Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

lauantai 12. syyskuuta 2015

Tehdään tarina, kynät piiloon

Työskenneltyäni parikymmentä vuotta lasten parissa olen oppinut ainakin sen, että lapsilla, jos kellä riittää mielikuvitusta. Parhaimmillaan tuo oppilaiden mielikuvitusrikkaus näkyy myös rikkautena kouluarjessa, jossa mielikuvituksen siipien lennätettäväksi lähdettyämme, voi mitä tahansa tapahtua. Enkä tällä nyt tarkoita ikäviä yllätyksiä vaan niitä lukemattomia oppilailta kuultuja ideoita esimerkiksi siitä, kuinka koulun saisi viihtyisämmäksi. Niin, kyllähän se olisi toista lukea kirjoja uimapatjalla kelluen luokkaan rakennetussa poreammeessa, jonne voisi pulahtaa vesiliukumäestä. Tai kyllä opetukseen saisi uusia ulottuvuuksia, jos opea voisi ohjailla kaukosäätimellä. Aihetta voisi vaihtaa kuin kanavaa telkkarista ja opettajaa voisi välillä pikakelata, jotta tylsimmistä aiheista päästäisiin nopeasti yli.

Miksi sitten olen todella usein tarinan kirjoittamista aloittaessamme kuullut oppilaan suusta:

"Ope, mä en keksi mitään!"

Uskoakseni kyse ei niinkään ole ideoiden puutteesta vaan siitä, että se kaikki, mitä oppilas on tarinaansa keksinyt jo ennen kuin aloittaa kirjoittamisen, tuntuu lopulta liian työläältä kirjoittaa. Kynän käsittely ei kaikille oppilaille ole teknisesti helppoa ja kun kirjoittaminen tuntuu vaikealta tai liian hitaalta tai raskaalta, on todennäköistä ettei lapsen luovuuskaan ole enää parhaimmillaan.

Leikin ja draaman avulla oppilas kertoo tarinan kuin itsestään. Teksti ikään kuin syntyy leikin tai esityksen oheistuotteena, kertojan äänenä, joka kertoo mitä tapahtuu. Opettaja voi johdatella kysymyksillään tarinan etenemistä ilman, että varsinaisesti puuttuu tarinan juoneen. 

"Kuka hän on?" "Missä hän asuu?" "Mitä hän on tekemässä?" "Sitten tapahtui jotain yllättävää, mitä?"

Opettaja voi kirjoittaa oppilaiden keksimän tarinan tai oppilaat itse kirjoittavat tarinan myöhemmin. Tarinan voi luonnollisestikin tehdä myös kuvina, sarjakuvana, animaationa, kuunnelmana tai videona.

Savimöhkäle:
Pyysin yhden oppilaistani luokan eteen esittämään savimöhkälettä. Tai oikeastaan savimöhkälettä ei tarvitse esittää, sen kun vain on paikoillaan ja antaa muiden muotoilla "möhkäleen" esittämään jotain. Savimöhkälettä voidaan muotoilla myös näyttämällä sille mallia tai kertomalla millaiseksi sen tulisi muotoutua. Muotoilulle savimöhkäleelle voi seuraavaksi keksiä nimen ja mitä se juuri on tekemässä. Tilanteeseen voi myös muotoilla lisää henkilöitä ja keksiä niille vuorosanoja. Näin syntynyt tilanne voi toimia lähtökohtana uudelle tarinalle.

Still-kuvat (alku-käännekohta-loppu)
Luin oppilailleni tarinan, jonka jälkeen jaoin heidät pienryhmiin. Oppilaat suunnittelivat ryhmissä still-kuvat tarinan alusta, tarinan käännekohdasta tai tarinan lopusta. Still-kuvassaan ryhmän jäsenet jähmettyivät esittämään jotain tarinan hetkeä tai tilannetta. Yksi ryhmän jäsenistä toimi lisäksi pysäytetyn kuvan kertojana eli kuvatekstittäjänä.

Kaukosäädin:
Jaoin oppilailleni kuvitteelliset kaukosäätimet. Kokeilimme aluksi yhdessä kuinka säätimet toimivat. Toimin itse kauko-ohjattavana robo-opettajana. Saimme selville, kuinka robo-open ääntä pystyi hiljentämään ja kuinka sen sai kävelemään takaperin, hyppimään ja tanssimaan. Kaukosäätimestä löytyivät lisäksi kikatus-, vollotus-, murina- ja irvistelynapit. Jostain syystä voltti-nappi ei tänään toiminut, onneksi! Melkoisen vauhdikkaan ja itseni kannalta hikisen testaussession jälkeen oppilaat leikkivät kaukosäätimillään parinsa kanssa, toisen ohjaillessa ja toisen toimiessa robo-oppilaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti