Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

torstai 21. syyskuuta 2017

LÖYTYYKÖ SYYLLINEN - RETKI POLIISIASEMALLE

Kävimme tutustumassa suureen poliisilaitokseen oppilaitten kanssa. Näimme kaikenlaista liittyen poliisin työhön: pamppuja, etälamauttimia, poliisiautoja ja moottoripyöriä sekä tietysti putkan. Roistoja emme onneksemme kohdanneet, mutta juttuja niistä kyllä kuultiin. Poliisiasemalta koululle palattuamme emme tällä kertaa leikkineet poliisia ja roistoa, koska kaikkien jalat olivat retken kävelykilometreistä jo melkoisen väsyneet. Sen sijaan keksimme luokassa uuden leikin!

Syyllinen:
Oppilaista valitaan kaksi kolmen etsivän ryhmää, jotka siirtyvät hetkeksi pois luokasta. Luokkaan jääneistä oppilaista valitaan epäiltyjä, jotka käyvät seisomaan riviin. Sovitaan yhdessä, kuka epäillyistä on syyllinen, mikä on hänen rikkomuksensa sekä missä ja miten rike tapahtui. Valitaan lisäksi tuomari, joka esittelee keksityt rikkeen / rikoksen yksityiskohdat luokkaan palaaville etsiville. Etsiväryhmät tarkkailevat aluksi rivissä seisovien epäiltyjen ilmeitä. Jokainen etsivä saa lisäksi esittää yhden rikkeeseen liittyvän kysymyksen haluamalleen epäillylle. Kun kaikkiin kuuteeen kysymykseen on vastattu, molemmat etsiväryhmät pohtivat hetken yhdessä näkemäänsä ja kuulemaansa. Sen jälkeen etsivät kertovat, ketä epäilevät eniten. Tuomari paljastaa lopulta syyllisen. Osuiko etsivien epäily oikeaan?

Kouluviikon aikana leikimme lisäksi seuraavia leikkejä:
- Et statuam movere (liikkuva patsas)
- Solu

Mitä teidän luokassanne on leikitty tänä syksynä? Jos haluatte leikkinne julkaistavaksi 100-LEIKIN HAASTEESSA, voitte lähettää luokkanne suosikkileikkejä OPEN LEIKKIKOULUUN.


LISÄÄ LEIKKEJÄ LÖYDÄT OSOITTEESTA: www.100leikinhaaste.blogspot.fi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti