Ensimmäinen koulupäivä - yllätyksiä ja tutustumista

Kop, kop, kop!

Kesken ihan ensimmäisen koulupäivän luokkamme ovelta kuului koputus. Tuoreet ykkösluokkalaiset säpsähtivät pulpeteissaan. Olimme juuri totutelleet omiin paikkoihin pulpetin ääressä ja olin huomaavinani, että osalla pikkuykkösistä alkoi jo paukut loppua ja peput puutua. Koputus ovella sai oppilaat heräämään. Kukahan siellä mahtaa olla, pohdin ääneen, johon oppilaani ehdottivat uutta oppilasta, joulupukkia ja vaikka mitä.

Avasin oven ja siellä seisoi posteljooni koppalakki päässään ja univormu yllään.

Postia ykkösluokkalaisille!

Posteljooni ei tällä kertaa tarjonnut meille Pörriäisiä vaan suuren, painavan laatikon. Kuittasin lähetyksen posteljoonille ja raahasin paketin pöydälleni luokan eteen. Melko moni olisi heti halunnut tulla avaamaan paketin. Pidin kuitenkin yllä jännitystä ja kääntelin sekä tarkastelin laatikkoa eri puolilta. Laatikko oli todella raskas.  Kysyin oppilailtani, mitä painavaa ykkösluokkalaiset voisivat tarvita ja sain monenlaisia ehdotuksia. Jonkun mielestä laatikko oli täynnä kiviä, joista voisi rakentaa linnan ja jonkun toisen mielestä laatikossa oli koulubussi. Jännitys kasvoi ja kasvoi ja yhtäkkiä eräs oppilaista parkaisi, että onko siellä laatikossa aikapommi. Painoin korvani laatikkoa vasten ja rauhoittelin lapsia. Laatikko ei tikittänyt, joten ei siellä aikapommia voinut olla. En edelleenkään keksi, mihin ykkösluokkalaiset kyseistä vekotinta voisivat tarvita. Ehkäpä aikapommilla voisi "räjäyttää" turhan työajan pois arjesta, jolloin viikonloppu alkaisi nopeammin...

Päätin hieman repäistä laatikkoa auki ja kysyin kuka haluaisi tulla kurkkaamaan laatikkoon. Luokkani jokainen oppilas viittasi. Kaikki olivat vapaaehtoisia paljastamaan salaperäisen laatikon arvoituksen. Pari kurkkaajiksi valittua oppilasta hiipi kohti laatikkoa. Muu luokka pidätti hengitystään. Luokassa oli hiiren hiljaista.

Oli vaikea uskoa, että nämä eloisat ja äänekkäät pikkukoululaiset voisivat olla  näin keskittyneinä ja hiljaa. Paketin sisällön selvittäminen oli kuin aarteenetsintäleikkiä, joka yleensä innostaa joka ikistä lasta. Ensimmäinen oppilaista kurkkasi laatikkoon ja hihkaisi siellä olevan jotain kiiltävää. Kun toinen oppilaista lisäsi sisällön kiiltävän kuin kulta, oli melko varmaa, että olimme oikeasti löytäneet aarteen. Tässä vaiheessa laatikon kimpussa oli jo useampi oppilas. Laatikko muuttui nopeiden pikkukäsien ansiosta silmänräpäyksessä pahvisilpuksi ja pöydälle jäi pino kiiltäviä, arvokkaita ja kultaisia aapisia. 

Jaoin jokaiselle oppilaalle ikioman kultakimpaleen, aapisen. Kirjan saaminen ja vielä kultaisen sellaisen tuntui riittävän oppilaille. Kukaan ei hinkunut oikeita kultarahoja tai aarteita. Oppilaat selailivat uusia kirjojaan innostuneina ja varmistivat opelta vielä muutaman kerran, että olihan kirjat varmasti annettu ikiomiksi.

Kyseiseen ala-asteen ensimmäiseen päivään palattiin luokassamme vielä useita kertoja tulevien vuosien kuluessa. Aarteet eli aapiset ja niiden saapuminen luokkaan oli painautunut monelle mieleen. Posteljoonin oppilaat tunnistivat jossain vaiheessa koulumme kieltenopeksi ja ymmärsivät myös pikkuhiljaa, että kultaisten aapisten löytyminen postipaketista oli opettajan keksimä juoni. Ensimmäisen kirjan saaminen koulussa olisi voinut jäädä oppilaan muistiin muutenkin, mutta kun se vielä saatiin aarteena, oli kyseistä tapahtumaa vaikea unohtaa.

Nimilaput sekaisin

Ekana koulupäivänä pulpettien reunalle jätetyt nimilaput olivat yön aikana villiintyneet. Kun oppilaat tulivat aamulla kouluun, oli nimet taululla sikin sokin. Aloitimme kakkospäivän ykkösellä siis siivoamalla nimilaput omille paikoilleen. Yhteistyöllä luimme nimet yksi kerrallaan ja oppilaat saivat vuoronperään palauttaa nimilaput omistajileen. Leikin voi tehdä helpommin myös niin, että jokainen oppilas hakee oman nimilappunsa taululta itselleen. Tällöin on hyvä sopia etukäteen, kuinka moni saa yhtäaikaa taululla pistäytyä. Jos asiasta ei sopimusta ole, on mahdollista, että taululla tulee ruuhkaa ja törmäilyjä. Nimilappujen sekoittamista voi koulun alussa tehdä useampanakin päivänä. Välillä nimilaput voivat olla väärillä pulpeteilla, jolloin jokaiselle oppilaalle tulee henkilökohtainen lukutehtävä. Toki, jos lukeminen on vielä haastavaa, luokkakaveria tulee ja saa auttaa nimen selvittämisessä. Nimilaput voivat myös olla tyystin kadonneet, jolloin laput tulee ensin löytää ennen kuin nimiä päästään lukemaan. Ope voi antaa vihjeitä tai piirtää kartan piilojen selvittämiseksi.

Nimiarvaus

Kukin oppilas valitsee yhden luokkakaverinsa nimen, mutta ei kerro valintaansa muille. Yksi oppilaista tulee luokan eteen ja muut yrittävät kysellen saada selville, ketä luokkakaveria hän ajattelee. Kysymysten tulisi olla sellaisia, että niihin voi vastata joko kyllä tai ei (esim. Onko oppilas tyttö? Onko hänellä t-paita päällä?) Jos kysymysten keksiminen on oppilaille haastavaa, voi luokan edessä oleva oppilas antaa vihjeitä valitsemaansa luokkakaverin nimeen liittyen (esim. nimi alkaa S -kirjaimella, nimi tarkoittaa kesää). Leikkiä voi leikkiä myös pareittain tai pienryhmissä.

Itselleni on jäänyt ensimmäinen koulupäivä mieleen niin ala-asteella kuin yliopiston opekoulutuksessa. Molempia päiviä yhdistää jännitys, odotuksen täyttymys sekä eksyminen. Ykkösluokkalaisena muistan tallustaneeni kuin ankanpoika emo-open perässä kohti uutta pesäluokkaa. Ensimmäinen oppitunti jännitti kovasti, mutta niin se tuntui muitakin luokkalaisiani jännittävän. Joillekin jännitys oli niin suurta, ettei omaa äitiä olisi halunnut päästää lähtemään kotiin. Itselläni jännitys sai aikaan sen, että en löytänyt takaisin omaan luokkaan ensimmäisen välitunnin jälkeen. Kaikki näytti niin suurelta pienen ykkösluokkalaisten silmin. Sama tunne tosin minulla oli myös OKL:n ensimmäisen vuosikurssin keltanokkana, joka yritti löytää luentosalia suuresta, tuntemattomasta yliopistosta.

Pallon kuljetus

Ope antaa pallon yhdelle luokan oppilaista ja sanoo samalla oppilaan nimen. Oppilaan tulee viedä pallo jollekin toiselle luokkakaverille, joka vie pallon seuraavalle jne. Palloa luovutettaessa tulee aina muistaa sanoa sen oppilaan nimi, jolle pallo annetaan. Jokainen oppilas saa pallon itselleen vain kerran, joten pallo tulee antaa aina sellaiselle oppilaalle, jolla pallo ei vielä ole ollut. Pallo annetaan luokkakaverin käteen, palloa ei siis saa heittää. Kun pallo on luovutettu, jää pallon antanut oppilas sille paikalle, mihin pallon kuljetti. Liikkuminen pallon kanssa tulee olla rauhallista. Jos nimileikki tehdään piirissä, pallo vieritetään rauhallisesti kohti seuraavaa oppilasta. Leikki tulisi leikkiä äänettömästi, jolloin jokainen osallistuja sanoo vain yhden nimen vuorollaan eli leikki vaatii muistia ja keskittymistä. Muistamisen helpottamiseksi ne oppilaat, joilla pallo ei ole vielä käynyt, pitävät kättään edessään (esim. pulpetilla) kämmen ylöspäin odottamassa palloa. Kun pallo on kuljetettu seuraavalle, oppilas voi laittaa kätensä selkänsä taakse merkiksi, että pallotehtävä on suoritettu. 

Parin haastattelut

Oppilaat keksivät kysymyksiä, joita voisivat toisiltaan kysellä esim. Mikä on lempiruokasi? Mitä musiikkia kuuntelet? Minkä kirjan luit viimeksi? Mitä teit kesällä? Mitä harrastat? Kun kysymykset ovat valmiita, oppilaat kysyvät vieruskaveriltaan tai lähellä istuvalta luokkakaverilta keksimänsä kysymykset. Opettajan merkistä vaihdetaan paria. Kun kyselykierros on ohi, keskustellaan yhdessä, millaisia asioita saatiin luokkakavereista selville. Osaa vastauksista selvinneistä asioista voidaan kokeilla omalla tuolilla istuen kaikki yhdessä esim. Kaikki kalastavat, kaikki ovat Robinin konsertissa, kaikki pursottavat ketsuppia ja syövät makaronilaatikkoa. Haastatteluja voidaan myös esittää toisille tai videoida osana luokkaa esittelevää omaa uutislähetystä.

Ensimmäisen vuosikurssin opeopiskelijana jouduin kinkkisen tehtävän ääreen. Minun piti tentissä esitellä oma kasvatustieteen teoriani. Vähäinen kokemukseni kasvatuksesta tieteenä tai edes käytännössä sai minut hyödyntämään kesäleiriohjaajana kokeilemiani keinoja lasten kanssa toimiessani. Kerroin tavasta, jonka leirillä huomasin toimivan, kun lapset piti saada tekemään jotain ohjattua, aikuisten suunnittelemaa. Puhuin tenttivastauksessani "narraamisesta" kasvatuksen välineenä, jolloin lapset ikään kuin narrataan tekemään toivottuja asioita. Kasvatustieteen proffani ei oikein arvostanut narraamis-käsitettäni eikä myöskään näin ollen kasvatustieteen teoriaani. Ymmärrän häntä hyvin, arvoihimme kuuluu rehellisyys, jolloin narraaminen kuulostaa epäluotettavalta ja -sovinnaiselta. 

Nyt noin parinkymmenen opevuoden jälkeen huomaan kuitenkin "narranneeni" oppilaitani useammin kuin kerran. Tarkoitukseni ei tietenkään ole ollut petkuttaa tai opettaa jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Olen huomannut, että todella toimiva tapa saada oppilaat työskentelemään tai oppimaan, on antaa oppilaille tehtävä, joka koukuttaa ja motivoi, mutta ei esimerkiksi huuda suurin otsikoin:

NYT HARJOITTELEMME GEOMETRIAA!

Jos sen sijaan oppilaat muuttuvat tutkijoiksi, jotka etsivät luokasta geometrisen aikakauden kolmiomuodostelmia, tulee kolmiot kuin vahingossa tutuksi ihan vaan luokan seiniä, kattoa ja tavaroita tarkkailemalla. Leikki ja draama onkin "narraamista" parhaimmillaan. Silloin toimitaan "narraamisen" maailmassa, tilassa, jossa fakta ja fiktio, todellisuus ja mielikuvitus yhdistyvät ja sopivasti sekoittuvat toisiinsa. Oppikirjasta / netistä aiheeseen tutustumisen lisäksi voidaan esimerkiksi yhdessä leikkiä karhuja, jotka heräävät talviuniltaan syömään lempiruokaansa, marjoja. Näin leikin kautta saadaan kokemuksellisuutta oppimiseen, joka omien opettamiskokemuksieni perusteella on sitä mieleenpainuvinta oppimista. Emme tietenkään oikeasti voi tietää, miltä karhusta tuntuu talviunilta herätessään, mutta leikki ja draama ja nallen roolissa toimiminen ikään kuin "narraavat" meitä toimimaan ja tuntemaan kuin olisimme karhuja unenpöpperössä.

Luokan oma ystäväkirja

Kun olimme haastatelleet luokkakavereitamme, teki jokainen luokkamme oppilas itsestään seinälehden, jossa kertoi haluamiaan asioita itsestään. Seinälehteen oli piirretty tai kuvattu myös oma kuva. Luokan seinällä olevien oppilasesittelyiden kautta luokkakaverit oppivat toisistaan uusia asioita. Leikimme välillä myös "Arvaa, ketä ajattelen" -leikkiä, jossa oppilaiden seinälehdet toimivat sopivasti vihjepankkeina.

Ystäväkirjan voi toteuttaa myös perinteisenä paperiversiona esim. kouluvihkoon, videona tai sähköisenä esim. tekstinkäsittelyohjelmalla. Jos haluaa luokan esittelyn nettiin, voi käyttää blogiohjelmia (esim. Blogger), Padlet-seinää tai perustaa oman YouTube-kanavan, jossa julkaisee videon. Koulussa tehtyjen ja taltioitujen kuvien ja videoiden julkaisemiseen internetissä kannattaa pyytää lupa oppilaiden vanhemmilta.

Kuutamolla

Kun aloitan uuden oppilasryhmän kanssa, kuten esimerkiksi tulevana tiistaina koulujen taas alkaessa, haastan oppilaani selvittämään itsestäni kertomieni väittämien todellisuutta. Kerron oppilaille 3-5 asiaa itsestäni ja pyydän oppilaita arvaamaan, mikä tai mitkä väittämät pitävät paikkaansa ja mitkä ovat täyttä palturia. Oppilaat saavat luonnollisesti tehdä lisäkysymyksiä liittyen esittämiini väittämiin. Kun open taustat on selvitetty, annan jokaiselle oppilaalle tehtäväksi keksiä itsestään muutamia väittämiä. Ensimmäisten koulupäivien aikana selvitämme yhdessä millaisia "narrauksia" oppilaat ovat itsestään keksineet ja mikä oikeasti kenellekin on tapahtunut.

Arvaa, mikä seuraavista väittämistä on totta:

a) Olen toiminut leikkivänä opettajana päiväkodissa, alakoulussa, yläkoulussa, lukiossa ja yliopistossa.

b) Olen leikkinyt oppilaitteni kanssa eniten "Kutitusmurhaaja"-leikkiä.

c) Kun leikki on osa koulutyötä, koulutyö sujuu kuin leikki.

Vastausehdotukset voi lähettää osoitteeseen openleikkikoulu@gmail.com. 

Oikein vastanneiden kesken arvotaan urheiluauto, ainakin leikisti.

Hauskaa ja leikkisää lukuvuotta!

Mielikuvitus antaa siivet

Viimeisenä koulupäivänä loman häämöttäessä jo koulun nurkan takana, luimme aapista perinteisesti ääneen, yksi oppilas kerrallaan. Lukukappaleen lopussa oli pysäyttävä lause:

Mielikuvitus antaa siivet.

Sehän on oikeasti salakieltä. Lause aluksi pysäyttää sen, mitä juuri ollaan tekemässä. Tällä kertaa lukeminen sai jäädä ja kirjat suljettiin. Sen jälkeen lause saa aikaan liikettä, valtavasti liikettä, riemua, iloa ja yhteisöllisyyttä. Meidän luokassa tuo lause tarkoittaa: nyt leikitään! 

Piirsin taululle isot siivet ja niiden ympärille neljä nuolta. Nuolien kärkiin kirjoitin sanat: 

mikä/kuka?, mitä tekee?, missä? ja milloin? Kerroin jälleen kerran oppilaille, että mielikuvituksen avulla voimme olla oikeastaan mitä vain, tehdä mitä vain, käväistä missä vain, ennen, nyt tai tulevaisuudessa eli milloin vain. Tämän kaiken pystyy tietysti tekemään leikisti, vaikka oikeasti on koko ajan turvallisessa, omassa luokassa. Todellisuuden ja mielikuvituksen kietoutuessa toisiinsa, voivat leikkiin osallistujat esim. päästä paikkoihin, joihin lähialueen bussilipulla ei normaalisti pääse. Leikissä saattaa myös tavata henkilöitä ja tilanteita, joita ei oikeasti pystyisi kohtaamaan.

Rooli-impro

Oppilaani ovat tottuneita tähän mielikuvitusleikkiin, joka alkaa kysymyksellä:

Kuka tai mikä sinä olet?

Tällä kertaa ohjeistin keksimään roolin, joka olisi aivan tavallinen, ei siis mitään superihmeellistä tai hassua. Oppilaat nimittäin usein innostuvat kehittelemään juttuja, joilla on tarkoitus herättää toisten huomiota. No kyllähän tälläkin kertaa muutama vessa-aiheinen idea kuultiin ennen kuin päästiin niiden ihan tavallisten rooli-ideoiden pariin. Ehdotin myös, että jätetään tunnetut henkilöt, kuuluisat urheilijat, laulajat, sarjakuvahahmot jne ehdotusten ulkopuolelle. Tarkoitus ei siis ollut pyrkiä imitoimaan ketään. Oppilaat ovat kuitenkin kekseliäitä halutessaan jotain. Pomppivat mielikuvituspallot luokassa muuttuvat kuin lennosta Lionel Messiksi, joka potkii kyseisiä palloja. Hampaita leikisti harjaava oppilas onkin kuin taikaiskusta Sanni laulamassa hittibiisiään hammasharjamikkiin. 

Tällä kertaa piti kuitenkin keksiä rooliksi tavallinen henkilö tai asia. Yksi valituista rooleista oli hiiri, toinen opettaja ja kolmas mörkö. Aluksi kokeilimme jokaista roolia omalla paikalla. Useimmiten, kun oppilas esittää hiirtä, hän piipittää. Opettaja taas yleensä komentaa ja mörkö yrittää peloitella. Jos hiirelle antaa puhekyvyn, laittaa open piipittämään ja muuttaa mörön kohteliaaksi, aletaan päästä asiaan. Roolit ovat tällöin totutusta poikkeavia ja kohdatessaan toisensa toimivat ennakko-odotuksista poikkeavalla tavalla. Kun oppilaat saivat valita itselleen sopivimman rooleista ja lähteä kiertelemään luokassa, syntyi hilpeitä ja yllättäviä tilanteita. Mörön pyytäessä kauniisti opettajalta apua matematiikan tehtävissä, ryhtyi hiiri opelle tulkiksi, kun mörkö ei piipitystä ymmärtänyt.

Kiivetään

Kysyin oppilailtani, mitä voisimme seuraavaksi tehdä. Kannustin keksimään asioita, mitä ei ennen ollut kokeillut. Eräs oppilaista sanoi, että voisimme kiivetä katolle, koska hän oli aina halunnut tehdä niin. Katolle kiipeämiseen ei lupaa toistaiseksi kuitenkaan ollut kotoa herunut. Osa oppilaista kertoi kiivenneensä jo joskus mökin katolle, joten ehdotin, että kiipeäisimme yhdessä pilvenpiirtäjän huipulle. Se sopi kaikille, koska niin korkealla ei kukaan ollut ennen käynyt.

