmolle saadaan tarvittaessa vaikka useampi pää ja monta kättä.

Pokémonit luonnossa

Poke-ulkoilun yhteydessä oppilaat ottavat mobiililaitteellaan kuvia löytämistään Pokémon-hahmoista. Kuvasta tulee löytyä myös jokin tunnistettava kasvi tai eläin esim. Pokémon pihlajan oksalla tai Pokémon ja västäräkki.

Arvaa mikä Pokémon?

Oppilas valitsee jonkun Pokémonin luokan seinältä. Hän esittää hahmoa muille, jotka yrittävät arvata, mistä Pokémonista on kyse.

Rikkinäinen Pokémon

Oppilas kuiskaa jonkun Pokémonin vieressään olevan luokkakaverin korvaan. Kuiskaus etenee luokkakaverilta toiselle, kunnes saavuttaa viimeisimmän oppilaan. Lopulta verrataan oliko alunperin lähetetty Pokémon sama kuin, se jonka viimeinen oppilas kuuli.

DRAAMAKASVATUS TUTUKSI -lisäkurssi SU 11.9.

Draamakasvatus tutuksi -kurssi lauantaina 10.9. täyttyi ennätysvauhtia.

Suuren kysynnän vuoksi järjestämme toisen, samanmoisen kurssin heti sunnuntaina 11.9.

DRAAMAKASVATUS TUTUKSI -lisäkurssi

SU 11.9.2016 klo 11-15

Ruoholahti, Helsinki

Lue lisää:

facebook/openleikkikoulu

Ilmoittaudu DRAAMAKASVATUS TUTUKSI -kurssille:

openleikkikoulu@gmail.com

DRAAMAKASVATUS TUTUKSI -kurssi Helsingissä LA 10.9.

DRAAMAKASVATUS TUTUKSI

LA 10.9.2016 klo 11-15

Mitä on draamakasvatus? Tuleeko siitä kaaos luokkahuoneeseen? Mitä opettajan tulee osata? Mitä ja miten draamassa opitaan? Miten draama näkyy uudessa opetussuunnitelmassa? Kurssilla tutustutaan draamakasvatukseen ja sen työtapoihin. Kurssin jälkeen jokaisella pitäisi olla taskut täynnä keinoja draamakasvatuksen toteuttamiseen koulussa.

Kurssin ohjaaja: Pauliina Leskinen.

Lue lisää:

facebook/openleikkikoulu

Ilmoittaudu DRAAMAKASVATUS TUTUKSI -kurssille:

openleikkikoulu@gmail.com

Ensimmäinen koulupäivä - yllätyksiä ja tutustumista

Kop, kop, kop!

Kesken ihan ensimmäisen koulupäivän luokkamme ovelta kuului koputus. Tuoreet ykkösluokkalaiset säpsähtivät pulpeteissaan. Olimme juuri totutelleet omiin paikkoihin pulpetin ääressä ja olin huomaavinani, että osalla pikkuykkösistä alkoi jo paukut loppua ja peput puutua. Koputus ovella sai oppilaat heräämään. Kukahan siellä mahtaa olla, pohdin ääneen, johon oppilaani ehdottivat uutta oppilasta, joulupukkia ja vaikka mitä.

Avasin oven ja siellä seisoi posteljooni koppalakki päässään ja univormu yllään.

Postia ykkösluokkalaisille!

Posteljooni ei tällä kertaa tarjonnut meille Pörriäisiä vaan suuren, painavan laatikon. Kuittasin lähetyksen posteljoonille ja raahasin paketin pöydälleni luokan eteen. Melko moni olisi heti halunnut tulla avaamaan paketin. Pidin kuitenkin yllä jännitystä ja kääntelin sekä tarkastelin laatikkoa eri puolilta. Laatikko oli todella raskas.  Kysyin oppilailtani, mitä painavaa ykkösluokkalaiset voisivat tarvita ja sain monenlaisia ehdotuksia. Jonkun mielestä laatikko oli täynnä kiviä, joista voisi rakentaa linnan ja jonkun toisen mielestä laatikossa oli koulubussi. Jännitys kasvoi ja kasvoi ja yhtäkkiä eräs oppilaista parkaisi, että onko siellä laatikossa aikapommi. Painoin korvani laatikkoa vasten ja rauhoittelin lapsia. Laatikko ei tikittänyt, joten ei siellä aikapommia voinut olla. En edelleenkään keksi, mihin ykkösluokkalaiset kyseistä vekotinta voisivat tarvita. Ehkäpä aikapommilla voisi "räjäyttää" turhan työajan pois arjesta, jolloin viikonloppu alkaisi nopeammin...

Päätin hieman repäistä laatikkoa auki ja kysyin kuka haluaisi tulla kurkkaamaan laatikkoon. Luokkani jokainen oppilas viittasi. Kaikki olivat vapaaehtoisia paljastamaan salaperäisen laatikon arvoituksen. Pari kurkkaajiksi valittua oppilasta hiipi kohti laatikkoa. Muu luokka pidätti hengitystään. Luokassa oli hiiren hiljaista.

Oli vaikea uskoa, että nämä eloisat ja äänekkäät pikkukoululaiset voisivat olla  näin keskittyneinä ja hiljaa. Paketin sisällön selvittäminen oli kuin aarteenetsintäleikkiä, joka yleensä innostaa joka ikistä lasta. Ensimmäinen oppilaista kurkkasi laatikkoon ja hihkaisi siellä olevan jotain kiiltävää. Kun toinen oppilaista lisäsi sisällön kiiltävän kuin kulta, oli melko varmaa, että olimme oikeasti löytäneet aarteen. Tässä vaiheessa laatikon kimpussa oli jo useampi oppilas. Laatikko muuttui nopeiden pikkukäsien ansiosta silmänräpäyksessä pahvisilpuksi ja pöydälle jäi pino kiiltäviä, arvokkaita ja kultaisia aapisia. 

Jaoin jokaiselle oppilaalle ikioman kultakimpaleen, aapisen. Kirjan saaminen ja vielä kultaisen sellaisen tuntui riittävän oppilaille. Kukaan ei hinkunut oikeita kultarahoja tai aarteita. Oppilaat selailivat uusia kirjojaan innostuneina ja varmistivat opelta vielä muutaman kerran, että olihan kirjat varmasti annettu ikiomiksi.

Kyseiseen ala-asteen ensimmäiseen päivään palattiin luokassamme vielä useita kertoja tulevien vuosien kuluessa. Aarteet eli aapiset ja niiden saapuminen luokkaan oli painautunut monelle mieleen. Posteljoonin oppilaat tunnistivat jossain vaiheessa koulumme kieltenopeksi ja ymmärsivät myös pikkuhiljaa, että kultaisten aapisten löytyminen postipaketista oli opettajan keksimä juoni. Ensimmäisen kirjan saaminen koulussa olisi voinut jäädä oppilaan muistiin muutenkin, mutta kun se vielä saatiin aarteena, oli kyseistä tapahtumaa vaikea unohtaa.

Nimilaput sekaisin

Ekana koulupäivänä pulpettien reunalle jätetyt nimilaput olivat yön aikana villiintyneet. Kun oppilaat tulivat aamulla kouluun, oli nimet taululla sikin sokin. Aloitimme kakkospäivän ykkösellä siis siivoamalla nimilaput omille paikoilleen. Yhteistyöllä luimme nimet yksi kerrallaan ja oppilaat saivat vuoronperään palauttaa nimilaput omistajileen. Leikin voi tehdä helpommin myös niin, että jokainen oppilas hakee oman nimilappunsa taululta itselleen. Tällöin on hyvä sopia etukäteen, kuinka moni saa yhtäaikaa taululla pistäytyä. Jos asiasta ei sopimusta ole, on mahdollista, että taululla tulee ruuhkaa ja törmäilyjä. Nimilappujen sekoittamista voi koulun alussa tehdä useampanakin päivänä. Välillä nimilaput voivat olla väärillä pulpeteilla, jolloin jokaiselle oppilaalle tulee henkilökohtainen lukutehtävä. Toki, jos lukeminen on vielä haastavaa, luokkakaveria tulee ja saa auttaa nimen selvittämisessä. Nimilaput voivat myös olla tyystin kadonneet, jolloin laput tulee ensin löytää ennen kuin nimiä päästään lukemaan. Ope voi antaa vihjeitä tai piirtää kartan piilojen selvittämiseksi.

Nimiarvaus

Kukin oppilas valitsee yhden luokkakaverinsa nimen, mutta ei kerro valintaansa muille. Yksi oppilaista tulee luokan eteen ja muut yrittävät kysellen saada selville, ketä luokkakaveria hän ajattelee. Kysymysten tulisi olla sellaisia, että niihin voi vastata joko kyllä tai ei (esim. Onko oppilas tyttö? Onko hänellä t-paita päällä?) Jos kysymysten keksiminen on oppilaille haastavaa, voi luokan edessä oleva oppilas antaa vihjeitä valitsemaansa luokkakaverin nimeen liittyen (esim. nimi alkaa S -kirjaimella, nimi tarkoittaa kesää). Leikkiä voi leikkiä myös pareittain tai pienryhmissä.

Itselleni on jäänyt ensimmäinen koulupäivä mieleen niin ala-asteella kuin yliopiston opekoulutuksessa. Molempia päiviä yhdistää jännitys, odotuksen täyttymys sekä eksyminen. Ykkösluokkalaisena muistan tallustaneeni kuin ankanpoika emo-open perässä kohti uutta pesäluokkaa. Ensimmäinen oppitunti jännitti kovasti, mutta niin se tuntui muitakin luokkalaisiani jännittävän. Joillekin jännitys oli niin suurta, ettei omaa äitiä olisi halunnut päästää lähtemään kotiin. Itselläni jännitys sai aikaan sen, että en löytänyt takaisin omaan luokkaan ensimmäisen välitunnin jälkeen. Kaikki näytti niin suurelta pienen ykkösluokkalaisten silmin. Sama tunne tosin minulla oli myös OKL:n ensimmäisen vuosikurssin keltanokkana, joka yritti löytää luentosalia suuresta, tuntemattomasta yliopistosta.

Pallon kuljetus

Ope antaa pallon yhdelle luokan oppilaista ja sanoo samalla oppilaan nimen. Oppilaan tulee viedä pallo jollekin toiselle luokkakaverille, joka vie pallon seuraavalle jne. Palloa luovutettaessa tulee aina muistaa sanoa sen oppilaan nimi, jolle pallo annetaan. Jokainen oppilas saa pallon itselleen vain kerran, joten pallo tulee antaa aina sellaiselle oppilaalle, jolla pallo ei vielä ole ollut. Pallo annetaan luokkakaverin käteen, palloa ei siis saa heittää. Kun pallo on luovutettu, jää pallon antanut oppilas sille paikalle, mihin pallon kuljetti. Liikkuminen pallon kanssa tulee olla rauhallista. Jos nimileikki tehdään piirissä, pallo vieritetään rauhallisesti kohti seuraavaa oppilasta. Leikki tulisi leikkiä äänettömästi, jolloin jokainen osallistuja sanoo vain yhden nimen vuorollaan eli leikki vaatii muistia ja keskittymistä. Muistamisen helpottamiseksi ne oppilaat, joilla pallo ei ole vielä käynyt, pitävät kättään edessään (esim. pulpetilla) kämmen ylöspäin odottamassa palloa. Kun pallo on kuljetettu seuraavalle, oppilas voi laittaa kätensä selkänsä taakse merkiksi, että pallotehtävä on suoritettu. 

Parin haastattelut

Oppilaat keksivät kysymyksiä, joita voisivat toisiltaan kysellä esim. Mikä on lempiruokasi? Mitä musiikkia kuuntelet? Minkä kirjan luit viimeksi? Mitä teit kesällä? Mitä harrastat? Kun kysymykset ovat valmiita, oppilaat kysyvät vieruskaveriltaan tai lähellä istuvalta luokkakaverilta keksimänsä kysymykset. Opettajan merkistä vaihdetaan paria. Kun kyselykierros on ohi, keskustellaan yhdessä, millaisia asioita saatiin luokkakavereista selville. Osaa vastauksista selvinneistä asioista voidaan kokeilla omalla tuolilla istuen kaikki yhdessä esim. Kaikki kalastavat, kaikki ovat Robinin konsertissa, kaikki pursottavat ketsuppia ja syövät makaronilaatikkoa. Haastatteluja voidaan myös esittää toisille tai videoida osana luokkaa esittelevää omaa uutislähetystä.

Ensimmäisen vuosikurssin opeopiskelijana jouduin kinkkisen tehtävän ääreen. Minun piti tentissä esitellä oma kasvatustieteen teoriani. Vähäinen kokemukseni kasvatuksesta tieteenä tai edes käytännössä sai minut hyödyntämään kesäleiriohjaajana kokeilemiani keinoja lasten kanssa toimiessani. Kerroin tavasta, jonka leirillä huomasin toimivan, kun lapset piti saada tekemään jotain ohjattua, aikuisten suunnittelemaa. Puhuin tenttivastauksessani "narraamisesta" kasvatuksen välineenä, jolloin lapset ikään kuin narrataan tekemään toivottuja asioita. Kasvatustieteen proffani ei oikein arvostanut narraamis-käsitettäni eikä myöskään näin ollen kasvatustieteen teoriaani. Ymmärrän häntä hyvin, arvoihimme kuuluu rehellisyys, jolloin narraaminen kuulostaa epäluotettavalta ja -sovinnaiselta. 

Nyt noin parinkymmenen opevuoden jälkeen huomaan kuitenkin "narranneeni" oppilaitani useammin kuin kerran. Tarkoitukseni ei tietenkään ole ollut petkuttaa tai opettaa jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Olen huomannut, että todella toimiva tapa saada oppilaat työskentelemään tai oppimaan, on antaa oppilaille tehtävä, joka koukuttaa ja motivoi, mutta ei esimerkiksi huuda suurin otsikoin:

NYT HARJOITTELEMME GEOMETRIAA!

Jos sen sijaan oppilaat muuttuvat tutkijoiksi, jotka etsivät luokasta geometrisen aikakauden kolmiomuodostelmia, tulee kolmiot kuin vahingossa tutuksi ihan vaan luokan seiniä, kattoa ja tavaroita tarkkailemalla. Leikki ja draama onkin "narraamista" parhaimmillaan. Silloin toimitaan "narraamisen" maailmassa, tilassa, jossa fakta ja fiktio, todellisuus ja mielikuvitus yhdistyvät ja sopivasti sekoittuvat toisiinsa. Oppikirjasta / netistä aiheeseen tutustumisen lisäksi voidaan esimerkiksi yhdessä leikkiä karhuja, jotka heräävät talviuniltaan syömään lempiruokaansa, marjoja. Näin leikin kautta saadaan kokemuksellisuutta oppimiseen, joka omien opettamiskokemuksieni perusteella on sitä mieleenpainuvinta oppimista. Emme tietenkään oikeasti voi tietää, miltä karhusta tuntuu talviunilta herätessään, mutta leikki ja draama ja nallen roolissa toimiminen ikään kuin "narraavat" meitä toimimaan ja tuntemaan kuin olisimme karhuja unenpöpperössä.

Luokan oma ystäväkirja

Kun olimme haastatelleet luokkakavereitamme, teki jokainen luokkamme oppilas itsestään seinälehden, jossa kertoi haluamiaan asioita itsestään. Seinälehteen oli piirretty tai kuvattu myös oma kuva. Luokan seinällä olevien oppilasesittelyiden kautta luokkakaverit oppivat toisistaan uusia asioita. Leikimme välillä myös "Arvaa, ketä ajattelen" -leikkiä, jossa oppilaiden seinälehdet toimivat sopivasti vihjepankkeina.

Ystäväkirjan voi toteuttaa myös perinteisenä paperiversiona esim. kouluvihkoon, videona tai sähköisenä esim. tekstinkäsittelyohjelmalla. Jos haluaa luokan esittelyn nettiin, voi käyttää blogiohjelmia (esim. Blogger), Padlet-seinää tai perustaa oman YouTube-kanavan, jossa julkaisee videon. Koulussa tehtyjen ja taltioitujen kuvien ja videoiden julkaisemiseen internetissä kannattaa pyytää lupa oppilaiden vanhemmilta.

Kuutamolla

Kun aloitan uuden oppilasryhmän kanssa, kuten esimerkiksi tulevana tiistaina koulujen taas alkaessa, haastan oppilaani selvittämään itsestäni kertomieni väittämien todellisuutta. Kerron oppilaille 3-5 asiaa itsestäni ja pyydän oppilaita arvaamaan, mikä tai mitkä väittämät pitävät paikkaansa ja mitkä ovat täyttä palturia. Oppilaat saavat luonnollisesti tehdä lisäkysymyksiä liittyen esittämiini väittämiin. Kun open taustat on selvitetty, annan jokaiselle oppilaalle tehtäväksi keksiä itsestään muutamia väittämiä. Ensimmäisten koulupäivien aikana selvitämme yhdessä millaisia "narrauksia" oppilaat ovat itsestään keksineet ja mikä oikeasti kenellekin on tapahtunut.

Arvaa, mikä seuraavista väittämistä on totta:

a) Olen toiminut leikkivänä opettajana päiväkodissa, alakoulussa, yläkoulussa, lukiossa ja yliopistossa.

b) Olen leikkinyt oppilaitteni kanssa eniten "Kutitusmurhaaja"-leikkiä.

c) Kun leikki on osa koulutyötä, koulutyö sujuu kuin leikki.

Vastausehdotukset voi lähettää osoitteeseen openleikkikoulu@gmail.com. 

Oikein vastanneiden kesken arvotaan urheiluauto, ainakin leikisti.

Hauskaa ja leikkisää lukuvuotta!

Mielikuvitus antaa siivet

Viimeisenä koulupäivänä loman häämöttäessä jo koulun nurkan takana, luimme aapista perinteisesti ääneen, yksi oppilas kerrallaan. Lukukappaleen lopussa oli pysäyttävä lause:

Mielikuvitus antaa siivet.

Sehän on oikeasti salakieltä. Lause aluksi pysäyttää sen, mitä juuri ollaan tekemässä. Tällä kertaa lukeminen sai jäädä ja kirjat suljettiin. Sen jälkeen lause saa aikaan liikettä, valtavasti liikettä, riemua, iloa ja yhteisöllisyyttä. Meidän luokassa tuo lause tarkoittaa: nyt leikitään! 

