Ensimmäinen kummituntimme oli juuri alkamassa. Pienet kummimme odottivat jo uusien, isojen kummien tapaamista luokkamme oven takana. Huokasin syvään, avasin oven ja aloin selittämään ongelmaa pikkuisille, jotka tulisivat pettymään. He olivat luultavimmin odottaneet ja jännittäneet ensitapaamistaan kummien kanssa todella paljon. Oppilaiden ilmeet olivatkin aluksi pettyneitä, mutta kun pääsin selittelyssä kohtaan, jossa kerroin lapuista, joita luokasta löysin, alkoivat pienten ilmeet muuttua kiinnostuneiksi.
Hei, nuo merkithän voivat olla jotain vihjeitä!
Tähän oppilaan kommenttiin innostuvat muutkin pienet kummioppilaat, jotka alkoivat kilvan keksimään käyttötarkoituksia symbolilapuille. Pian laput oli jaettu ja lähdimme kulkemaan koulun käytävillä symbolit käsissä, ehkäpä jotain ilmenisi matkan varrella...
Aarteenetsintää
Olimme aloittaneet kummituntimme suunnittelun jo viikko ennen ensimmäistä tapaamista. Keksimme oppilaitteni kanssa ideoita tunnille ja ylitse muiden nousi kummiyllätyksen kehittäminen. Päädyimme lopulta aarteenetsintään, jossa aarteina olisi isot kummioppilaat, eli me. Koska pienet kummit eivät vielä osanneet lukea, varsinkaan karttaa, oppilaani piirsivät symbolit, joiden avulla aarre löytyisi. Jokaista symbolia tehtiin kaksi samanlaista. Toinen symboli annettiin pikkukummille "kartaksi", jonka avulla hän etsi parin symbolilleen. Isot oppilaat olivat piiloutuneet koulumme käytäville, siellä oleviin leikkimökkeihin, mediateekkiin ja näyttämölle. Piilonsa viereen iso oppilas oli sijoittanut symbolinsa, jonka pikkukummin tuli löytää.
Hei! Tuolla on mun merkki! Ja tuolla on mun...
Kun ensimmäinen aarre löytyi, alkoi todellinen suhina ja suihke. Pikkukummit löysivät kilvan isoja kummioppilaitaan piiloista. Kun kummi oli löytynyt, kummipari meni vanhemman oppilaan johdolla luokkaan touhuamaan, kunnes kaikki aarteet oli "kaivettu" esiin koloistaan. Oppilaat nauttivat siitä, että voivat itse vaikuttaa siihen, mitä ryhtyvät tekemään. Jotta yhteisen tekemisen keksiminen olisi helpompaa, luokkaan kannattaa varata erilaisia pelejä, kirjoja, väritystehtäviä, rakentelu- ja askartelumateriaaleja ym. Useimmiten aikuisten ei juurikaan tarvitse keksiä lapselle tekemistä, kun vain toimintaympäristöstä löytyy sopivasti virikkeitä.
Kummi-small talk
Ennen ensimmäistä kummitapaamista harjoittelimme oppilaitteni kanssa pienen kummin kanssa juttelua. Mietimme aluksi yhdessä millaisista asioista pienet haluaisivat ja osaisivat jutella. Suosituiksi aiheiksi keksittiin mm. nimen kysyminen, harrastukset, pelit ja varsinkin Pokémon Go, lempiruoka ja lempiväri.
Harjoittelimme kummi-small talkin jaloa taitoa pareittain. Toinen oppilaista esitti pikkukummia ja toinen johdatteli keskustelua. Hetken päästä vaihdettiin rooleja.
Virtuaalikummi tyhjässä tuolissa
Sovimme, että luokan keskellä olevalla jakkaralla istuu leikisti pikkukummi. Jakkara pidettiin kuitenkin tyhjänä, jolloin oppilaat saivat omilta paikoiltaan vastailla virtuaalikummille esitettyihin kysymyksiin. Joku siis keksi kysymyksen, esim. Mikä sinun nimesi on? Sen jälkeen joku toinen keksi vastauksen kysymykseen. Näin loimme näkymättömän virtuaalikummin, josta saimme tietää kaikenlaista. Kummi oli esimerkiksi viime kesänä uinut valtameressä valaiden kanssa ja räpännyt lavalla Elastisen keikalla.
Mä en haluu leikkii tätä!
Vaikka kummitapaamista oli odotettu kuin kuuta nousevaa, epävarmuus puski oppilailla välillä pintaan. Oppilaitani jännitti ja samalla myös huoletti tuleva, ensimmäinen kohtaaminen uusien, pikkukummien kanssa. Entä jos yhteispeli uuden kummin kanssa ei sujukaan. Jos vaikka pienempää jännittää tai se alkaa riehua niin ettei leikistä tule mitään. Entä jos isompi kummi ei keksi mitään kysyttävää tai sanottavaa pienemmälle kummille.
Virtuaalikummi kuumassa tuolissa
Valmistauduimme mahdollisiin tuleviin haasteisiin virtuaalikummin avulla. Yksi oppilaista istahti tuoliin, joka muuttui tyhjästä kuumaksi. Oppilas otti pikkukummin roolin ja valmistautui esittämään "hieman haastavampaa" tapausta, oppilasta, joka ei aivan heti innostukaan kummitouhuista. Kyselimme kuumalla tuolilla istuvalta kummilta kaikenlaista ja roolissa oleva oppilas vastaili ja vastusteli parhaansa mukaan. Yritimme yhdessä keksiä keinoa, kuinka "sulattaa jää" eli saada vastusteleva pikkukummi suostuvaisemmaksi yhteistyöhön. Yksi virtuaalikummeista jännitti niin ensitapaamistamme, että käpertyi piiloon tuolin alle. Toinen virtuaalikummi oli taas niin riehakas, että kiipesi pöydälle ja uhosi hyppäävänsä alas vaikka koulun katolta.
Pitkien ja kärsivällisyyttä vaativien "neuvotteluiden" ja ehdotusten jälkeen saimme molemmat virtuaalikummit rauhoittumaan. Tuolin alle piiloutunut "jännittäjä" kapusi pikkuhiljaa tuolille istumaan ja kuuntelemaan, kun aloimme lukemaan kiinnostavaa kirjaa. Pöydällä seissyt "uhoaja" oli haastavampi tapaus. Häntä ei saatu alas edes karkilla houkuttelemalla. Viimein ratkaisu kuitenkin löytyi: Luokkaamme ilmestyi yllättäen joukko Pokémon-hahmoja, joita osa oppilaista alkoi pyydystää Poke-palloillaan. Tähän leikkiin pöydälle kavunnut virtuaalikummi halusi mukaan ja pian meillä olikin luokka täynnä Pokémoneja leikkiviä oppilaita.
Ensimmäisellä kummitapaamisellamme säilyimme onneksi vaaratilanteilta, mutta virtuaalikummien kanssa harjoittelu silti kannatti. Osa pikkukummeista oli niin jännittyneitä ja arkoja, että ilman isompien kummien mallia ja esimerkkiä olisi yhteisen sävelen ja leikin löytäminen voinut olla hankalaa. Loppujen lopulta kaikilla kummipareilla oli kivaa yhdessä. Seuraavaa yhteistä "kummittelua" onkin odotettu ja kyselty lähes päivittäin. Kun molemminpuolinen luottamus kummien välillä on kerran saatu syntymään, leikkiminen ja yhdessä touhuaminen sujuu jatkossa kuin itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti