Epäonnistuinko, kun onnistuin itkettämään oppilaitani?

Meidän luokassa itkettiin tänään kunnolla. Aluksi nyyhkittiin huulet väpättäen ja äänet väristen. Sitten ulvottiin ja kollotettiin oikein kuorossa. Olipa hyvä päivä!

Tällä kertaa oppilaiden "itkeminen" oli onneksi yhteistä leikkiä. Keskustelimme luokassa siitä, miltä epäonnistuminen ja onnistuminen tuntuvat. Aihe oli vakava, mutta käyttämämme työtavat leikkisiä. Lapset saattavat myös omissa leikeissään käsitellä vakavia aiheita ja teemoja, kuten surua, yksinäisyyttä tai kiusaamista. Vakavan leikillisyyden ääreen minut aikoinaan ohjasi draamakasvatuksen syventävien opintojeni loistava opettaja, Hannu Heikkinen. Hän käsittelee aihetta tarkemmin väitöskirjassaan: Draaman maailmat oppimisalueina, draamakasvatuksen vakava leikillisyys (JYO, 2002).

Nauruhöyhen - itkuhöyhen

Lämmittelimme draamatuntiamme pikaisilla nauruilla ja itkuilla. Esittelin oppilaille nauruhöyhenen (sininen) ja itkuhöyhenen (punainen). Nauruhöyhenen leijaillessa oppilaiden tuli nauraa ja itkuhöyhenen lennon aikana itkeä.  Puhalsin höyheniä vuoron perään ilmaan ja luokan täytti hihitys, nyyhkintä, hekotus ja vollotus.

Improilmeet ja eleet

Kokeilimme seuraavaksi, miltä ilo ja onnistuminen näyttävät ja tuntuvat. Kerroin oppilaille lyhyitä tarinoita, jotka päättyivät aina onnistumiseen ja sen mukana tuomaan hyvään fiilikseen. Lapset eläytyivät tarinoihin improvisoimalla tarinan huippukohtaan sopivan ilmeen tai eleen. Kun esim. kerroin tarinan ensimmäisestä pyöräajelusta ilman apupyöriä tai kokeesta, josta tuli kymppi, oppilaiden suut kääntyivät virneeseen ja peukut nousivat pystyyn. Tarina futismatsissa tehdystä maalista sai oppilaiden kädet nousemaan ja luokan täyttymään tuuletuksilla ja riemunkiljahduksilla. 

Useimmilla meistä on luonnollisesti halu onnistua siinä, mihin ryhdymme. Aina ei kuitenkaan pysty porskuttamaan voitosta voittoon, vaan matkan varrella sattuu myös pettymyksiä. Epäonnistumiset, kunhan niitä ei vain ole liikaa, saavat meidät todella arvostamaan onnistumisen hetkiä. Toisaalta, jos onnistumisia seuraa aina vaan onnistumisia, kasvaa omat odotukset niin suuriksi, että epäonnistuminen alkaa olla jopa todennäköistä. Kasvattajana kotona ja koulussa, isänä ja opettajana olen huomannut, että tarjotessani kehuja ja rajoja lapselle tulen tuottaneeksi niin onnistumisia kuin myös pettymyksiä lapsen elämään. Ja molempiahan tarvitaan! 

Ajatusäänet pareittain

Oppilaat jatkoivat työskentelyä parin kanssa. Tällä kertaa pyysin oppilasparia miettimään asioita tai tilanteita, jotka saavat heidät tuntemaan pettymystä. Erilaisia pettymyksiä tuli sitten parin kanssa kokeilla ilmeillä,  eleillä ja äänillä. Kiertelin luokassa seuraamassa, ohjaamassa ja kommentoimassa parien pettymyksiä ja epätoivoa. Luokassa näkyi kurtistuneita kulmia ja painuneita päitä, nyyhkytystä ja valitusta. Annoin pareille lisäohjeen keksiä ajatusääni yhteiseen pettymykseensä. Molemmat oppilaat jähmettyivät pettymystä kuvaavaan asentoon ja toinen sanoi ääneen ajatuksen, mikä pettymyksen keskellä päässä liikkuu. Joku kertoi päätään pyörittäen, että karkkipäivä oli peruttu, joku taas voihkaisi, että hävittiin matsi 6-0. Joku oli saanut aivan liikaa läksyjä ja joku oli laitettu kotiarestiin. Oppilaat saivat lopuksi vielä kertoa omista onnistumisista ja epäonnistumisista ja kuten arvata saattoi, tarinoita riitti.

Oppilaiden koulupäiviin mahtuu niin iloa ja surua kuin intoa ja tylsistymistä, välillä riemua, sitten ärtyisyyttä, joskus jopa vihaa ja kiukkua. Tunteita näytetään melkoisen avoimesti. Pettymykset, epäonnistumiset, riidat, uudet tilanteet, vaikeat kouluasiat, koti-ikävä näkyvät ja kuuluvat. Ne saattavat saada lapsen välillä jopa purskahtamaan itkuun keskellä koulupäivää. Samoin myös onnistumiset ja hyvä fiilis näkyy. Kun lapsi saa esim. tarran palkkioksi hyvin tehdystä koulutyöstä, sitä tarraa ei yleensä laiteta piiloon vaan se näytetään myös muille kera leveän ja säihkyvän hymyn.

Minä onnistuin. Katso miten hyvä minä olen!

Aku Ankat

Aku on aina ollut suosikkini sarjakuvahahmojen joukossa. Akun onnistumiset ja epäonnistumiset ja niitä seuranneet tunteenpurkaukset tekevät siitä todella kiinnostavan. Aku nousee aina uudestaan, vaikka olisi jo pelin menettänyt. Vaikka Hannun onnea ei voi millään päihittää, Aku jaksaa uskoa, että seuraavalla kerralla hän kyllä tuon onnenhanhen voittaa. Se jos mikä on hieno esimerkki periksiantamattomuudesta ja uskosta itseen. 

Heijastin luokan valkokankaalle Aku Ankan ilmeitä täynnä olevan kuvan. Oppilaat saivat aluksi tutkailla ja kokeilla ilmeitä itsekseen. Sen jälkeen ilme esitettiin parille, joka pyrki matkimaan näkemäänsä ilmettä ja arvaamaan, mistä Akun ilmeestä oli kyse.

Koko ryhmän still-kuva

Jokainen oppilas valitsi itselleen suosikin Akun ilmeistä. Merkistäni oppilaat jähmettivät yhtä aikaa valitsemansa ilmeen kasvoilleen. Näpsäisin kännykälläni kuvan näin muodostuneesta koko ryhmän still-kuvasta. Tarkastelimme kuvaa dokumenttikameran välityksellä valkokankaalta ja vertailimme luokkamme ilmeitä Akun vastaaviin.

Vastakohdat

Poimin oppilaiden ilmeistä vastakohtapareja (esim. iloinen - surullinen, innostunut - tylsistynyt, rohkea -pelokas) ja pyysin oppilaita vuorollaan esittämään ilmeensä muille vastakohtaparinsa kanssa. Keksimme yhdessä erilaisia tunnetiloja esittäville oppilaille vuorosanat, jotka kirjoitin vastakohdiksi jähmettyneiden oppilaiden pään yläpuolelle puhekupliin. Puhekuplat myös luettiin ja esitettiin tilanteeseen ja ilmeeseen sopivalla tavalla.

Hetken merkitseminen (selfiet)

Lopuksi annoin oppilaille tehtäväksi valita jokin tunnillamme tapahtuneista asioista, joka jäi mieleen. Oppilaan tuli jähmettyä selfieksi, jonka ilme ja eleet kuvastivat tätä kyseistä hetkeä. Vaikka meitä suomalaisia usein kuvaillaan "mollisävyisiksi" ihmisiksi, ainakin oppilaistani on luokassani nähtyjen selfieiden perusteella kasvamassa uusi "duurisukupolvi". Suuri osa oppilaista vangitsi tunniltamme riemun ja onnistumisen hetken selfieensä.

Ope, leikitään taas hedelmäsalaattia

Niin, tänään taas leikittiin. Ja kuten otsikossa jo vihjasin, hedelmäsalaattia jälleen kerran. Hedelmäsalaattia on leikitty luokissani lukemattomia kertoja ja aina uudestaan sitä toivotaan. Tällä en yritä sanoa, että kyseinen leikki olisi se leikki, jota kaikkien tulisi leikkiä. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan hedelmäsalaattia, sillä kyseinen paikanvaihtoleikki tuntuu olevan ainakin minun oppilaitteni suuressa suosiossa vuodesta toiseen.

Itse sain ilon leikkiä hedelmäsalaattia ensimmäistä kertaa puhe- ja ilmaisukasvatuksen erikoistumisopinnoissani 90-luvun puolivälissä. Leikki varmasti on ollut olemassa jo kauan ennen sitä, minä vain en juurikaan koulutaipaleellani päässyt leikkimään oikeastaan mitään ennen draamaopintoja. Hedelmäsalaatti teki minuun vaikutuksen heti ensimmäisellä kerralla. Se on helppo oppia, joten leikki lähtee toimimaan oikeastaan heti. Leikissä on sopivasti liikettä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Osallistujille on omat paikat, joten leikki pysyy rajatulla alueella. Hedelmäsalaattia on myös vaivatonta varioida eri oppiaineisiin sekä aiheisiin. Ehkäpä juuri siksi olen aina pitänyt hedelmäsalaatista ja kyseinen leikki kulkee edelleen mukanani luokasta luokkaan.

Hedelmäsalaatti
Leikissä istutaan piiriin asetetulla tuoleilla. Osallistujat jaetaan hedelmäryhmiin, joita on muutamia erilaisia, esim. appelsiinit, banaanit, omenat ja mandariinit. "Hedelmät" istuvat tuoleillaan ja yksi osallistujista seisoo piirin keskellä huutamassa vuoronperään eri hedelmiä. Kun ilmoille kajahtaa esim. omenat, kaikki kyseiseen ryhmään kuuluvat oppilaat nousevat ylös tuoleistaan ja vaihtavat paikkaa. Piirin keskellä seissyt "huutaja" yrittää myös päästä istumaan yhteen juuri vapautuneista tuoleista. Mikäli hän onnistuu, huutajaksi jää se osallistujista, joka ei löytänyt itselleen istumapaikkaa. Kun huudetaan "hedelmäsalaatti", kaikki penkeillä istuneet hedelmät vaihtavat paikkaa. Hedelmäsalaatti -leikki muotoutuu moneksi. Leikkiä voi käyttää esim. maantieteen harjoittelussa, jolloin jokainen oppilas saa hedelmien sijasta itselleen oman maan. Opettajan huutaessa eri maanosia, oppilas vaihtaa paikkaa, mikäli hänen maansa kuuluu kyseiseen maanosaan. Kaikki oppilaat vaihtavat paikkaa huudolla: "maapallo". Ympäristötiedon tunneilla leikki taas toimii eläinten luokittelussa nimellä eläintarha. 

Leikkiä opeteltaessa on hyvä tehdä muutama harjoituskierros todella hitaalla vauhdilla. Leikkivauhdin säilyessä rauhallisena pystyy helpommin välttämään mahdolliset säntäilyt ja törmäilyt. On myös hyödyllistä sopia jo ennakkoon, kuinka toimitaan tilanteessa, jossa vapaalle paikalle saapuu useampi oppilas yhtä aikaa. Näin pystytään kesken leikin tiimellyksen ratkaisemaan helpommin kenelle paikka kuuluu.

Alkuperäisen hedelmäsalaatin piirimuodostelman rakentaminen vaatii luokassa yleensä aina järjestelyjä. Pulpettien ja tuolien siirtelyn vuoksi välillä itsekin harkitsen vielä toisen kerran alanko roudaamaan leikkitilaa luokkaani. Olenpa kuullut, että jollain opettajalla leikkimisen aloittaminen koulussa "kaatuu" juuri tilanahtauteen ja ajan puutteeseen.

Minä en ainakaan pulpetteja ryhdy siirtelemään. Siihen ei kerta kaikkiaan ole aikaa ja selkäkin siinä voi venähtää!

Ei hätää, hedelmäsalaattia niin kuin monia muitakin leikkejä voi tehdä myös omilla paikoilla. Liikkuminen pulpettien välissä tosin vaatii hidasta vauhtia. Ja sehän sopii, hidastempoinen leikki on helpommin open ohjattavissa eikä se niin helposti "karkaa käsistä" liiallisen vauhdin ja sen mukana tuoman mahdollisen villiintymisen vuoksi.

Matikkasalaatti
Luokassani oppilaat istuvat pareittain pulpettiensa ääressä. Kerroin jokaiselle oppilaalle numeron, jonka hän painoi mieleensä. Ohjeistin oppilaita myös nostamaan omaa numeroaan vastaavan määrän sormia pystyyn. Kun sanoin: "Ykköset ja kolmoset", kaikki oppilaat, joiden luku on yksi tai kolme nousivat ylös tuoleistaan ja vaihtoivat paikkaa. Päästyään uuden parin viereen, oppilas ja hänen uusi parinsa näyttivät toisilleen sormensa ja laskivat lukunsa yhteen. Kun sanoin: "Matikka", kaikki oppilaat vaihtoivat paikkojaan. Useimmiten matikkasalaatissa numeroiksi riittävät luvut yhdestä kymmeneen, jolloin oppilas voi käyttää sormiaan muistin tukena. Suuremmilla ja vaikeammilla numeroilla voi käyttää halutessaan myös oppilaille jaettavia muistilappuja. Aiomme leikkiä matikkasalaattia myös kertolaskuilla, kunhan olemme päässeet matematikassa niin pitkälle.

Kirjainsalaatti, tavusalaatti
Kun luokkani opetteli lukemista, teimme matikkasalaatin tyylistä leikkiä kirjaimilla. Jaoin jokaiselle oppilaalle yhden, lapulle kirjoitetun kirjaimen. Merkistäni esim. kaikki luokan A-oppilaat ja U-oppilaat nousivat ylös ja vaihtoivat paikkaa. Kun uusi paikka oli löytynyt, oma kirjain yhdistettiin vieruskaverin kirjaimen kanssa ja syntynyt tavu luettiin yhdessä. Leikissä kannattaa jakaa oppilaille enemmän vokaaleja, jotta luettavia tavuja syntyisi helpommin. Lisäksi konsonanttioppilaita kannattaa ohjeistaa vaihtamaan samanaikaisesti paikkojaan, jottei syntyisi vaikealukuisia vain konsonanteista muodostuvia tavuja. On huomattavasti helpompi lukea tavuja AS tai OO kuin tavuja SK tai KK. Lukutaidon karttuessa aiempaa leikkiä voi leikkiä myös tavulapuilla. Oppilaiden vaihtaessa paikkojaan tavulaput yhdistetään uuden vieruskaverin kanssa ja muodostuneet sanat luetaan yhdessä.

Yhdyssanasalaatti
Yhdyssanoja saa keksittyä ja harjoiteltua myös leikkimällä samaa leikkiä. Jaoin oppilaille sanalappuja, joihin itse olin kirjoittanut lyhyitä, helppolukuisia substantiiveja. Osa sanoista oli eläimiä, osa kulkuneuvoja, osan ollessa kasviksia ja osan erilaisia esineitä. Jakaessani lappuja pyysin oppilasta lukemaan lapussa olevan sanan ääneen. Näin varmistin, että jokainen tietää varmasti, mitä lapussa lukee. Kun oppilaat ohjeitteni mukaan vaihtoivat paikkojaan, he saivat sanalappunsa uuden luokkaverin lapun viereen. Näin luokassa syntyi vieruskavereiden pulpeteille monenlaisia uusia, hauskoja ja jopa entuudesta tuntemattomia yhdyssanoja. Oletko esimerkiksi ennen kuullut moottoridödöstä tai rakettiluistimista? Uusista yhdyssanoista saa aikaan monenlaista keskustelua sekä uusia leikkejä ja esityksiä, joissa juuri keksittyjä asioita pääsee kokeilemaan.

Lausesalaatti
Tässä leikissä jaoin luokkaani neljää eri väriä olevia lappuja. Punaisissa lapuissa luki sana, joka vastasi kysymykseen: mikä? Keltaisissa lapuissa sana vastasi taas kysymykseen: mitä tekee? Vihreiden lappujen sana vastasi kysymykseen: millainen? ja sinisten lappujen kysymykseen: missä? Ohjasin saman pöydän ääreen istumaan neljä oppilasta, yhden kutakin väriä. Jokainen pöytäryhmä muodosti sanalapuillaan lauseen, joka luettiin yhdessä muulle luokalle. Pyysin aluksi keltaisia vaihtamaan paikkaansa, sitten punaisia jne. Aina paikanvaihdon jälkeen pöytäryhmissä muodostettiin lapuista lauseet ja luettiin ne. Kun sanoin: "Lausesalaatti", kaikki oppilaat vaihtoivat paikkojaan. Oppilaiden tuli leikin kuluessa huolehtia, että jokaisessa pöydässä oli aina yksi punainen, yksi keltainen, yksi vihreä ja yksi sininen lappu.

Oppilaat voivat myös itse keksiä ja kirjoittaa lappuihinsa leikissä tarvittavat sanat. Muistutan oppilaille, että keksittävät sanat voivat olla aivan tavallisia ja autan tarvittaessa sanojen keksimisessä. Olen nimittäin huomannut, että lapsi ei aina välttämättä onnistu saamaan mitään paperille, varsinkin kun hän haluaa keksiä oikein mojovan ja ehkä hauskankin sanan. Kannattanee myös vielä tarkistaa ettei lapuista löydy sanoja, jotka eivät sovi lasten suuhun.

Muuttopäivä (sateenkaari)
Liikuntatunnilla kokeilimme alunperin muuttopäivä -nimellä kulkenutta leikkiä, jota varioimme muistuttamaan hedelmäsalaattia. Merkitsin joukkuenauhoilla kentälle sinisiä, punaisia, keltaisia ja vihreitä "pesiä" muutaman metrin etäisyydelle toisistaan. Pyysin jokaisen pesän luo kaksi oppilasta ja kerroin, että heidän varpaankärkensä tulisi koskettaa pesän eli maassa olevan nauhan reunaa. Kun sanoin jonkun pesän värin, esim. "keltainen", kaikkien keltaisissa pesissä olleitten oppilaiden tuli muuttaa toiseen, juuri vapautuneeseen pesään. Sateenkaari -huudolla kaikki oppilaat irtautuivat pesistään ja muuttivat toiseen. Kokeilimme leikkiä erilaisilla liikkumistavoilla: kävellen, hölkäten, hiipien kuin kissat, pomppien kuin puput, suurena kuin jättiläiset, pienenä kuin puolukat, leijaillen kuin höyhenet jne.

Rytmisalaatti (beatbox)
Musiikintunnilla harjoittelimme oppilaiden kanssa tahdin mittaisia rytmejä. Taputettuamme rytmit yhdessä jaoin jokaiselle oppilaalle yhden rytmeistä paperilapulle kirjoitettuna. Samanlaiset rytmit oli kirjoitettu samanväriselle paperille. Rytmit olivat seuraavat: 1) taa, tauko, ti-ti, tauko (keltainen),      2) tauko, taa, tauko, taa (vihreä), 3) ti-ti, ti-ti, ti-ti, ti-ti (punainen), 4) taa, ti-ti, taa, taa (sininen).
Ykkösrytmissä käytettiin rytmisanana äännettä "p", kakkosrytmissä äännettä "t", kolmosrytmissä "ts" ja nelosessa äännettä "k". Oppilaat vaihtoivat paikkaa rytmiensä kanssa antamieni ohjeiden mukaisesti niin, että vierekkäin oli aina kaksi eri väristä rytmiä. Oppilaat aloittivat oman rytminsä parin kanssa antamani lähtölaskennan jälkeen yhdenaikaisesti. Samalla kun parit toistivat rytmejään kahdestaan, luokan täytti oppilaiden yhdessä ilmoille beatboxaama rytmimaisema.

Oppilaitteni reaktiot ensimmäisten hedelmäsalaattiemme jälkeen olivat juuri sitä, mitä toivoisi kuulevan useammin koulutunneilla. 

Ope, tehää tää uudestaan!

Lapset usein haluavat leikkiä samoja, tutuiksi tulleita leikkejä uudestaan ja uudestaan. Tuttuun ja hyväksi havaittuun palaaminen kerta toisen jälkeen näkyy myös aikuisiässä. Kuinka monta kertaa olenkaan istunut samalla paikalla aamubussissa tuijottaen tutuiksi tulleita kanssamatkustajien niskoja tai syönyt hyvinkin tutunmakuisia muroja samalta lautaselta lempilusikalla aamusta toiseen.

Leikki, mikä on opittu yhdessä alkuopetuksessa, saattaa innostaa oppilaita siis vielä alakoulun loppumetreillä. Toki leikkiä on saatettu säätää ja muokata ikäryhmälle paremmin istuvaksi esim. muuttamalla leikissä mukana olevat oppisisällöt ikäryhmän mukaan. Ykkösluokan alussa leikkiin liittyvät esim. yhteenlaskut lukualueella 1-5 ja jonkun vuoden kuluttua ollaankin jo kertolaskuissa leikin idean pysyessä muuten samana. Myös äidinkielen, liikunnan, musiikin tunneille leikki sopii ja on muunneltavissa vaivattomasti oppilaiden taitojen ja oppitunnin tavoitteiden mukaiseksi. Hedelmäsalaattia leikkivät toki vielä aikuisetkin, kuten itsekin tein opiskeluaikoinani. Kyseinen leikki toimii mainiosti opettajaryhmien leikki- ja draamakoulutuksen lämmittelyleikkinä, ollaanpa sitä joskus leikitty opettajakollegoiden kanssa raskaan työpäivän jälkeen ennen opettajankokousta.

Ratkaisu suuriin ryhmäkokoihin, kutistetaan oppilaat

Aloitimme viikon viikonlopun kohokohtia muistellen. Joku oli käynyt mummolassa, joku uimassa tai leffassa, joltain oli irronnut hammas ja jollain oli ollut synttärit. Tarinoita riitti kaikilla kerrottavaksi ja loppua ei tarinatulvalla tuntunut olevan, kun oppilaat oikein pääsivät vauhtiin. Sitten yksi oppilaan kommentti yllättäen hiljensi meidät kaikki:

"Kun minä heräsin aamulla, minä olin kutistunut."

Kutistunut? Juttu haiskahti liioittelulta, mutta sai minut utelemaan lisää. Tuo kutistumisjuttu kuulosti nimittäin vahvasti leikiltä. Oppilas vakuutteli, että kun hän heräsi, hän huomasi olevansa aivan pikkuruinen. Muut oppilaat hymähtelivät epäuskoisesti, mutta olivat selvästi kiinnostuneita, miten juttu jatkuisi. Päätimme kokeilla, miltä tuntuisi olla aivan pienen pieni.

Peukaloiset
Pyysin oppilaita kuvittelemaan, että he olisivat oman peukalonsa kokoisia. Nostin oman peukkuni pystyyn ja aloin juttelemaan luokalleni peukaloisen äänellä. Saman tien luokkani lähti leikkiin mukaan ja näin joka puolella luokkaa peukalon mittaisiksi kutistuneita oppilaita. Lähdin kiertämään peukaloisen roolissa pulpetilta toiselle kysellen muilta peukaloisilta erilaisia asioita liittyen peukaloisen elämään. Sain tietää, että peukaloisten lempiruoka oli herneet ja että peukaloiset pitivät piilosilla -leikistä. Peukaloisten pihalla eli pulpetin kannella kävikin melkoinen vilske, kun sinne kokoontuneet peukaloiset leikkivät yhdessä välitunnilla tuttuja ulkoleikkejä. Joku peukaloisista piiloutui kynäkoteloon, kun toiset taas leikkivät peiliä tai peukaloispalloa. Joku oppilaistani halusi piirtää omalle peukulleen silmät ja suun, jonkun peukaloinen taas harrasti nuorallakävelyä omaa lyijykynää pitkin.

Jatkoimme pienenä olemisen teemaa keskustelemalla pienenä olemisen haasteista ja eduista. Joku oppilaista kertoi ettei haluaisi olla liian pieni, koska voisi jäädä toisten jalkoihin eikä kukaan kuulisi kunnolla, kun haluaisi saada äänensä kuuluviin. Eräiden toisten oppilaiden mielestä pienenä tosin voisi pujahtaa paikkoihin, jonne ei muuten pääsisi tai mahtuisi. Pääsisi salaa isin taskussa katsomaan jääkiekkomatsia tai voisi muuttaa asumaan nukkekotiin.

Kun on oikein pieni
Harjoittelimme seuraavalla musiikintunnilla Hannele Huovin runoon Soili Perkiön säveltämän laulun "Kun on oikein pieni". Kaunis ja herkkä laulu upposi oppilaisiin ja sävelmää laulettiin useita kertoja. Pääsinpä kuulemaan laulun myös luokkani peukaloiskuoron esittämänä.

Kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla...

Laulun sanat saivat meidät jälleen kokeilemaan pienuuden ihanuuksia leikkimällä. Luokka olikin pian täynnä untuvalla liihottelevia ja heinän varressa heiluvia pikkuihmisiä. Kokeilimme myös miltä tuntuisi istua lumihiutaleelle ja lentää sen mukana tuulien vietävänä. Yhden peukaloisista tuuli lennätti pianon päälle tanssimaan ja pian siellä tanssivat loputkin peukaloiset. Kun kiihdytin soiton tempoa, muuttui myös tanssi railakkaaksi peukaloispolkaksi.

Jättiläiset
Kun kerran olimme alkaneet leikkiä peukaloisia, tuntui luontevalta kokeilla myös, miltä tuntuisi olla valtavan suuri. Ennen kuin annoin oppilaiden venyä jättiläisiksi, ohjeistin, että jokaisen jättiläisen jalkojen tulisi koskettaa koko seuraavan leikin ajan luokan lattiaa. On melkoisen tavallista, että oppilas heittäytyessään leikin vietäväksi, saa jossain vaiheessa idean nousta tuolilleen tai pulpetilleen seisomaan. Ja varsinkin tässä tapauksessa, kun oli tarkoitus kasvaa todella suureksi. Pian luokassamme tallustelikin mahtavan suuria, hitaita ja möreä-äänisiä jättiläisiä. Joku jättiläisistä keksi, että voisimme laulaa "Kun on oikein suuri" -laulun. Ideoimme yhdessä lauluun uudet sanat ja pian luokassamme hoilotti maailman suurin jättiläiskuoro.

Kun on oikein suuri, voi haukata pilvenhattaroita. 
Kun on oikein suuri, voi kuuhun asti tehdä loikan.

Muodonmuutoksia
Lauloimme vuoronperään laulua jättiläisinä itse keksimillämme sanoilla ja peukaloisina alkuperäisessä muodossaan. Laululeikistä tuli ohjeistamatta mainio dynamiikkaharjoitus, peukaloisten laulaessa hiljaa ja jättiläisten kovaa. Lauloimme laulut lopuksi nopeina ja hitaina versioina sekä erilaisia tunnetiloja vaihdellen. Kokeilimme muodonmuutoksia myös ilman laulua tekemällä pikapatsaita omilla paikoilla mm. seuraavista aiheista: kissa-koira, iloinen-surullinen, oppilas-opettaja, vauva-vanhus, lääkäri-potilas, sakset-paperi, pikaruokailija-hampurilainen.

Niin, eihän tuo liian suurien opetusryhmien ongelma oppilaita kutistamalla poistu, kuten otsikossa vähän vihjasin. Leikki kouluarjessa saa kuitenkin itseni opettajana innostumaan ja oppilaani innostumaan uudestaan ja uudestaan. Jopa niin paljon, että suuri ryhmäkoko unohtuu ainakin hetkeksi!

Ystävyydessä on taikaa

Kysyin tänään oppilaitani, millainen ystävän tulisi olla. Oppilaiden vastaus oli odotettu:

"Ystävä on luotettava ja auttaa, kun tarvitsen apua. Ystävä myös huomioi ja ottaa mukaan leikkeihin."

Ystävyyden patsas

Rakensimme yhdessä ystävyyden patsaan. Patsaan materiaalina, "savimöhkäleinä" toimi muutamia oppilaita, joita kävi muotoilemassa useampi kuvanveistäjä. Patsaan oppilaat liitettiin pitämään toisiaan käsistä ja hymyilemään leveästi. Ystävyyden patsas sai oppilaat innokkaasti kertomaan, millaista ystävän kanssa on olla yhdessä ja mitä kaikkea ystävän kanssa on tullut touhuttua.

Seuraavaksi muotoilin ystävyyden patsaan uudestaan. Irrotin patsaassa mukana olevien oppilaiden kädet toisistaan, asettelin oppilaat uhmakkaisiin asentoihin ja pyysin oppilaiden kasvoille ärtymystä ja kiukkua. Uudelle patsaalle ideoitiin yhdessä nimi "Eripura".

Ajatusäänet

Pyysin patsasta tarkastelevia oppilaita miettimään, mitä patsaan eri henkilöt ajattelevat. Oppilas sai tulla sanomaan keksimänsä ajatusäänen patsaan taakse. "Ääneen ajattelevan" patsaan henkilö merkattiin laittamalla käsi hänen olkapäälleen. Kuullut ajatusäänet kuvasivat osuvasti patsaan esittämää eripuraa ja pahaa mieltä.

"Miksi minua kiusataan? Sinä olet inhottava. Jättäkää minut rauhaan!"

Taikasauvat

Yllättäen yksi ajatusäänista kuitenkin poikkesi selvästi muista kuulluista. Nyrkki ilmassa seisova patsaan henkilö sanoikin kiukkuisen kommentin sijaan:

"Minä taion sinut sammakoksi..." 

Silmänräpäyksessä eripura patsaassa muuttui taikuudeksi ja riitaa haastava henkilö taikasauvaansa heilauttavaksi velhoksi. Tapahtui siis jotain sellaista, mitä emme olleet odottaneet. Mielestäni juuri sitä, mikä leikissä ja draamassa on kiehtovaa. Löysimme jotain sellaista, jota emme alunperin olleet etsineet, mutta mikä toden totta oli löytämisen  arvoista.

Siirryimme eripuran käsittelystä yhdellä taikasauvan heilautuksella velho- ja loitsuleikkiin. Käänne ei kuitenkaan ollut draamatoimintaamme jarruttava, päinvastoin. Yht'äkkiä luokka oli täynnä taikasauvojaan heiluttelevia velhoja, joiden taikojen kohteeksi suostuin. Sain kokea, millaista oli muuttua leijonaksi, oppilaaksi, vauvaksi, pelleksi, paperiarkiksi, surulliseksi, vihaiseksi ja moneksi muuksi. 

Lukuisista muodonmuutoksista hengästyneenä halusin luokan kuitenkin palaavan vielä lopuksi ystävyyden teemaan ja kerroin, että haluaisin testata ystävyyden voimaa. Taikasauvoja ei tarvinnut laittaa pois, ne tuli vain pitää hetken aikaa kurissa. Osalla oppilaista taikasauvat tuntuivat syöksyvän taikoja vielä pulpetillakin, mutta rauhoittuvat viimein, kun sovimme, että loitsuleikkiä saa halutessaan jatkaa kaverin kanssa välitunnilla.

Muuttuva patsas

Rakensimme eripuran patsaan vielä luokan eteen uudestaan. Ohjeistin loppuja luokan velhoja kohdistamaan taikasauvansa kohti patsasta ja valmistautuvan vuosisadan yhteistaikaan. Yhteen ääneen lausuttu taikasana "ystävyys" ja taikasauvojen heilautus sai patsaan ilman sen kummempia ohjeita muuttumaan takaisin alkuperäiseen, toisia kädestä pitävään, hymyilevään muotoon. Patsaan muodonmuutos eripurasta ystävyyteen oli niin vaikuttava, että teimme sen vielä muutaman kerran uudestaan vaihdellen muuttuvaan patsaaseen osallistuvia oppilaita.

Tehdään tarina, kynät piiloon

Työskenneltyäni parikymmentä vuotta lasten parissa olen oppinut ainakin sen, että lapsilla, jos kellä riittää mielikuvitusta. Parhaimmillaan tuo oppilaiden mielikuvitusrikkaus näkyy myös rikkautena kouluarjessa, jossa mielikuvituksen siipien lennätettäväksi lähdettyämme, voi mitä tahansa tapahtua. Enkä tällä nyt tarkoita ikäviä yllätyksiä vaan niitä lukemattomia oppilailta kuultuja ideoita esimerkiksi siitä, kuinka koulun saisi viihtyisämmäksi. Niin, kyllähän se olisi toista lukea kirjoja uimapatjalla kelluen luokkaan rakennetussa poreammeessa, jonne voisi pulahtaa vesiliukumäestä. Tai kyllä opetukseen saisi uusia ulottuvuuksia, jos opea voisi ohjailla kaukosäätimellä. Aihetta voisi vaihtaa kuin kanavaa telkkarista ja opettajaa voisi välillä pikakelata, jotta tylsimmistä aiheista päästäisiin nopeasti yli.

Miksi sitten olen todella usein tarinan kirjoittamista aloittaessamme kuullut oppilaan suusta:

"Ope, mä en keksi mitään!"

Uskoakseni kyse ei niinkään ole ideoiden puutteesta vaan siitä, että se kaikki, mitä oppilas on tarinaansa keksinyt jo ennen kuin aloittaa kirjoittamisen, tuntuu lopulta liian työläältä kirjoittaa. Kynän käsittely ei kaikille oppilaille ole teknisesti helppoa ja kun kirjoittaminen tuntuu vaikealta tai liian hitaalta tai raskaalta, on todennäköistä ettei lapsen luovuuskaan ole enää parhaimmillaan.

Leikin ja draaman avulla oppilas kertoo tarinan kuin itsestään. Teksti ikään kuin syntyy leikin tai esityksen oheistuotteena, kertojan äänenä, joka kertoo mitä tapahtuu. Opettaja voi johdatella kysymyksillään tarinan etenemistä ilman, että varsinaisesti puuttuu tarinan juoneen. 

"Kuka hän on?" "Missä hän asuu?" "Mitä hän on tekemässä?" "Sitten tapahtui jotain yllättävää, mitä?"

Opettaja voi kirjoittaa oppilaiden keksimän tarinan tai oppilaat itse kirjoittavat tarinan myöhemmin. Tarinan voi luonnollisestikin tehdä myös kuvina, sarjakuvana, animaationa, kuunnelmana tai videona.

Savimöhkäle:

Pyysin yhden oppilaistani luokan eteen esittämään savimöhkälettä. Tai oikeastaan savimöhkälettä ei tarvitse esittää, sen kun vain on paikoillaan ja antaa muiden muotoilla "möhkäleen" esittämään jotain. Savimöhkälettä voidaan muotoilla myös näyttämällä sille mallia tai kertomalla millaiseksi sen tulisi muotoutua. Muotoilulle savimöhkäleelle voi seuraavaksi keksiä nimen ja mitä se juuri on tekemässä. Tilanteeseen voi myös muotoilla lisää henkilöitä ja keksiä niille vuorosanoja. Näin syntynyt tilanne voi toimia lähtökohtana uudelle tarinalle.

Still-kuvat (alku-käännekohta-loppu)
Luin oppilailleni tarinan, jonka jälkeen jaoin heidät pienryhmiin. Oppilaat suunnittelivat ryhmissä still-kuvat tarinan alusta, tarinan käännekohdasta tai tarinan lopusta. Still-kuvassaan ryhmän jäsenet jähmettyivät esittämään jotain tarinan hetkeä tai tilannetta. Yksi ryhmän jäsenistä toimi lisäksi pysäytetyn kuvan kertojana eli kuvatekstittäjänä.

Kaukosäädin:
Jaoin oppilailleni kuvitteelliset kaukosäätimet. Kokeilimme aluksi yhdessä kuinka säätimet toimivat. Toimin itse kauko-ohjattavana robo-opettajana. Saimme selville, kuinka robo-open ääntä pystyi hiljentämään ja kuinka sen sai kävelemään takaperin, hyppimään ja tanssimaan. Kaukosäätimestä löytyivät lisäksi kikatus-, vollotus-, murina- ja irvistelynapit. Jostain syystä voltti-nappi ei tänään toiminut, onneksi! Melkoisen vauhdikkaan ja itseni kannalta hikisen testaussession jälkeen oppilaat leikkivät kaukosäätimillään parinsa kanssa, toisen ohjaillessa ja toisen toimiessa robo-oppilaana.

Toteutan kaikki toiveenne, leikisti!

Mikä leikissä viehättää? Miksi se saa osallistujansa, niin oppilaat kuin openkin innostumaan?

Itselleni ne ovat ainakin ne leikin ja draaman lähes rajattomat mahdollisuudet tuottaa jotain uutta ja yllättävää. Leikissä kun pystyy tekemään sellaista, mihin ei oikeasti pystyisi. Lentämään kuuhun, muuttumaan joulupukiksi tai ihan miksi vain, seikkailemaan kivikaudella, kurkkaamaan tulevaisuuteen, ratkomaan mysteereitä ja löytämään aarteita, ainakin leikisti!

Uskonnontunnillamme keskustelimme oppilaiden kanssa siitä, mihin kukin uskoo. Keskustelu heräsi kunnolla henkiin, kun aiheeksi tuli joulupukki. Joku kertoi käyneensä Korvatunturilla joulupukin pajassa ja joku toinen kertoi tunnistaneensa naapurinsa joulupukin parran takaa. Aika yksimielisiä oltiin siitä, että joulupukki tarvitsee joulukiireisiinsä apulaisia, tonttuja sekä apupukkeja. Jokaisella tuntui olevan tarina sekä oma mielipide joulupukista, myös opettajalla. Kerroin oppilailleni, että pidän joulusta ja joulupukista paljon ja vaikken enää suhtaudukaan joulupukkiin kuten lapsena, haluan edelleen omalla tavallani uskoa joulun taikaan. Kerroin myös, että meillä kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen ja velvollisuus toisten mielipiteen kunnioittamiseen oli kyse sitten joulupukkiin uskomisesta tai jostain vakavammasta. Toisaalta, mikä voisi olla vakavampaa kuin joulu ja joulupukki, kun kysytään 6-7 -vuotiaalta lapselta.

Kaikki toiveenne toteutuvat
Pyysin luokkani oppilaita miettimään, mitä he oikein kovasti toivoisivat lahjaksi? Kun oppilaiden mietteliäät ilmeet muuttuivat vähitellen toiveiden kirkastamiksi, ehdotin, että jos lapsille vain sopisi, voisin yrittää toteuttaa kaikki toiveet, ainakin leikisti. Ja, sehän sopi oppilaille. Ensimmäisen oppilaani toive, auto saatiin heti toimimaan. Oppilaan kääntäessä starttiavainta, painaessa kaasua sekä pyörittäessä mielikuvitusrattia auton moottorin jylinää alkoi kuulua joka puolelta luokkaa. Auton jälkeen luokassa toivottiin ja nähtiin monenlaisia mm. hevonen, kiltti opettaja sekä uusinta uutta oleva Pelikonsoli-kuutonen. Peliä toivonut oppilas ohjasi mielikuvitusohjaimellaan loppuja luokan oppilaita, jotka esittivät pelin hahmoja purkamassa jotain vanhaa ja rakentamassa uutta tilalle. Mielikuvituspelin hahmot eivät liikkuneet holtittomasti vain itsekseen, vaan odottivat selvästi ohjauskomentoja lahjan saaneelta oppilaalta. Jos toivottu lahja tuntui minusta liian sotaiselta tai rajulta, muistutin konemaisella äänellä: "Tänään toteutuvat vain kiltit, hyväntuulen toiveet."
Aseita ja sotimisia ei siis kannattanut toivoa, koska silloin toive ei toteutunut ja meni hukkaan. Aiemmin mainitsemani kiltti opettaja lienee juuri ollut oppilaiden mielestä hyväntuulen toive. Useimmiten kun näkee oppilaiden esittävän komentavaa, äkäistä opea.

Lahjapaketit
Oppilas käärii mielikuvituslahjan pakettiin. Lahja annetaan luokkakaverille, joka avaa paketin. Lahjan antaja esittelee paketin sisällön esim. näyttämällä, kuinka lahja toimii. Lopuksi mielikuvituslahjalla leikitään yhdessä.

WALL OF PLAY ensi-ilta!

Sain viime viikonloppuna kokea oman draamaopettajuuteni kasvua oikein metrikaupalla. Olin kutsunut vanhoja opettajakollegoita koeryhmäksi tutustumaan draaman työtapoihin ja testaamaan uutta keksintöäni Wall of Play:tä. Koulussa seinän voisi nimetä myös Leikki- ja Draamaseinäksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Seinän avulla on mahdollisuus pitää draaman työtavat näkyvissä luokkahuoneessa ja näin draamasta tulee helposti osa kouluarkea. Wall of Play antaa mahdollisuuden draaman toteuttamiseen monessa tilanteessa. Työtavat haastavat kokeilemaan draamaharjoituksia vaikka oppikirjan kuvan pohjalta. Lähtökohdaksi draamaharjoitukselle kelpaa lähes mikä vaan: esine, runo, sana, tarina, sarjakuva, satu, taidekuva, musiikki jne. Ja joskus voidaan lähteä myös liikkeelle työtavasta käsin, esimerkiksi patsaasta. Patsastyöskentely voi sitten johtaa ryhmän luomaan uuden henkilön ja kertomaan hänen tarinansa.

Olin kerännyt kollegoilleni erilaisia kuvia, runoja, nuotin ja uutisen seinän testaamista varten. Olimme tutustuneet draaman työtapoihin ja vihdoin oli aika testata uutta seinää. Opettajat jakautuivat ryhmiin. Ryhmät valitsivat seinältä yhden kuvan ja yhden työtavan. Jokainen ryhmä ohjasi suunnitelmansa muulle ryhmälle. Teimme äänimaisemamatkan metrolla meren yli kaupunkiin. Harjoittelimme Mona Lisan kuvan avulla rooli seinällä -työtapaa. Pääsimme haastattelemaan huntupäistä naista tyhjässä tuolissa.

Wall of play toimi hienosti ja nostatti mahtavat fiilikset! Mitähän kaikkea tällä seinällä vielä voisikaan tehdä? Parhaimmillaan se vaikuttaisi positiivisesti oppilaiden kouluviihtyvyyteen ja koulumotivaatioon? Voisiko leikistä ja draamasta tulla luokan yhteinen toimintakulttuuri, johon oppilailla olisi myös omistajuus! Kuulen jo korvissani oppilaan kysymyksen: "Hei ope! Voitasko tehdä tästä kuuma tuoli?" Minä uskon, että Wall of Play voisi tuoda suomalaiseen kouluun lisää toiminnallisuutta, kokemuksellisuutta, naurua, rohkeutta, kekseliäisyyttä, elämyksellisyyttä, yhteishenkeä, tunneälyä, luovuutta ja keskustelua.

Rooli seinällä
Piirretään henkilön ääriviivat isolle paperille. Kirjoitetaan henkilöstä tietoja ääriviivojen ympärille.  Opettajan kysymykset ohjaavat toimintaa, esim. Kuka hän on? Nimi? Ikä? Luonne? jne. Iso paperi kiinnitetään seinälle. Rooli seinällä voi antaa alkusysäyksen tarinalle tai muuhun draamatyöskentelyyn.

Tyhjä tuoli

Asetetaan tyhjä tuoli ryhmän eteen ja kuvitellaan haluttu henkilö siihen istumaan. Ryhmä saa vapaasti kysyä kuvitteelliselta henkilöltä kysymyksiä ja myös vapaasti vastata niihin. Tyhjä tuoli antaa mahdollisuuden saada lisää tietoa halutusta henkilöhahmosta. Työtapa on erityisen hyvä silloin, kun ei haluta kenekään oppilaan henkilöityvän kyseiseen hahmoon.