Piirsin taululle isot siivet ja niiden ympärille neljä nuolta. Nuolien kärkiin kirjoitin sanat: 

mikä/kuka?, mitä tekee?, missä? ja milloin? Kerroin jälleen kerran oppilaille, että mielikuvituksen avulla voimme olla oikeastaan mitä vain, tehdä mitä vain, käväistä missä vain, ennen, nyt tai tulevaisuudessa eli milloin vain. Tämän kaiken pystyy tietysti tekemään leikisti, vaikka oikeasti on koko ajan turvallisessa, omassa luokassa. Todellisuuden ja mielikuvituksen kietoutuessa toisiinsa, voivat leikkiin osallistujat esim. päästä paikkoihin, joihin lähialueen bussilipulla ei normaalisti pääse. Leikissä saattaa myös tavata henkilöitä ja tilanteita, joita ei oikeasti pystyisi kohtaamaan.

Rooli-impro

Oppilaani ovat tottuneita tähän mielikuvitusleikkiin, joka alkaa kysymyksellä:

Kuka tai mikä sinä olet?

Tällä kertaa ohjeistin keksimään roolin, joka olisi aivan tavallinen, ei siis mitään superihmeellistä tai hassua. Oppilaat nimittäin usein innostuvat kehittelemään juttuja, joilla on tarkoitus herättää toisten huomiota. No kyllähän tälläkin kertaa muutama vessa-aiheinen idea kuultiin ennen kuin päästiin niiden ihan tavallisten rooli-ideoiden pariin. Ehdotin myös, että jätetään tunnetut henkilöt, kuuluisat urheilijat, laulajat, sarjakuvahahmot jne ehdotusten ulkopuolelle. Tarkoitus ei siis ollut pyrkiä imitoimaan ketään. Oppilaat ovat kuitenkin kekseliäitä halutessaan jotain. Pomppivat mielikuvituspallot luokassa muuttuvat kuin lennosta Lionel Messiksi, joka potkii kyseisiä palloja. Hampaita leikisti harjaava oppilas onkin kuin taikaiskusta Sanni laulamassa hittibiisiään hammasharjamikkiin. 

Tällä kertaa piti kuitenkin keksiä rooliksi tavallinen henkilö tai asia. Yksi valituista rooleista oli hiiri, toinen opettaja ja kolmas mörkö. Aluksi kokeilimme jokaista roolia omalla paikalla. Useimmiten, kun oppilas esittää hiirtä, hän piipittää. Opettaja taas yleensä komentaa ja mörkö yrittää peloitella. Jos hiirelle antaa puhekyvyn, laittaa open piipittämään ja muuttaa mörön kohteliaaksi, aletaan päästä asiaan. Roolit ovat tällöin totutusta poikkeavia ja kohdatessaan toisensa toimivat ennakko-odotuksista poikkeavalla tavalla. Kun oppilaat saivat valita itselleen sopivimman rooleista ja lähteä kiertelemään luokassa, syntyi hilpeitä ja yllättäviä tilanteita. Mörön pyytäessä kauniisti opettajalta apua matematiikan tehtävissä, ryhtyi hiiri opelle tulkiksi, kun mörkö ei piipitystä ymmärtänyt.

Kiivetään

Kysyin oppilailtani, mitä voisimme seuraavaksi tehdä. Kannustin keksimään asioita, mitä ei ennen ollut kokeillut. Eräs oppilaista sanoi, että voisimme kiivetä katolle, koska hän oli aina halunnut tehdä niin. Katolle kiipeämiseen ei lupaa toistaiseksi kuitenkaan ollut kotoa herunut. Osa oppilaista kertoi kiivenneensä jo joskus mökin katolle, joten ehdotin, että kiipeäisimme yhdessä pilvenpiirtäjän huipulle. Se sopi kaikille, koska niin korkealla ei kukaan ollut ennen käynyt.

Hyvin usein kun oppilaat leikeissään haluavat olla jättiläisiä tai tässä tapauksessa kavuta korkealle, he alkavat nousta tuolien ja pöytien päälle. Koska halusin varmistaa ettei kukaan innostuksissaan tipahda tai tönäise luokkakaveriaan alas pulpetilta, kehotin oppilaita pitämään jalat lattiassa koko kiipeämisleikin ajan. 

Hissi

Kiipesimme aluksi kolmisenkymmentä ensimmäistä kerrosta. Sitten joku oppilaista keksi, että voisimme päästä nopeammin perille, jos käyttäisimme hissiä. Idea sopi muillekin ja päätimme ahtautua kaikki hissiin. Piirsin lattiaan liidulla hissin rajat, joiden sisäpuolelle oppilaiden tuli mahtua. Ohjeistin ja kannustin oppilaita toisten huomioimiseen ja yhteistyöhön. Koska meitä oli melkoisen paljon, hissin rajojen sisäpuolelle ei saanut vain rynnätä. Kaikkien tulisi mahtua hissiin ja vielä sulassa sovussa. Vauhdikas leikki muuttui tässä vaiheessa rauhalliseksi ja suunnitelmalliseksi yhteistyötehtäväksi. Kun olimme kaikki turvallisesti hississä, painoimme nappia sata ja matka kohti pilvenpiirtäjän kattoa jatkui.

Teleportti

Sitten joku huomasi hissin nappien joukossa erivärisen ja muita pienemmän napin. Siinä ei ollut numeroita. Nappi hohti, se ikään kuin kutsui painamaan itseään eli nappia.

Minnehän hissi vie, jos napista painaisi?

Oppilaat ehdottelivat mitä ihmeellisimpiä paikkoja, jonne hissillä voisi matkustaa. Osa paikoista oli jopa vähän jännittäviä. Päätimme silti, että nappia on painettava. Muuten emme saisi selville, mitä tapahtuu. Hiljaisuuden vallitessa eräs oppilasta painoi hisisin napin hitaasti pohjaan. Aluksi ei tapahtunut mitään, sitten yhtäkkiä tuli aivan pimeää. Istuimme silmät suljettuina omilla paikoillamme, mutta samalla me pääsimme todella kauas kotiluolasta. Uskomatonta, mutta totta, hissi vei meidät Kiinan muurin sisälle. Ei siis muurille vaan muurin sisään, jossa oli aivan pimeää. Lähdimme tunnustellen tutkimaan ympäristöämme. Joku kertoi löytäneensä ruukun, joku toinen timantin. Aivan varmahan ei tietenkään voinut olla, koska oli säkkipimeää. Sitten pimeydestä alkoi kuulua murinaa, joka pikkuhiljaa voimistui. Jokin liikkui lähemmmäksi. Aloimme kiireesti etsiä hissin nappeja. Juuri oikealla hetkellä moni oppilaista löysi napit ja olimme taas turvallisesti hississä, matkalla kohti pilvenpiirtäjän huippua. Sen, minkä Kiinanmuurissa kuulimme meitä lähenevän, oletettiin olleen tultasyöksevän lohikäärmeen. Oli siis onni, että pääsimme takaisin turvalliseen hissiin, ennen kuin olisi tullut liian kuumat paikat.

Aikakone

Hissin kavutessa vääjäämättä kohti ylintä kerrosta, kerroin hissin olevan myös aikakone. Voisimme ohjelmoida hissin kuljettamaan meidät menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Oppilaat halusivat lähes yksimielisesti nähdä, millaista talon katolla on tulevaisuudessa. Ohjelmoimme hissin viemään meidät vuoteen 2116 eli sadan vuoden päähän. 

Hissin kohotessa pohdiskelimme, mitä katolla meitä odottaisi. Osa oli varma, että näkisimme lentäviä autoja. Osan mielestä sadan vuoden kuluttua rakennukset ja niiden katot osattaisiin tehdä karkista. 

Pim! Olimme perillä. 

Shiuh! Hissin ovi avautui.

Mukaesine

Katolla oli koroke, jonka päällä oli merkillisen näköinen esine. Se oli toisesta päästä kapea, toisesta leveä. Se muistutti vähän torvea ja hieman suurta suolasirotinta. Mitähän tuolla tulevaisuudesta löytyneellä, erikoisella esineellä voisi tehdä? Olimme leikkineet tätä leikkiä ennenkin ja oppilaat alkoivat heti keksiä esineelle käyttötarkoituksia. Idearikkaan ajatustulvan kruunuksi valikoitui tällä kertaa maailman saasteongelman ratkaiseva ehdotus. Esineellä pystyi muuttamaan pahat hajut ja ilman saasteet erilaisiksi, uusiksi tuoksuiksi. Nuuhkimme ja ihastelimme muun muassa, miltä tuoksuivat pakokaasusta suodatettu parfyymi sekä pullantuoksuiset tehtaiden tuprahdukset. 

Sitten joku keksi, että luokassakin välillä leijaileva pierunlemu muuntuu ihmevekottimella todella lumoavaksi tuoksuksi, joka vetää puoleensa erityisesti zombieita. Kuten arvata saattaa oppilaiden suut ja kainalot alkoivat samantien päristä kuin traktorit. Yleensä pyrin karsimaan "vessajutut" pois leikeistä, mutta tällä kertaa yhteinen innostus luokassa oli niin suurta, että halusin nähdä, mitä tapahtuu, kun lemu muuttuu kutsutuoksuksi. 

Onko täällä zombeja paikalla?

Ja pärinä loppui kuin taikaiskusta. Oppilaat muuttuivat yksi kerrallaan zombeiksi ja alkoivat hitaasti vaeltaa luokassa. Zombit lähestyivät minua, ne olivat selvästi valinneet open kohteekseen. Siirryin luokan ovelle ja johdatin zombie-lauman välitunnille. 

Huh-huh, sinne menivät. Pelastuin!

Ensitreffit alttarilla - uusia oppimisympäristöjä etsimässä

Sanoin tänään: "Tahdon", ja vielä keskellä koulutuntia. Olen nyt onnellisesti naimisissa, mutta kenen kanssa? Kerron siitä tarkemmin hetken päästä. 

Oli kiireinen päivä koulussa. Ehdimme säveltää biisejä studiolla, käydä valokuvaamossa, etsiä kevään merkkejä luonnosta sekä vierailla pikaisesti kuussa. Niin ja käydä kirkossa, vihkitilaisuudessa, kuten jo aluksi mainitsin. Kyllä, luit oikein. Me olemme nimittäin ottaneet oppilaitteni kanssa vakavan harppauksen kohti uusia oppimisympäristöjä. Miksi pysytellä perinteisesti pulpettien ääressä opiskelemassa, kun on mahdollista oppia uusia asioita missä vain. 

Pitää sen verran paljastaa, että osa edellä mainitsemistani oppimisympäristöistä oli oikeasti omalla pikkukoulullamme. Pienillä muutoksilla oman luokan saa tuntumaan kuin uudelta paikalta. Luokkamme muuttuu musiikkistudioksi, kun otamme käyttöön soittimet ja älylaitteet, tabletit ja kännykät. Kun mukaan lisätään digikamerat, ollaankin yhtäkkiä kuvaamossa. Kirkko ja kuu vaativatkin jo hieman mielikuvitusta. Sitä onneksi lapsilta löytyy ja hieman opettajaltakin, joten mielikuvituksen ja leikin siivillä voi lennähtää oikeastaan minne vain haluaa. 

Hei ope, täällä kuussa kasvaa voikukkia.

Kevään merkit kuun kamaralla olivat hyvin samankaltaisia kuin koulun lähiympäristössä. Kävelyretki luonnossa tuntui osasta oppilaista aluksi väsyttävältä ja rasittavalta. Kun muutimme kävelyn tutkimusmatkaksi kuuhun, josta loikittiin lähes painottomassa tilassa sekä samalla bongailtiin kevään kukkasia, lehtiä ja pörriäisiä, ulkoiluhetki muuttuikin leikin kautta mukavaksi. 

Aina ei kuitenkaan opiskelua luokan ulkopuolella ole mahdollista tai järkevää järjestää. Oppilaiden jakautuessa uusille työpisteilleen koulun käytäville, auloihin, sohville jne, ope ei joka hetki ole valvomassa oppilaiden touhuja ja oppilaat joutuvat kantamaan lisää vastuuta työskentelystään. Osalle oppilaista tällainen järjestely sopii ja toisille taas ei. Vapaus open valvovasta silmästä saattaa ajaa ryhmätyön välillä jopa hippaleikin puolelle. Uudet työskentelypaikat muualla kuin oman pulpetin ääressä asettavat myös omat haasteensa työergonomialle ja turvallisuudelle. Oppilasjoukon kuljettaminen koulurakennuksen ulkopuolisiin oppimisympäristöihin vaatii huolellisia järjestelyjä ja tarpeeksi aikuisia, jotta oppilaiden turvallisuus säilyisi koko koulupäivän / retkien ajan.

Kaikesta tästä huolimatta olen innostunut uusista tuulista koulumaailmassa. Kannatan retkiä, vierailuja, oppitunteja ulkona, työskentelyä ilman oppikirjoja ja ilman pulpettia, yhdessä ideointia ja keksimistä, seikkailuja jne. Olen nähnyt oppilaiden säntäävän innokkaasti koulumme aulaan sohville valmistelemaan ryhmätyötään tai valuvan pöytien alle laskemaan matikkaa. Työskentelyyn tuntuu tulevan pieni extra-innostus, kun työympäristö muuttuu eikä tunnu ihan niin tavalliselta koululta. Älylaitteiden hyödyntäminen oppimisessa sekä mahdollisuus työskennellä pehmeässä säkkituolissa yhdessä luokkakavereiden kanssa varmasti motivoi oppilaita. Muistuu mieliin oma kouluaika ja se hetki, kun opettajamme näytti ensimmäistä kertaa opetusvideon tunnilla. VHS-videonauhuri oli silloin ihmeellinen uutuus. Laitteita ja videoita ei kodeissa juurikaan vielä ollut ja kun videota pääsi koulussa katsomaan, keskittyivät ihmelaitteen tarjoaman audiovisuaalisen tiedon ääreen yleensä kaikki oppilaat. Olihan sentään eri juttu oppia asioita TV:stä videonauhoitteelta katsottuna kuin perinteisesti kirjoista pänttäämällä. 

Aina ei kuitenkaan ole välttämätöntä poistua luokkatilasta muuttaakseen oppimisympäristöjä. Leikin ja draaman avulla tavalliselta ja joskun vähän tylsältäkin tuntuva koululuokka muuttuu moneksi. Tarvitaan vain ripaus mielikuvitusta sekä aikaa ja tilaa käyttää sitä, jolloin voidaan kesken koulupäivän käväistä esim. viidakossa tai piipahtaa kivikaudella, vaikka ollaankin koko ajan turvallisesti omalla paikalla. Luokasta löytyvät esineet voivat leikeissä saada myös uusia, kiinnostavia käyttötarkoituksia. Itselleni leikin ja draaman luomat mahdollisuuset, uudet paikat ja yllättävätkin tapahtumat tuovat kouluarkeen ja työskentelyympäristööni sopivasti vaihtelua. Välillä on mukavaa piipahtaa edes leikisti oman työpaikan ulkopuolelle. Kun mielikuvitusmatkalta palaa takaisin koulun penkille ja opepöydän ääreen, jaksaa kouluarjessa taas ahertaa.

Tahdotko sinä?

Olimme siis tänään vihkitilaisuudessa, kuten jo aiemmin mainitsin. Kaikki sai alkunsa palikkaleikistä. Samasta leikistä, josta jo edellisessä blogitekstissäni kerroin. Eli taas keksimme yhdessä oppilaiden kanssa erilaisia, uusia ja ennennäkemättömiä tapoja nähdä palikka tai käyttää sitä. Ideoita lenteli kuten aiemmin: iglu, hattu, maailman painavin minipunnus, norsu... Norsu! Tuo idea tööttäsi korvaani kuin norsulauma ja aloin tutkia palikkaa eläintieteilijän silmin. Toden totta, multilink-palikan pieni uloke, jolla palikan saa kiinnitettyä toiseen, näytti minikärsältä. Kun ihmettelin pienen norsun valkoista väriä, olin valinnut leikkiin siis valkoisen palikan, oppilailta tuli vastaus saman tien.

Se norsu on menossa naimisiin, sillä on hääpuku päällä.

Oppilaiden riemuksi sain kuulla, että sulhanenkin on jo valittu. Se oli... yllätys, yllätys... opettaja. Riemukseni myös minä pääsin mukaan leikkiin. Seuraavaksi hääleikkiin ilmoittautuivat vihkipappi ja urkuri. Innostus alkoi oppilaiden parissa olla hurja, joten yritin hieman rauhoitella vauhtia kyselemällä, miten ihmeessä olin menossa norsun kanssa naimisiin. Joku keksi, että tämä oli TV:stä tuttu "Ensitreffit alttarilla" -ohjelma ja sulhanen ei vielä tiennyt, kuka tai tässä tapauksessa mikä on hänen tuleva morsiamensa. Kyseinen käänne leikissä ei varsinaisesti vauhtia vähentänyt, oppilaiden innostus kasvoi vain kasvamistaan. Touhu ei kuitenkaan karannut käsistä. Motivaatio leikkiä kohtaan oli oppilailla niin suurta, että lisäroolit syntyivät kuin itsestään. Juuri rakentuneeseen kirkkoomme ilmestyi joukko TV-kuvaajia ja morsiusneitoja palikkakameroineen ja -hääkimppuineen sekä sormusta tyynyllä pitelevä kaaso ja morsiamen isä.

Urkujen soidessa morsian saapui alttarille isänsä kanssa. Kamerat ottivat lähikuvia niin morsiamesta kuin todella yllättyneestä sulhasesta. Tapasihan hän vasta ensimmäisen kerran tulevan puolisonsa, norsun. Papin kysyessä: - Tahdotko sinä...? tööttäsi norsu mahtavan tahdon-tööttäyksen ja minusta tuntui ettei sulhasen mielipiteellä ole tilanteessa enää mitään merkitystä. Sopertelin kuitenkin oman tahdon-soperrukseni ja sain seuraavaksi papilta ohjeen, että sulhasen tulisi suudella morsianta. Pikku moisku palikan, anteeksi norsun kärsään oli piste iin päälle. Juhlaväen, kuvaajien, urkurin ja papin riemuitessa johdatin hääseurueen palikka kädessäni luokan ovelle, jossa toivotin hyvät viikonloput. Mikäli oppilaiden ilmeiden ja fiiliksen perusteella voi koulupäivän päättyessä jotain päätellä, uskoakseni lapsilla saattaa olla tänään jotain kerrottavaa, kun vanhemmat kysyvät heiltä, miten koulussa sujui...

101 tapaa käyttää palikkaa - palikkaleikkejä teatterikerhossa

Viikko sitten perjantaimme kului vapputunnelmissa. Oppilaat olivat saaneet tuoda kouluun lelun sekä vappuasusteita, hattuja, neniä, olipa mukana naamiaisasujakin. Oppilaiden toiveesta vapputamineita sai käyttää myös teatterikerhossa. Lapset olivat vauhdissa, kuten yleensä ykkösluokkalaiset juuri ennen viikonloppua vain voivat olla. Ja kun päällä oli vielä vappuasusteita, oppilaat seikkailivat erilaisissa rooleissa ja mielikuvitusmaailmoissa pitkin koulupäivää. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun sain luokassani opettaa samaan aikaan mm. Littles Pet Shop:ia, leopardia, Tuhkimoa ja Darth Vaderia.

101 tapaa käyttää palikkaa

Johdatin oppilaat tunnin palikkateemaan yhteisen aivomyrskyn kautta. Otin sormiini yhden multilink-palikan ja esitin oppilailleni haasteen: pyysin heitä näkemään palikan uusin silmin eli keksimään palikalle uusia käyttötarkoituksia. Ja sitten ideoita alkoi sadella:

Se voisi olla nappi, josta sammuu valot.

Ja heti kokeiltiin. Yksi oppilaista painoi palikkaa sormellaan toisen sammuttaessa samalla luokan valot eli toimii. Sitten kokeiltiin seuraavaa ideaa ja kuten arvata saattaa sitten seuraavaa. Ykkösluokkalaisilta ei ideat lopu! Palikka nähtiin mm. minikaukoputkena, muurahaisen talona, irronneena hampaana sekä sokeripalana, josta aina vaan riittää makeutta.

Rakentelua palikoilla

Lämmittelyleikkiä eivät vappukarkeloista jo vauhtiin päässeet oppilaani tällä kertaa tarvinneet, pikemminkin jarruttelua. Päätinkin hieman rauhoittaa tunnelmaa ja keskityimme teatterikerhon aluksi palikoilla rakenteluun. Jaoin oppilaat pareihin, joille jokaiselle annoin runsaan kourallisen multilink-palikoita. Tehtävänä oli rakentaa jokin paria kiinnostava esine tai asia, rajasin vaihtoehdoista kuitenkin ennakkoon pois kaikki väkivaltaan liittyvät esineet eli miekat, pyssyt, pommit ym. Pian oppilaat esittelivät toisilleen upeita palikkarakennelmia, Suomen lipusta aina maailman korkeimpaan rakennukseen, Burj Khalifaan saakka.

Palikkaesitykset

Seuraavaksi parit saivat tehtäväkseen keksiä pienen esityksen, jossa käytettiin juuri tehtyä palikkarakennelmaa. Esitykseen tuli liittää mukaan lelu tai jotain muuta päivän vappurekvisiitoista. Oppilaat jakautuivat eri puolille luokkaa ja käytävää harjoittelemaan esitystään. Useampi pareista haki työskentelypaikkansa pöydän alta. Koulullamme on käytössä pulpettien sijaan korkeat ja suuret työpöydät, joten pöydänalustyöskentely onnistuu helposti. Oppilaat hakeutuvatkin mielellään lattialle tekemään koulutöitään. Kun ympärillä on pöydänjalat seininä ja pöydänkansi kattona, lapsi saa itselleen ikäänkuin oman rauhallisen huoneen omia töitään varten. Aina ei siis tarvita uusia työpisteitä, sohvia, säkkituoleja ym. oppimisympäristön uudistamiseen luokassa.

Harjoittelun aikana kiertelin oppilasparien luona seuraamassa ja tarvittaessa ohjaamassa toimintaa. Osa pareista tarvitsi lähinnä tukea valintojen tekemiseen, jotta esitys tulisi valmiiksi. Usein lasten tarinat ja esitykset ikäänkuin jatkuvat jatkumistaan, koska jutulle ei oikein osata tai haluta laittaa stoppia. Tarvittiin siis opea muistuttamaan ja kysymään, miten esitys päättyy. Myös kannustamista ja kehumista tarvitaan runsaasti, jotta pienten esiintyjien itseluottamus ja fiilis säilyvät esityksiin saakka. Voi myös käydä niin, ettei joku haluakaan esiintyä, jolloin tuo mahdollisuus oppilaalle on myös suotava. Jo ideointi ja harjoittelu yhdessä haastavat sekä opettavat osallistujia paljon. Harjoitellessaan ryhmät tulevat joka tapauksessa luultavimmin näyttämään esityksensä opettajalle, joten on turha asettaa oppilasta liian tiukan paikan eteen, mikäli esiintymisjännitys ennen performanssia luokkakavereilleen ottaa vallan.

Tällä kertaa, niin kuin kovin usein, kaikki luokkani oppilaat halusivat esittää tuotoksensa muille. Osa esityksistä esitettiin pöytäteatterina suuren työpöydän ääressä ja osa luokan keskelle raivatulla esiintymislavalla. Jokaisen esityksen jälkeen luokan täyttivät aplodit sekä oppilaiden toisilleen kertomat kannustavat kommentit. Olen huomannut, että "kehukierros" esityksen päätyttyä antaa esiintyjille paljon ja helpottaa esiintymistä myös seuraavalla kerralla. Kun toisten kehumisen ja hyvien asioiden sanomisen ottaa esitysten jälkeen tavaksi, oppii löytämään positiivista ja kannustavaa sanottavaa kaverille myös muissa arkitilanteissa esim. välituntileikeissä.

Leikit seinällä

Teatterikerhon lopuksi sukelsimme vielä hetkeksi leikkiseinän pariin. Leikkiseinä on luokassani rakennettu siirrettävän sermiseinän taakse, josta sen aina sopivalla hetkellä käännän esiin. No, nyt oli se sopiva hetki etsiä leikki seinästä. Tällä hetkellä leikkiseinästämme löytyvät yleisimmät luokassani käytetyt leikit / draamaharjoitukset: Jähmety, Savimöhkäleet, Ihmetuoli jne. Teimme pikaäänestyksen ja valituksi tuli Jähmety-leikki. Kerroin oppilaille, että aiheet paikalleen jähmettyneille patsaille tulevat tällä kertaa palikkaesityksistämme ja aloin laskea lähtölaskentaa:

5-4-3-3-1... lelut autiolla saarella!

Samassa oppilaat jähmettyivät juuri hetki sitten näkemänsä Autiosaari-esityksen hahmoiksi ja muiksi yksityiskohdiksi: palmuksi, kaloiksi, aurinkovarjoksi sekä pilliksi limulasissa. Kävin vielä haastattelemassa jähmettyneitä patsaita, jotka kertoivat minulle kaikenlaista elämästä autiolla saarella. Tämän jälkeen jähmetin oppilaat mm. korkeaksi torniksi, Suomen jääkiekkojoukkuetta kannustaviksi faneiksi sekä aivan pienen pieneksi palikaksi. Kehotin lopuksi oppilaita laittamaan mielikuvituspalikan taskuunsa ja toivotin hyvät viikonloput.

Karhu kävi kaupassa - leikkejä tietotekstin pohjalta

Annoin ykkösilleni ensimmäistä kertaa lukuläksyn,  jonka lupasin heiltä seuraavana päivänä kuulustella. Aiheena oli aapisen teksti karhusta. Olimme aihetta käsitelleet jo aiemmin yllintunnilla, joten talviunet, karhun ravinto sekä karhun lempinimet olivat lapsille tuttuja. Opettaja kysyy, oppilaat vastaavat tyylin sijaan lähestyin aiheen kertausta tällä kertaa toiminnallisesti. Tavoitteena oli saada oppilaat syventämään lukemalla opittua tietoa karhusta yhteisen tekemisen ja leikkimisen kautta.

Karhuntassut (lämmittely)
Kutsuin oppilailtani karhunpennuiksi ja pyysin heitä nostamaan etutassunsa pulpetille. Ykkösluokkalaiset olivat heti valmiita leikkiin ja kuinka ollakaan luokallinen oppilaita muuttui hetkessä karhuiksi. Sovimme vielä nallekarhujen kanssa, että leikissä touhutaan open ehdottamilla mielikuvitusesineillä omalla paikalla, istuen omalla tuolilla. Satun nimittäin tietämään, että pienet karhunpennut villiintyessään saattavat jopa kiivetä pöydille ja hyppiä sieltä alas.

Kun säännöt oli käyty läpi, kerroin karhuille, että pöydälle tassujen väliin ilmestyi purkillinen hunajaa. Kyllä oli luokka täynnä maiskuttelua, kun pikkunallet ahmivat herkkuaan. Sen jälkeen pöydälle ilmestyivät mm. hammasharja, pallo, kännykkä sekä kirja. Kun karhun hampaat oli pesty, pelattu vierusnallen kanssa palloa sekä soiteltua jääkarhuserkulle, oli karhunpentujen aika lukea iltasatu ja rauhoittua.

Lämmittelyn jälkeen oppilaat saivat kertoa karhujuttuja toisilleen. Joku oli nähnyt karhuja eläintarhassa, joku TV:ssä. Yksi oppilaista kertoi sirkuskarhusta, joka osasi temppuja ja eräs toinen karhusta, joka kiipesi puuhun.

"Kerran yks karhu meni käymään kaupassa..."

Eräs oppilas kertoi kuulleensa karhusta, joka oli ollut niin nälissään ja rohkea, että oli mennyt kauppaan sisälle. Tämä karhujutun alku sai minut kiinnostumaan heti ja päätimmekin kokeilla, millainen on karhun kauppareissu.

Karhu kaupassa (impro)
Kerroin oppilaille, että teemme tarinan ja esityksen karhusta, joka kävi kaupassa. Kertasimme aluksi tarinan osat. Piirsin taululle 3 laatikkoa, joiden sisään A-kirjaimen (alku), KK-kirjaimet (keskikohta/käännekohta) sekä L-kirjaimen (loppu). Sen jälkeen osoitin ensimmäistä A-laatikkoa ja sanoin: Olipa kerran kauppa. Käännyin oppilaisiin päin ja kysyin: Kuka haluaisi tulla myyjäksi?

Ja vapaaehtoisia myyjiähän löytyi. Jottei jääty murehtimaan tilannetta, että vain yksi oppilaista valittiin myyjäksi, kyselin saman tien lisätietoja kauppaan liittyen muilta oppilailta. Hyvin nopeasti selvisi, että kauppa oli karkkikauppa ja myyjän nimi Marketti-Marketta. Myyjä alkoi ammattitaitoisesti järjestelemään erivärisiä värikyniä kauppapöydällään ikäänkuin ne olisivat olleet myytäviä karkkeja.

Pysäytin tilanteen hetkeksi ja osoitin KK-laatikkoa. Lasten mielestä karhun tuli nyt saapua kauppaan ja niin kävikin. Eräs oppilaista ryntäsi murahtaen karkkitiskille, jonka seurauksena myyjä kiljaisi ja leikisti pyörtyi. Nalle haisteli vuoronperään karkkeja ja myyjää ja päätti selvästikin herkutella myyjän varpailla. Pysäytin tilanteen uudestaan ja vaihdoimme esityksen näyttelijät.

Sen jälkeen kehotin lapsia keksimään esitykseen yllättävän käänteen. Monista mielikuvituksellisista ehdotuksista päätimme tuoda tarinaan vielä yhden henkilön, mummon, joka yllättäen saapui kauppaan, juuri kun karhu aikoi haukkaista palan myyjästä. Karhu ja mummo jähmettyivät tuijottamaan toisiaan ja juuri kun olin kysymässä, mitä mummo tekee seuraavaksi, mummoa esittävä oppilas alkoi huitoa kuvitteellisella käsilaukullaan karhua, joka vaisteli iskuja oikealle ja vasemmalle.

Joku katsojista hihkaisi, että nehän tanssii ja tarinan loppu syntyi kuin itsestään. Mummon ja karhun villiin tanssiin liittyi tietysti myös pyörtymisestään toipunut myyjä. Tanssi imaisi lopulta mukaansa myös suurimman osan oppilaista, jotka eivät näyttelijoinä tarinassa toimineet.

Kuuma tuoli
Seuraavana koulupäivänä palasimme vielä karhun kauppareissuun. Pyysin luokan eteen tuolille istumaan vapaaehtoisen oppilaan, jonka esittelin karhuksi, joka oli käynyt kaupassa. Muut oppilaat saivat kysellä karhulta kysymyksiä karhuna olemiseen liittyen. Osa kysymyksistä oli hyvin tietopohjaisia, joten saimme kertauksena kuulla esim. karhujen talviunesta ja ruuasta. Jotain uuttakin putkahti ilmoille. Kuumassa tuolissa istuva jääkarhu nimittäin kertoi riisuvansa välillä valkoisen turkkinsa, jos ulkona on kuuma ja siniseksi karhuksi esittäytynyt oppilas kertoi sinisen värin olevan verkkapuku.

Karhu nukkuu luokassa (loppuleikki)
Karhuteeman lopuksi leikimme vielä luokkaversiota tutusta leikistä. Tällä kertaa heräävä karhu ei lähtenyt jahtaamaan sitä herättäneitä oppilaita, koska pulpettien kulmat ja luokan ahtaus olisivat luultavimmin ajanut juoksevat osallistujat kolhuihin ja törmäilyihin. Pulpetille, aivan nukkuvan nallen viereen laitettiin hunajapurkkia markkeeraava esine, tällä kertaa pyyhekumi. Karhu vaivutettiin uneen laulamalla "karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä" -laulua. Ennen kuin laulu loppui ja karhu heräsi, joku oppilaista kävi nappaamassa "hunajapurkin" karhun pesästä ja palasi omalle paikalleen pitäen pyyhekumia piilossa kädessään.

Herättyään talviuniltaan nalle lähti kiertelemään luokassa ja yritti aluksi pelkästään tuijottamalla luokkakavereitaan suoraan silmiin saada selville, kenellä hunaja on. Mikäli kenenkään ilme ei värähtänyt tai pokka pettänyt, kaikki oppilaat laittoivat nyrkkiin puristetut kämmenensä pulpetille. Karhu teki taas kierroksen luokassa ja yritti päätellä, kuka pitää pyyhekumia kädessään. Jos "hunajavaras" ei selvinnyt vieläkään, karhu sai kysellä luokkalaisiltaan kysymyksiä, joiden avulla hunaja löytyisi. Kysymykset tuli muotoilla niin, että niihin pystyi vastaamaan kyllä tai ei. Kun pyyhekumi löytyi, vaihdettiin karhua ja leikki alkoi alusta. Karhuja ja "hunajapurkkeja" voi leikissä olla yhtäaikaa myös useampia. Karhut yrittävät tällöin yhdessä löytää kaikki kadonneet hunajat.

Oppilaat karkuteillä - näkymätöntä teatteria aprillipäivänä

1.4. perjantai alkoi luokassani todella hiljaisissa merkeissä. Pulpetit olivat tyhjinä eikä pihaustakaan kuulunut. Taululla oli lapsen käsialalla kirjoitettu viesti:

"Lähdettiin kotiin! Nähdään maanantaina."

Yht'äkkiä verhojen takaa ja opepöydän alta alkoi kuulua hihitystä. Nostin katseeni viestistä ja pääsin todistamaan iloisten ykkösluokkalaisten kömpimistä esiin piiloistaan sekä luokan täyttävää yhteenääneen loruttelua:

"Aprillia, syö silliä. Juo kuravettä päälle."

Oppilaat olivat kovin ylpeitä aprillipilastaan. Itse olin samanaikaisesti yllättynyt sekä ylpeä. Oppilaani, joskus jopa niin eripuraiset ykkösluokkalaiset olivat päättäneet yllättää opensa ja onnistuivat siinä yhteisellä kepposellaan. Koska open aprillaaminen onnistui, olivat oppilaat myös todella innoissaan. Niin innoissaan, että halusivat heti tehdä uuden aprillipilan, mutta nyt opettajansa kanssa. Olin alunperin suunnitellut perjantaillemme aivan jotain muuta, mutta se yhteisöllisyys ja me-henki, mikä aprillihuuruissa olevasta oppilaskatraastani huokui, vaati asiaan tarttumista. Niinpä aloimme yhdessä suunnitella uutta aprillipilaa, jonka kohteena oli naapuriluokkamme oppilaat ja opettaja.

Aivomyrskymme tuotti monenlaisia ideoita: Saisiko ope leikisti rehtorilta puhelun ja joutuisi jättämään oppilaansa, koska sai potkut? Olisiko kuitenkin parempi, että rinnakkaisluokan oppilaille uskoteltaisiin, että kaikki saisivat suklaalevyn jälkiruuaksi? Sitten joku oppilaista ryhtyi puhumaan dinosauruksen luista ja PUM! Siinä se oli. Idea, josta alkoi kehittyä yhteinen aprillipilamme...

Näkymätön teatteri - Operaatio reisiluu

Päätimme lähteä kesken oppitunnin tutkimaan kevään merkkejä ulos. Tutkimuskohteeksi valittiin pieni niitty, jonne oli suora näkyvyys naapuriluokkamme ikkunasta. Ennen kuin aprilliulkoilu alkoi, harjoittelimme ja roolitimme miehistömme luokassa. Oppilaista valittiin muutama löytäjä, joiden tehtävä oli nimensä mukaisesti löytää jotain maasta. Löytäminen tuli tehdä hieman suureellisesti, jotta todennäköinen yleisömme ikkunan takaa kiinnostuisi touhuistamme. Liioitella ei kuitenkaan liikaa saisi, jottei epäilykset heräisi koulukavereissamme. Kun löytäjä löysi jotain, hän ilmaisi sen muille osoittelemalla maata ja hihkaisemalla. Luokkakavereiden tuli tällöin kerääntyä löytäjän ympärille, jossa pidettiin yhteistä torikokousta hetken aikaa. Sitten oppilaat taas hajaantuivat tutkimaan ympäristöä, kunnes seuraava asia löytyi.

Harjoitukset luokassa sujuivat hienosti ja pian olimme valmiita esitykseemme, jonka yleisönä toimisi rinnakkaisluokkamme oppilaat, vaikka eivät itse tulisi tietämään olevansa yleisönä. Näkymättömän teatterin ryhmämme poistui koulurakennuksesta kuten tavallista. Tällä kertaa tosin ehkä hieman äänekkäämmin, jotta naapuriluokkamme kuulisi varmasti meidän pukevan sekä poistuvan ulos. Ulkona esityksemme eteni käsikirjoituksen mukaan. Tai tuli matkalla yksi yllätys. Eräs oppilaista löysi niityltä kukkivia leskenlehtiä eli kevään merkkejäkin pääsimme joukolla ihmettelemään.

"Hei kattokaa, täällä on jokin luu!"

Oppilas, joka "luun" löysi suunnilleen ja suunnitellusti koulukavereidemme luokan ikkunan alta, kiikutti aarteen opelle ja samalla ympärilläni pörräsivät muutkin oppilaani. "Luuta" ihmeteltiin elehtien ja ilmeillen. Roolityö oli vahvaa. Hetken minusta jopa tuntui, että näinköhän joku omista, esiintyvistä oppilaistani oikeastaan uskoo löydön olevan jonkin muinaisen otuksen reisiluu. Myös rinnakkaisluokkamme oppilaiden kasvoja vilahti ikkunassa. Touhumme oli siis huomioitu ja syöttiin tartuttu.

Kiikuttimme luun näköisen puukarahkan sisälle luokkaamme juhlapaikalle, josta se näkyi joka suuntaan. Kun kaikki olivat valmiina, kävin kertomassa naapuriluokassa löydöistämme, kevään merkeistä ja erikoisesta luusta. Luokkaamme marssikin seuraavaksi suuri joukko uteliaita ykkösluokkalaisia, jotka halusivat nähdä löytämämme muinaislöydön, ehkäpä jopa dinosauruksen luun. Kun luu sitten lopulta paljastui puukepiksi, alkoi luokassamme riemukas aprillaus sekä naurun hekotus.

Hymyilyttävää aprillipäivää!

Talviliikuntapäivä luokassa, leikkejä liikuntatunnille

Talviliikuntapäivämme koitti sateisissa ja jäisissä merkeissä. Suunniteltu seikkailu taikametsässä oli peruttava liukkauden ja märkyyden nimissä. Valuimme vettävaluvien oppilaiden kanssa kuivauskaapin kautta luokkaan ja aloitimme talviliikunnan:

Uusia talviliikuntalajeja
Keksimme yhdessä ulkona vallitsevaan keliin sopivia liikuntalajeja. Lajin tuli olla aivan uusi ja mielikuvituksen käyttö oli sallittua. Oppilaiden ideoinnille ei meinannut tulla loppua ja taulumme täyttyi mitä upeimmista lajeista ja ulkoiluvälineistä alta aikayksikön.

Imuriluistelussa hokkareillaan kiitävä ulkoilija kuljettaa mukanaan kevyttä imuria, jolla saa helposti putsattua roskat pois luistimien terien tieltä. Lumihammasharjalla voi sitten putsata ne kaikista ahtaimmat kohdat, joihin imurilla ei pääse. Mailakiekossa pelaajat tönivät pelivälineenä käytettävää mailaa kohti vastustajan maalia kiekoillaan, kun taas hankihypyssä tehdään uimahyppymäisiä voltteja suoraan lumihankeen.

Joku oppilaista kertoi käyneensä edellisenä päivänä luistelemassa ja kertoi, että luistelukentän jään päällä oli noin 5 sentin kerros vettä. Tästä oppilaat keksivät todella osuvan uusioliikuntamuodon, onkiluistelun. Avannon kairaamisen sijaan, luistellessaan heitellään samalla virveliä tai ongitaan mato-ongella. Hauskinta jutusta tekee, se jos iso kala nappaa koukkuun kiinni ja alkaa vetämään luistelijaa pitkin jääkenttää vesihiihdon tyyliin.

Taululle kirjatuista uusista liikuntamuodoista 3-4 oppilaiden ryhmät saivat seuraavaksi ideoida ja harjoitella lyhyet esitykset. Jokainen ryhmä esitti lajinsa muille, jotka yrittivät arvata, mistä lajista oli kyse. Lajeja vielä kokeiltiin yhdessä, jolloin jokainen ryhmä sai opettaa muille lajinsa erityistekniikoita. Jokaiselle lajille keksittiin yhdessä kannustushuudot lajien nimistä muodostettujen rytmien pohjalta (esim. i-mu-ri-luis-te-lu, ti-ti-taa ti-ti-taa). Lopuksi oppilaat vielä piirsivät liikuntalajeistaan kuvat, jotka kiinnitettiin luokan seinälle.

Dance
YouTube on pullollaan konsolipelaajien nettiin lataamia tanssipelivideoita (esim. Just Dance). Videon heijastamalla luokan valkokankaalle saa koko luokalle tanssiopettajan, jonka mallin mukaan voi yhdessä tanssia oppilaiden lempibiisejä.

The Gummy Bear Song
Uptown Funk

The Chicken Dance

Kirjain-curling

Piirsimme ja väritimme kirjaimia ympyränmuitoisille lapuille, jotka laminoitiin. Kirjainympyröistä muodostin pikkukoulumme eteisaulaan curlingista tutun maalialueen. Kivinä käytimme sählypalloja. Palloja oli neljää eri väriä, jotta joukkueet erottuisivat toisistaan.

Jotta pelissä ei joutunut liian kauan odottamaan vuoroaan, heittopaikalle pääsi yht'aikaa neljä oppilasta vierittämään palloaan kohti maalialueen keskustaa. Lähimmäksi keskustaa pallonsa virittänyt joukkue sai pisteen. Jos pallo pysähtyi kirjainympyrän päälle, joukkueen tuli keksiä sana, jossa oli mahdollisimman monta kyseistä kirjainta. Jokaisesta sanassa olevasta kirjainympyrän kirjaimesta joukkue sai lisäpisteen. Peliä voi pelata myös plussan muotoisella pelikentällä, jolloin pallot lähestyvät kentän keskellä olevaa maalialuetta neljästä eri suunnasta. 

Sanajumppa

Kirjain-curlingin lapuilla voi myös leikkiä sanajumppaa, jossa pelaaja/joukkue pyrkii muodostamaan sanoja lattialle levitetyistä kirjainympyröistä. Sanaan kuuluvia kirjaimia pitää pelaajan/pelaajien koskettaa käsillään ja jaloillaan (vrt. Twister). Yksin saa luonnollisesti rakennettua 4-kirjaimisia sanoja ja pareittain käsien ja jalkojen tuplautuessa kasvaa sanat jo 8-kirjaimisiksi.

Kehokirjaimet
Oppilaat muodostavat kirjaimia taivuttamalla omaa kehoaan eri asentoihin. Kirjaimia voi tehdä yksin, pareittain tai pienryhmissä. Kehokirjaimista voi muodostaa myös lyhyitä sanoja yhdessä muiden oppilaiden kanssa.

Herkkukauppa ja muita leikkejä matematiikan tunnille

Matikantunnillamme kävi kova kuhina. Oppilaat jonottivat pöydän ääreen, joka oli pullollaan herkkuja. Oppilaat laskivat kuumeisesti rahojaan ja suunnittelivat pää höyryten, mitä herkkuja aikovat ostaa. 

"Jos mä ostan pari noita suklaakeksejä ja kourallisen pop kornii, mulle jää vielä kolme lanttii johonkin muuhun herkkuun."

Herkkukaupassamme oli tarjolla suklaata, lakuja, sipsejä ja poppareita, keksejä, pähkinöitä, porkkanoita, banaaneja eli kaikenlaisia herkkuja, joita oppilaat olivat tuoneet nyyttärikekkereihimme. Juhlat oli ansaittu syksyn uurastuksesta ja yhteisistä onnistumisista koulussa. Idea herkkukaupan perustamisesta tuli oppilailta, kun mietimme, kuinka palkintopäiväämme voisimme viettää. Pelkkä herkuttelu ei oppilaille siis riittänyt, he halusivat, yllätys, yllätys, leikkiä. 

Suurin osa oppilaista oli leikissä ostajien roolissa ja pari oppilaista seisoi herkkupöydän takana toimien myyjinä. Vaikka karkkien ostaminen ja herkuttelu oli oppilaista luonnollisesti kaikista kivointa, myös myyjiksi oli jonoksi asti halukkaita. Lisäbonuksen myyjänä toimimiselle toi pieni palkka, jonka myyjän työstä sai. Eli myyjänä toimimalla oppilas pystyi ansaitsemaan hieman lisää leikkirahaa ostoksiaan varten.

Herkkukaupan valmisteluihin kului pari viikkoa. Oppilaat tekivät kaupan kylttejä, hinnoittelivat tuotteita sekä tekivät rahoja kauppaleikkiämme varten. Kaikki materiaali tehtiin vapaaehtoisina lisätehtävinä tuntien lopuissa ja vapaaehtoisiahan riitti. Oman herkkukaupan avaaminen mahdollisimman pian sai oppilaat ahkeroimaan toden teolla.

Olen aikaisemmissakin leikkinyt kauppaa lasten kanssa, mutta kotoa tuotujen, tyhjien maitopurkkien ym. muiden tuotepakkausten sijaan myynnissä olivat nyt siis nyyttäriherkut. Kauppaleikki koulussa on aina innostanut oppilaita, mutta tällä kertaa huomasin oikean tuotteen, maistuvan sellaisen ostamisen todella motivoivan oppilaita. Oppimisen kannalta kauppaleikki on oivallinen tapa harjoitella laskemista. Herkkukaupan antimia ihaillessaan ja rahoja laskiessaan oppilaat harjoittelivat leikin avulla kuin huomaamattaan tärkeitä oikeassa elämässä tarvittavia matematiikkataitoja.

Kaksintaistelu ja turnajaiset

Aloitimme vuoden junnuleijonien MM-kullan innoittamina kisailuhengessä. Oppilaiden yhteen- ja vähennyslaskutaitoja heräteltiin joululomahorroksesta leikkimielisillä kaksintaisteluilla. Kolmen hengen pienryhmissä yksi oppilas kysyi keksimänsä laskun muilta, jotka yrittivät mahdollisimman nopeasti sanoa vastauksen. Nopeampi oikean vastauksen sanoja sai keksiä seuraavan laskun kaksintaisteluun jne. 

Sovimme oppilaiden kanssa ennen leikin alkua lukualueesta, jota sai laskuissa käyttää. Tällä kertaa laskimme pienillä luvuilla (1-10), koska oppilaani ovat ykkösluokkalaisia. Sama kaksintaisteluleikki toimii luonnollisesti oppilaiden taitojen karttuessa myös kertotaulujen harjoittelussa, jakolaskuissa, 10:llä ja 100:lla kertomisessa ja jakamisessa jne. Jos mukaan ottaa kynän ja paperin tai hyödyntää luokan taulua, voi kaksintaistelun "lihottaa" useamman oppilaan väliseksi laskemismittelöksi esim. allekkainlaskujen tai jakokulman harjoittelussa. 

Kaksintaistelun voi tietysti järjestää myös luokan edessä, jolloin pari oppilasta kerrallaan käy mittelemässä taitojaan "nopeuslaskussa". Muut luokan oppilaat voivat toimia laskujen keksijöinä ja tuomareina, jotka osoittavat kädellään mielestään voittajan. 

Mikäli kilpailujännitys ja varsinkin mahdollinen häviäminen saa oppilaat epäröimään osallistumista kaksintaisteluun, voi leikin järjestää myös ryhmien välillä joukkuekisailuna. Näin kenenkään ei tarvitse kokea tappiota yksin. Mielestäni pieni, leikkimielinen kisailu sopii silloin tällöin tuomaan oppitunneille vaihtelua ja innostamaan oppilaita. Olen huomannut, että osallistujien keskittymiskyky sekä toimiminen pienen paineen alla ovat kehittyneet. Näistä on ollut erityisesti hyötyä myöhemmin esim. haastavampia koulutehtäviä ja aina niin jännittäviä kokeita tehdessä. Saattaapa olla, että joku oppilaistani on kaksintaisteluidemme kautta oppinut myös suhtautumaan rennommin tilanteisiin, joissa ei saakaan olla ensimmäinen tai voittaja.

Koulullamme, jolla työskentelin joitain vuosia sitten, järjestettiin useana vuonna kertolaskuturnajaiset. Koulun luokissa järjestettiin aluksi karsinnat kaksintaistelutyyliin, joiden perusteella turnajaisiin valittiin kaksi edustajaa joka luokalta. Turnajaiset järjestettiin koulun salissa, jonne omien luokkien edustajia oli saapunut kannustamaan koko koulun väki. Ilmassa väreili suuren matikkajuhlan tuntu.

Luokkien kertotaulumestarit kohtasivat turnajaisten alkukierroksilla rinnakkaisluokkien samanikäiset edustajat. Turnajaisissa pääsi jatkoon voittamalla vastustajansa kertotaulumittelössä. Näin ollen jokaisen täyden kierroksen jälkeen kisailijoiden määrä väheni aina puoleen. Pikku hiljaa myös nuorimmat ja vanhimmat osallistujat kohtasivat turnajaisissa. Voisi kuvitella, että vahvoimmilla kisassa olisivat olleet ylempiluokkalaiset oppilaat, jotka ovat kertolaskuja pisimpään koulussa harjoitelleet. Aina kuitenkin myös alemmilta luokilta löytyi niitä mestareita, jotka todella haastoivat vanhempia koulukavereita tosissaan kertolaskujen osaamisen jalossa taidossa.

Matikkatarinat

Aloitan usein sanallisen tehtävän keksimisen oppilaiden kanssa lauseella:

Kuka haluaisi olla päähenkilö seuraavassa laskussa?

Hämmästyttävän moni oppilaistani, vaikkei niin valtavasti julistaisi matikasta pitävänsä, haluaa kuitenkin osallistua laskutarinan keksimiseen. Kun tarinan päähenkilö(t) on valittu, pyydän oppilailta ideoita, millaisessa kaupassa ollaan ostoksilla tai mitä ollaan ostamassa. Myös tarvittaviin hintoihin saa ideat helposti oppilailta, joista kerta toisen jälkeen on huvittavaa, jos älypuhelin maksaa alessa 8€,  kun taas jäätelön hinnaksi ylennysmyynneissä tuleekin yli neljäkymppiä. Keksittyjen yksityiskohtien ympärille ope tai oppilaat keksivät sitten tarinallisen tehtävän, joka lopuksi ratkaistaan.

Eräällä koululla, jossa työskentelin, oppilaiden itsensä keksimiä tarinallisia matikantehtäviä kerättiin luokkaan "Matikkakoukku" nimiseen kansioon. Tehtävässä oli paperin toisella puolella tarinallinen, matemaattinen ongelma sekä aiheeseen liittyvä kuva. Kuva ei ollut vain koriste, se saattoi sisältää myös vihjeen tehtävän ratkaisemista varten. Tehtäväpaperin toiselta puolelta löytyi ratkaisu ongelmaan ja oikea vastaus. Kansiosta sai matikantunneilla tai lisätehtävinä muulloinkin hakea luokkakaverin suunnittelemia laskutarinoita ratkaistavaksi. "Matikkakoukut" myös kiersivät luokasta toiseen, joten uusia, erilaisia tehtäviä oli runsaasti tarjolla. Kun oppilas saa käyttää omaa mielikuvitustaan matematiikan tehtävän tarinan ja kuvituksen ideoinnissa, lopputuloksena on usein lasku, joka motivoi, koukuttaa ongelman ratkaisijaa. Onhan tehtävän tehnyt oma luokka- tai koulukaveri sen sijaan, että taas olisi tehtävä kirjantehtäviä, jotka ope on määrännyt tekemään.

Seiskasiili

Harjoittelimme numeron 7 "hajottamista" kahteen osaan "Seiskasiili"-tarinalla. Projisoin valkokankaalle piirtämäni siilin, jonka selkään laitoin piikeiksi tököttämään seitsemän tikkuja. Oppilaille voi jakaa myös omat siilit ja piikit. Kerroin ykkösilleni tarinaa siilin retkestä läpi metsän ja kuinka  siilin piikeille kävi retkellä kerta toisen jälkeen hassusti. Kerran piikeistä juuttui kaksi pensaaseen, toisella kertaa ilkikuriset linnunpojat kävivät napsimassa siilin piikeistä pois viisi. Tarinan edetessä siilin piikeistä poistettiin tarinassa kerrottu määrä ja kysyin oppilailta siilin selkään jääneiden piikkien määrän. 

Linnun nokat

Lukujen suuruusvertailussa käytettävien suurempi kuin / pienempi kuin -merkkien muistaminen linnunnokkamielikuvan kautta lienee tuttu todella monelle koulua käyneelle. Itse opin muistisäännön linnusta nokka suurempaa ruoka-annosta kohti auki omalta opettajaltani koulupoikana ala-asteella. Kyseinen muistikikka on siirtynyt ensimmäistä kertaa opelta oppilaalle todennäköisesti todella kauan sitten. Ehkäpä jo silloin, kun linnut ja koulu keksittiin?

Olemme luokassamme myös leikkineet lintuja ruuanhakumatkalla. Luokkaan on jaettu oppilaiden osaamisen kannalta sopivia lukuja esim. paperilapuille merkittyinä tai vaikka eri määränä palikoita. Parillinen määrä lintuemoja lennähtää ruokareissulle ja tuo muiden oppilaiden esittämille poikasilleen valitsemansa luvun eli eri määriä ruokaa. Kun saman pesän eli pulpetin ääreen saapuu kaksi emoa eri määrä "ruokaa" mukanaan, pesässä oleva oppilas avaa nokkansa kohti suurempaa ruokamäärää. Useimmiten oppilaat haluavat avata suutaan ja piipittää kohti pulpetin kulmalle saapunutta emoaan. Oppilaat myös avaavat "jättinokkansa" eli suoriksi ojennetut käsivartensa kohti suurempaa numeroa.