Hyvin usein kun oppilaat leikeissään haluavat olla jättiläisiä tai tässä tapauksessa kavuta korkealle, he alkavat nousta tuolien ja pöytien päälle. Koska halusin varmistaa ettei kukaan innostuksissaan tipahda tai tönäise luokkakaveriaan alas pulpetilta, kehotin oppilaita pitämään jalat lattiassa koko kiipeämisleikin ajan. 

Hissi

Kiipesimme aluksi kolmisenkymmentä ensimmäistä kerrosta. Sitten joku oppilaista keksi, että voisimme päästä nopeammin perille, jos käyttäisimme hissiä. Idea sopi muillekin ja päätimme ahtautua kaikki hissiin. Piirsin lattiaan liidulla hissin rajat, joiden sisäpuolelle oppilaiden tuli mahtua. Ohjeistin ja kannustin oppilaita toisten huomioimiseen ja yhteistyöhön. Koska meitä oli melkoisen paljon, hissin rajojen sisäpuolelle ei saanut vain rynnätä. Kaikkien tulisi mahtua hissiin ja vielä sulassa sovussa. Vauhdikas leikki muuttui tässä vaiheessa rauhalliseksi ja suunnitelmalliseksi yhteistyötehtäväksi. Kun olimme kaikki turvallisesti hississä, painoimme nappia sata ja matka kohti pilvenpiirtäjän kattoa jatkui.

Teleportti

Sitten joku huomasi hissin nappien joukossa erivärisen ja muita pienemmän napin. Siinä ei ollut numeroita. Nappi hohti, se ikään kuin kutsui painamaan itseään eli nappia.

Minnehän hissi vie, jos napista painaisi?

Oppilaat ehdottelivat mitä ihmeellisimpiä paikkoja, jonne hissillä voisi matkustaa. Osa paikoista oli jopa vähän jännittäviä. Päätimme silti, että nappia on painettava. Muuten emme saisi selville, mitä tapahtuu. Hiljaisuuden vallitessa eräs oppilasta painoi hisisin napin hitaasti pohjaan. Aluksi ei tapahtunut mitään, sitten yhtäkkiä tuli aivan pimeää. Istuimme silmät suljettuina omilla paikoillamme, mutta samalla me pääsimme todella kauas kotiluolasta. Uskomatonta, mutta totta, hissi vei meidät Kiinan muurin sisälle. Ei siis muurille vaan muurin sisään, jossa oli aivan pimeää. Lähdimme tunnustellen tutkimaan ympäristöämme. Joku kertoi löytäneensä ruukun, joku toinen timantin. Aivan varmahan ei tietenkään voinut olla, koska oli säkkipimeää. Sitten pimeydestä alkoi kuulua murinaa, joka pikkuhiljaa voimistui. Jokin liikkui lähemmmäksi. Aloimme kiireesti etsiä hissin nappeja. Juuri oikealla hetkellä moni oppilaista löysi napit ja olimme taas turvallisesti hississä, matkalla kohti pilvenpiirtäjän huippua. Sen, minkä Kiinanmuurissa kuulimme meitä lähenevän, oletettiin olleen tultasyöksevän lohikäärmeen. Oli siis onni, että pääsimme takaisin turvalliseen hissiin, ennen kuin olisi tullut liian kuumat paikat.

Aikakone

Hissin kavutessa vääjäämättä kohti ylintä kerrosta, kerroin hissin olevan myös aikakone. Voisimme ohjelmoida hissin kuljettamaan meidät menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Oppilaat halusivat lähes yksimielisesti nähdä, millaista talon katolla on tulevaisuudessa. Ohjelmoimme hissin viemään meidät vuoteen 2116 eli sadan vuoden päähän. 

Hissin kohotessa pohdiskelimme, mitä katolla meitä odottaisi. Osa oli varma, että näkisimme lentäviä autoja. Osan mielestä sadan vuoden kuluttua rakennukset ja niiden katot osattaisiin tehdä karkista. 

Pim! Olimme perillä. 

Shiuh! Hissin ovi avautui.

Mukaesine

Katolla oli koroke, jonka päällä oli merkillisen näköinen esine. Se oli toisesta päästä kapea, toisesta leveä. Se muistutti vähän torvea ja hieman suurta suolasirotinta. Mitähän tuolla tulevaisuudesta löytyneellä, erikoisella esineellä voisi tehdä? Olimme leikkineet tätä leikkiä ennenkin ja oppilaat alkoivat heti keksiä esineelle käyttötarkoituksia. Idearikkaan ajatustulvan kruunuksi valikoitui tällä kertaa maailman saasteongelman ratkaiseva ehdotus. Esineellä pystyi muuttamaan pahat hajut ja ilman saasteet erilaisiksi, uusiksi tuoksuiksi. Nuuhkimme ja ihastelimme muun muassa, miltä tuoksuivat pakokaasusta suodatettu parfyymi sekä pullantuoksuiset tehtaiden tuprahdukset. 

Sitten joku keksi, että luokassakin välillä leijaileva pierunlemu muuntuu ihmevekottimella todella lumoavaksi tuoksuksi, joka vetää puoleensa erityisesti zombieita. Kuten arvata saattaa oppilaiden suut ja kainalot alkoivat samantien päristä kuin traktorit. Yleensä pyrin karsimaan "vessajutut" pois leikeistä, mutta tällä kertaa yhteinen innostus luokassa oli niin suurta, että halusin nähdä, mitä tapahtuu, kun lemu muuttuu kutsutuoksuksi. 

Onko täällä zombeja paikalla?

Ja pärinä loppui kuin taikaiskusta. Oppilaat muuttuivat yksi kerrallaan zombeiksi ja alkoivat hitaasti vaeltaa luokassa. Zombit lähestyivät minua, ne olivat selvästi valinneet open kohteekseen. Siirryin luokan ovelle ja johdatin zombie-lauman välitunnille. 

Huh-huh, sinne menivät. Pelastuin!

Ensitreffit alttarilla - uusia oppimisympäristöjä etsimässä

Sanoin tänään: "Tahdon", ja vielä keskellä koulutuntia. Olen nyt onnellisesti naimisissa, mutta kenen kanssa? Kerron siitä tarkemmin hetken päästä. 

Oli kiireinen päivä koulussa. Ehdimme säveltää biisejä studiolla, käydä valokuvaamossa, etsiä kevään merkkejä luonnosta sekä vierailla pikaisesti kuussa. Niin ja käydä kirkossa, vihkitilaisuudessa, kuten jo aluksi mainitsin. Kyllä, luit oikein. Me olemme nimittäin ottaneet oppilaitteni kanssa vakavan harppauksen kohti uusia oppimisympäristöjä. Miksi pysytellä perinteisesti pulpettien ääressä opiskelemassa, kun on mahdollista oppia uusia asioita missä vain. 

Pitää sen verran paljastaa, että osa edellä mainitsemistani oppimisympäristöistä oli oikeasti omalla pikkukoulullamme. Pienillä muutoksilla oman luokan saa tuntumaan kuin uudelta paikalta. Luokkamme muuttuu musiikkistudioksi, kun otamme käyttöön soittimet ja älylaitteet, tabletit ja kännykät. Kun mukaan lisätään digikamerat, ollaankin yhtäkkiä kuvaamossa. Kirkko ja kuu vaativatkin jo hieman mielikuvitusta. Sitä onneksi lapsilta löytyy ja hieman opettajaltakin, joten mielikuvituksen ja leikin siivillä voi lennähtää oikeastaan minne vain haluaa. 

Hei ope, täällä kuussa kasvaa voikukkia.

Kevään merkit kuun kamaralla olivat hyvin samankaltaisia kuin koulun lähiympäristössä. Kävelyretki luonnossa tuntui osasta oppilaista aluksi väsyttävältä ja rasittavalta. Kun muutimme kävelyn tutkimusmatkaksi kuuhun, josta loikittiin lähes painottomassa tilassa sekä samalla bongailtiin kevään kukkasia, lehtiä ja pörriäisiä, ulkoiluhetki muuttuikin leikin kautta mukavaksi. 

Aina ei kuitenkaan opiskelua luokan ulkopuolella ole mahdollista tai järkevää järjestää. Oppilaiden jakautuessa uusille työpisteilleen koulun käytäville, auloihin, sohville jne, ope ei joka hetki ole valvomassa oppilaiden touhuja ja oppilaat joutuvat kantamaan lisää vastuuta työskentelystään. Osalle oppilaista tällainen järjestely sopii ja toisille taas ei. Vapaus open valvovasta silmästä saattaa ajaa ryhmätyön välillä jopa hippaleikin puolelle. Uudet työskentelypaikat muualla kuin oman pulpetin ääressä asettavat myös omat haasteensa työergonomialle ja turvallisuudelle. Oppilasjoukon kuljettaminen koulurakennuksen ulkopuolisiin oppimisympäristöihin vaatii huolellisia järjestelyjä ja tarpeeksi aikuisia, jotta oppilaiden turvallisuus säilyisi koko koulupäivän / retkien ajan.

Kaikesta tästä huolimatta olen innostunut uusista tuulista koulumaailmassa. Kannatan retkiä, vierailuja, oppitunteja ulkona, työskentelyä ilman oppikirjoja ja ilman pulpettia, yhdessä ideointia ja keksimistä, seikkailuja jne. Olen nähnyt oppilaiden säntäävän innokkaasti koulumme aulaan sohville valmistelemaan ryhmätyötään tai valuvan pöytien alle laskemaan matikkaa. Työskentelyyn tuntuu tulevan pieni extra-innostus, kun työympäristö muuttuu eikä tunnu ihan niin tavalliselta koululta. Älylaitteiden hyödyntäminen oppimisessa sekä mahdollisuus työskennellä pehmeässä säkkituolissa yhdessä luokkakavereiden kanssa varmasti motivoi oppilaita. Muistuu mieliin oma kouluaika ja se hetki, kun opettajamme näytti ensimmäistä kertaa opetusvideon tunnilla. VHS-videonauhuri oli silloin ihmeellinen uutuus. Laitteita ja videoita ei kodeissa juurikaan vielä ollut ja kun videota pääsi koulussa katsomaan, keskittyivät ihmelaitteen tarjoaman audiovisuaalisen tiedon ääreen yleensä kaikki oppilaat. Olihan sentään eri juttu oppia asioita TV:stä videonauhoitteelta katsottuna kuin perinteisesti kirjoista pänttäämällä. 

Aina ei kuitenkaan ole välttämätöntä poistua luokkatilasta muuttaakseen oppimisympäristöjä. Leikin ja draaman avulla tavalliselta ja joskun vähän tylsältäkin tuntuva koululuokka muuttuu moneksi. Tarvitaan vain ripaus mielikuvitusta sekä aikaa ja tilaa käyttää sitä, jolloin voidaan kesken koulupäivän käväistä esim. viidakossa tai piipahtaa kivikaudella, vaikka ollaankin koko ajan turvallisesti omalla paikalla. Luokasta löytyvät esineet voivat leikeissä saada myös uusia, kiinnostavia käyttötarkoituksia. Itselleni leikin ja draaman luomat mahdollisuuset, uudet paikat ja yllättävätkin tapahtumat tuovat kouluarkeen ja työskentelyympäristööni sopivasti vaihtelua. Välillä on mukavaa piipahtaa edes leikisti oman työpaikan ulkopuolelle. Kun mielikuvitusmatkalta palaa takaisin koulun penkille ja opepöydän ääreen, jaksaa kouluarjessa taas ahertaa.

Tahdotko sinä?

Olimme siis tänään vihkitilaisuudessa, kuten jo aiemmin mainitsin. Kaikki sai alkunsa palikkaleikistä. Samasta leikistä, josta jo edellisessä blogitekstissäni kerroin. Eli taas keksimme yhdessä oppilaiden kanssa erilaisia, uusia ja ennennäkemättömiä tapoja nähdä palikka tai käyttää sitä. Ideoita lenteli kuten aiemmin: iglu, hattu, maailman painavin minipunnus, norsu... Norsu! Tuo idea tööttäsi korvaani kuin norsulauma ja aloin tutkia palikkaa eläintieteilijän silmin. Toden totta, multilink-palikan pieni uloke, jolla palikan saa kiinnitettyä toiseen, näytti minikärsältä. Kun ihmettelin pienen norsun valkoista väriä, olin valinnut leikkiin siis valkoisen palikan, oppilailta tuli vastaus saman tien.

Se norsu on menossa naimisiin, sillä on hääpuku päällä.

Oppilaiden riemuksi sain kuulla, että sulhanenkin on jo valittu. Se oli... yllätys, yllätys... opettaja. Riemukseni myös minä pääsin mukaan leikkiin. Seuraavaksi hääleikkiin ilmoittautuivat vihkipappi ja urkuri. Innostus alkoi oppilaiden parissa olla hurja, joten yritin hieman rauhoitella vauhtia kyselemällä, miten ihmeessä olin menossa norsun kanssa naimisiin. Joku keksi, että tämä oli TV:stä tuttu "Ensitreffit alttarilla" -ohjelma ja sulhanen ei vielä tiennyt, kuka tai tässä tapauksessa mikä on hänen tuleva morsiamensa. Kyseinen käänne leikissä ei varsinaisesti vauhtia vähentänyt, oppilaiden innostus kasvoi vain kasvamistaan. Touhu ei kuitenkaan karannut käsistä. Motivaatio leikkiä kohtaan oli oppilailla niin suurta, että lisäroolit syntyivät kuin itsestään. Juuri rakentuneeseen kirkkoomme ilmestyi joukko TV-kuvaajia ja morsiusneitoja palikkakameroineen ja -hääkimppuineen sekä sormusta tyynyllä pitelevä kaaso ja morsiamen isä.

Urkujen soidessa morsian saapui alttarille isänsä kanssa. Kamerat ottivat lähikuvia niin morsiamesta kuin todella yllättyneestä sulhasesta. Tapasihan hän vasta ensimmäisen kerran tulevan puolisonsa, norsun. Papin kysyessä: - Tahdotko sinä...? tööttäsi norsu mahtavan tahdon-tööttäyksen ja minusta tuntui ettei sulhasen mielipiteellä ole tilanteessa enää mitään merkitystä. Sopertelin kuitenkin oman tahdon-soperrukseni ja sain seuraavaksi papilta ohjeen, että sulhasen tulisi suudella morsianta. Pikku moisku palikan, anteeksi norsun kärsään oli piste iin päälle. Juhlaväen, kuvaajien, urkurin ja papin riemuitessa johdatin hääseurueen palikka kädessäni luokan ovelle, jossa toivotin hyvät viikonloput. Mikäli oppilaiden ilmeiden ja fiiliksen perusteella voi koulupäivän päättyessä jotain päätellä, uskoakseni lapsilla saattaa olla tänään jotain kerrottavaa, kun vanhemmat kysyvät heiltä, miten koulussa sujui...

101 tapaa käyttää palikkaa - palikkaleikkejä teatterikerhossa

Viikko sitten perjantaimme kului vapputunnelmissa. Oppilaat olivat saaneet tuoda kouluun lelun sekä vappuasusteita, hattuja, neniä, olipa mukana naamiaisasujakin. Oppilaiden toiveesta vapputamineita sai käyttää myös teatterikerhossa. Lapset olivat vauhdissa, kuten yleensä ykkösluokkalaiset juuri ennen viikonloppua vain voivat olla. Ja kun päällä oli vielä vappuasusteita, oppilaat seikkailivat erilaisissa rooleissa ja mielikuvitusmaailmoissa pitkin koulupäivää. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun sain luokassani opettaa samaan aikaan mm. Littles Pet Shop:ia, leopardia, Tuhkimoa ja Darth Vaderia.

101 tapaa käyttää palikkaa

Johdatin oppilaat tunnin palikkateemaan yhteisen aivomyrskyn kautta. Otin sormiini yhden multilink-palikan ja esitin oppilailleni haasteen: pyysin heitä näkemään palikan uusin silmin eli keksimään palikalle uusia käyttötarkoituksia. Ja sitten ideoita alkoi sadella:

Se voisi olla nappi, josta sammuu valot.

Ja heti kokeiltiin. Yksi oppilaista painoi palikkaa sormellaan toisen sammuttaessa samalla luokan valot eli toimii. Sitten kokeiltiin seuraavaa ideaa ja kuten arvata saattaa sitten seuraavaa. Ykkösluokkalaisilta ei ideat lopu! Palikka nähtiin mm. minikaukoputkena, muurahaisen talona, irronneena hampaana sekä sokeripalana, josta aina vaan riittää makeutta.

Rakentelua palikoilla

Lämmittelyleikkiä eivät vappukarkeloista jo vauhtiin päässeet oppilaani tällä kertaa tarvinneet, pikemminkin jarruttelua. Päätinkin hieman rauhoittaa tunnelmaa ja keskityimme teatterikerhon aluksi palikoilla rakenteluun. Jaoin oppilaat pareihin, joille jokaiselle annoin runsaan kourallisen multilink-palikoita. Tehtävänä oli rakentaa jokin paria kiinnostava esine tai asia, rajasin vaihtoehdoista kuitenkin ennakkoon pois kaikki väkivaltaan liittyvät esineet eli miekat, pyssyt, pommit ym. Pian oppilaat esittelivät toisilleen upeita palikkarakennelmia, Suomen lipusta aina maailman korkeimpaan rakennukseen, Burj Khalifaan saakka.

Palikkaesitykset

Seuraavaksi parit saivat tehtäväkseen keksiä pienen esityksen, jossa käytettiin juuri tehtyä palikkarakennelmaa. Esitykseen tuli liittää mukaan lelu tai jotain muuta päivän vappurekvisiitoista. Oppilaat jakautuivat eri puolille luokkaa ja käytävää harjoittelemaan esitystään. Useampi pareista haki työskentelypaikkansa pöydän alta. Koulullamme on käytössä pulpettien sijaan korkeat ja suuret työpöydät, joten pöydänalustyöskentely onnistuu helposti. Oppilaat hakeutuvatkin mielellään lattialle tekemään koulutöitään. Kun ympärillä on pöydänjalat seininä ja pöydänkansi kattona, lapsi saa itselleen ikäänkuin oman rauhallisen huoneen omia töitään varten. Aina ei siis tarvita uusia työpisteitä, sohvia, säkkituoleja ym. oppimisympäristön uudistamiseen luokassa.

Harjoittelun aikana kiertelin oppilasparien luona seuraamassa ja tarvittaessa ohjaamassa toimintaa. Osa pareista tarvitsi lähinnä tukea valintojen tekemiseen, jotta esitys tulisi valmiiksi. Usein lasten tarinat ja esitykset ikäänkuin jatkuvat jatkumistaan, koska jutulle ei oikein osata tai haluta laittaa stoppia. Tarvittiin siis opea muistuttamaan ja kysymään, miten esitys päättyy. Myös kannustamista ja kehumista tarvitaan runsaasti, jotta pienten esiintyjien itseluottamus ja fiilis säilyvät esityksiin saakka. Voi myös käydä niin, ettei joku haluakaan esiintyä, jolloin tuo mahdollisuus oppilaalle on myös suotava. Jo ideointi ja harjoittelu yhdessä haastavat sekä opettavat osallistujia paljon. Harjoitellessaan ryhmät tulevat joka tapauksessa luultavimmin näyttämään esityksensä opettajalle, joten on turha asettaa oppilasta liian tiukan paikan eteen, mikäli esiintymisjännitys ennen performanssia luokkakavereilleen ottaa vallan.

Tällä kertaa, niin kuin kovin usein, kaikki luokkani oppilaat halusivat esittää tuotoksensa muille. Osa esityksistä esitettiin pöytäteatterina suuren työpöydän ääressä ja osa luokan keskelle raivatulla esiintymislavalla. Jokaisen esityksen jälkeen luokan täyttivät aplodit sekä oppilaiden toisilleen kertomat kannustavat kommentit. Olen huomannut, että "kehukierros" esityksen päätyttyä antaa esiintyjille paljon ja helpottaa esiintymistä myös seuraavalla kerralla. Kun toisten kehumisen ja hyvien asioiden sanomisen ottaa esitysten jälkeen tavaksi, oppii löytämään positiivista ja kannustavaa sanottavaa kaverille myös muissa arkitilanteissa esim. välituntileikeissä.

Leikit seinällä

Teatterikerhon lopuksi sukelsimme vielä hetkeksi leikkiseinän pariin. Leikkiseinä on luokassani rakennettu siirrettävän sermiseinän taakse, josta sen aina sopivalla hetkellä käännän esiin. No, nyt oli se sopiva hetki etsiä leikki seinästä. Tällä hetkellä leikkiseinästämme löytyvät yleisimmät luokassani käytetyt leikit / draamaharjoitukset: Jähmety, Savimöhkäleet, Ihmetuoli jne. Teimme pikaäänestyksen ja valituksi tuli Jähmety-leikki. Kerroin oppilaille, että aiheet paikalleen jähmettyneille patsaille tulevat tällä kertaa palikkaesityksistämme ja aloin laskea lähtölaskentaa:

5-4-3-3-1... lelut autiolla saarella!

Samassa oppilaat jähmettyivät juuri hetki sitten näkemänsä Autiosaari-esityksen hahmoiksi ja muiksi yksityiskohdiksi: palmuksi, kaloiksi, aurinkovarjoksi sekä pilliksi limulasissa. Kävin vielä haastattelemassa jähmettyneitä patsaita, jotka kertoivat minulle kaikenlaista elämästä autiolla saarella. Tämän jälkeen jähmetin oppilaat mm. korkeaksi torniksi, Suomen jääkiekkojoukkuetta kannustaviksi faneiksi sekä aivan pienen pieneksi palikaksi. Kehotin lopuksi oppilaita laittamaan mielikuvituspalikan taskuunsa ja toivotin hyvät viikonloput.

Karhu kävi kaupassa - leikkejä tietotekstin pohjalta

Annoin ykkösilleni ensimmäistä kertaa lukuläksyn,  jonka lupasin heiltä seuraavana päivänä kuulustella. Aiheena oli aapisen teksti karhusta. Olimme aihetta käsitelleet jo aiemmin yllintunnilla, joten talviunet, karhun ravinto sekä karhun lempinimet olivat lapsille tuttuja. Opettaja kysyy, oppilaat vastaavat tyylin sijaan lähestyin aiheen kertausta tällä kertaa toiminnallisesti. Tavoitteena oli saada oppilaat syventämään lukemalla opittua tietoa karhusta yhteisen tekemisen ja leikkimisen kautta.

Karhuntassut (lämmittely)
Kutsuin oppilailtani karhunpennuiksi ja pyysin heitä nostamaan etutassunsa pulpetille. Ykkösluokkalaiset olivat heti valmiita leikkiin ja kuinka ollakaan luokallinen oppilaita muuttui hetkessä karhuiksi. Sovimme vielä nallekarhujen kanssa, että leikissä touhutaan open ehdottamilla mielikuvitusesineillä omalla paikalla, istuen omalla tuolilla. Satun nimittäin tietämään, että pienet karhunpennut villiintyessään saattavat jopa kiivetä pöydille ja hyppiä sieltä alas.

Kun säännöt oli käyty läpi, kerroin karhuille, että pöydälle tassujen väliin ilmestyi purkillinen hunajaa. Kyllä oli luokka täynnä maiskuttelua, kun pikkunallet ahmivat herkkuaan. Sen jälkeen pöydälle ilmestyivät mm. hammasharja, pallo, kännykkä sekä kirja. Kun karhun hampaat oli pesty, pelattu vierusnallen kanssa palloa sekä soiteltua jääkarhuserkulle, oli karhunpentujen aika lukea iltasatu ja rauhoittua.

Lämmittelyn jälkeen oppilaat saivat kertoa karhujuttuja toisilleen. Joku oli nähnyt karhuja eläintarhassa, joku TV:ssä. Yksi oppilaista kertoi sirkuskarhusta, joka osasi temppuja ja eräs toinen karhusta, joka kiipesi puuhun.

"Kerran yks karhu meni käymään kaupassa..."

Eräs oppilas kertoi kuulleensa karhusta, joka oli ollut niin nälissään ja rohkea, että oli mennyt kauppaan sisälle. Tämä karhujutun alku sai minut kiinnostumaan heti ja päätimmekin kokeilla, millainen on karhun kauppareissu.

Karhu kaupassa (impro)
Kerroin oppilaille, että teemme tarinan ja esityksen karhusta, joka kävi kaupassa. Kertasimme aluksi tarinan osat. Piirsin taululle 3 laatikkoa, joiden sisään A-kirjaimen (alku), KK-kirjaimet (keskikohta/käännekohta) sekä L-kirjaimen (loppu). Sen jälkeen osoitin ensimmäistä A-laatikkoa ja sanoin: Olipa kerran kauppa. Käännyin oppilaisiin päin ja kysyin: Kuka haluaisi tulla myyjäksi?

Ja vapaaehtoisia myyjiähän löytyi. Jottei jääty murehtimaan tilannetta, että vain yksi oppilaista valittiin myyjäksi, kyselin saman tien lisätietoja kauppaan liittyen muilta oppilailta. Hyvin nopeasti selvisi, että kauppa oli karkkikauppa ja myyjän nimi Marketti-Marketta. Myyjä alkoi ammattitaitoisesti järjestelemään erivärisiä värikyniä kauppapöydällään ikäänkuin ne olisivat olleet myytäviä karkkeja.

Pysäytin tilanteen hetkeksi ja osoitin KK-laatikkoa. Lasten mielestä karhun tuli nyt saapua kauppaan ja niin kävikin. Eräs oppilaista ryntäsi murahtaen karkkitiskille, jonka seurauksena myyjä kiljaisi ja leikisti pyörtyi. Nalle haisteli vuoronperään karkkeja ja myyjää ja päätti selvästikin herkutella myyjän varpailla. Pysäytin tilanteen uudestaan ja vaihdoimme esityksen näyttelijät.

Sen jälkeen kehotin lapsia keksimään esitykseen yllättävän käänteen. Monista mielikuvituksellisista ehdotuksista päätimme tuoda tarinaan vielä yhden henkilön, mummon, joka yllättäen saapui kauppaan, juuri kun karhu aikoi haukkaista palan myyjästä. Karhu ja mummo jähmettyivät tuijottamaan toisiaan ja juuri kun olin kysymässä, mitä mummo tekee seuraavaksi, mummoa esittävä oppilas alkoi huitoa kuvitteellisella käsilaukullaan karhua, joka vaisteli iskuja oikealle ja vasemmalle.

Joku katsojista hihkaisi, että nehän tanssii ja tarinan loppu syntyi kuin itsestään. Mummon ja karhun villiin tanssiin liittyi tietysti myös pyörtymisestään toipunut myyjä. Tanssi imaisi lopulta mukaansa myös suurimman osan oppilaista, jotka eivät näyttelijoinä tarinassa toimineet.

Kuuma tuoli
Seuraavana koulupäivänä palasimme vielä karhun kauppareissuun. Pyysin luokan eteen tuolille istumaan vapaaehtoisen oppilaan, jonka esittelin karhuksi, joka oli käynyt kaupassa. Muut oppilaat saivat kysellä karhulta kysymyksiä karhuna olemiseen liittyen. Osa kysymyksistä oli hyvin tietopohjaisia, joten saimme kertauksena kuulla esim. karhujen talviunesta ja ruuasta. Jotain uuttakin putkahti ilmoille. Kuumassa tuolissa istuva jääkarhu nimittäin kertoi riisuvansa välillä valkoisen turkkinsa, jos ulkona on kuuma ja siniseksi karhuksi esittäytynyt oppilas kertoi sinisen värin olevan verkkapuku.

Karhu nukkuu luokassa (loppuleikki)
Karhuteeman lopuksi leikimme vielä luokkaversiota tutusta leikistä. Tällä kertaa heräävä karhu ei lähtenyt jahtaamaan sitä herättäneitä oppilaita, koska pulpettien kulmat ja luokan ahtaus olisivat luultavimmin ajanut juoksevat osallistujat kolhuihin ja törmäilyihin. Pulpetille, aivan nukkuvan nallen viereen laitettiin hunajapurkkia markkeeraava esine, tällä kertaa pyyhekumi. Karhu vaivutettiin uneen laulamalla "karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä" -laulua. Ennen kuin laulu loppui ja karhu heräsi, joku oppilaista kävi nappaamassa "hunajapurkin" karhun pesästä ja palasi omalle paikalleen pitäen pyyhekumia piilossa kädessään.

Herättyään talviuniltaan nalle lähti kiertelemään luokassa ja yritti aluksi pelkästään tuijottamalla luokkakavereitaan suoraan silmiin saada selville, kenellä hunaja on. Mikäli kenenkään ilme ei värähtänyt tai pokka pettänyt, kaikki oppilaat laittoivat nyrkkiin puristetut kämmenensä pulpetille. Karhu teki taas kierroksen luokassa ja yritti päätellä, kuka pitää pyyhekumia kädessään. Jos "hunajavaras" ei selvinnyt vieläkään, karhu sai kysellä luokkalaisiltaan kysymyksiä, joiden avulla hunaja löytyisi. Kysymykset tuli muotoilla niin, että niihin pystyi vastaamaan kyllä tai ei. Kun pyyhekumi löytyi, vaihdettiin karhua ja leikki alkoi alusta. Karhuja ja "hunajapurkkeja" voi leikissä olla yhtäaikaa myös useampia. Karhut yrittävät tällöin yhdessä löytää kaikki kadonneet hunajat.

Oppilaat karkuteillä - näkymätöntä teatteria aprillipäivänä

1.4. perjantai alkoi luokassani todella hiljaisissa merkeissä. Pulpetit olivat tyhjinä eikä pihaustakaan kuulunut. Taululla oli lapsen käsialalla kirjoitettu viesti:

"Lähdettiin kotiin! Nähdään maanantaina."

Yht'äkkiä verhojen takaa ja opepöydän alta alkoi kuulua hihitystä. Nostin katseeni viestistä ja pääsin todistamaan iloisten ykkösluokkalaisten kömpimistä esiin piiloistaan sekä luokan täyttävää yhteenääneen loruttelua:

"Aprillia, syö silliä. Juo kuravettä päälle."

Oppilaat olivat kovin ylpeitä aprillipilastaan. Itse olin samanaikaisesti yllättynyt sekä ylpeä. Oppilaani, joskus jopa niin eripuraiset ykkösluokkalaiset olivat päättäneet yllättää opensa ja onnistuivat siinä yhteisellä kepposellaan. Koska open aprillaaminen onnistui, olivat oppilaat myös todella innoissaan. Niin innoissaan, että halusivat heti tehdä uuden aprillipilan, mutta nyt opettajansa kanssa. Olin alunperin suunnitellut perjantaillemme aivan jotain muuta, mutta se yhteisöllisyys ja me-henki, mikä aprillihuuruissa olevasta oppilaskatraastani huokui, vaati asiaan tarttumista. Niinpä aloimme yhdessä suunnitella uutta aprillipilaa, jonka kohteena oli naapuriluokkamme oppilaat ja opettaja.

Aivomyrskymme tuotti monenlaisia ideoita: Saisiko ope leikisti rehtorilta puhelun ja joutuisi jättämään oppilaansa, koska sai potkut? Olisiko kuitenkin parempi, että rinnakkaisluokan oppilaille uskoteltaisiin, että kaikki saisivat suklaalevyn jälkiruuaksi? Sitten joku oppilaista ryhtyi puhumaan dinosauruksen luista ja PUM! Siinä se oli. Idea, josta alkoi kehittyä yhteinen aprillipilamme...

Näkymätön teatteri - Operaatio reisiluu

Päätimme lähteä kesken oppitunnin tutkimaan kevään merkkejä ulos. Tutkimuskohteeksi valittiin pieni niitty, jonne oli suora näkyvyys naapuriluokkamme ikkunasta. Ennen kuin aprilliulkoilu alkoi, harjoittelimme ja roolitimme miehistömme luokassa. Oppilaista valittiin muutama löytäjä, joiden tehtävä oli nimensä mukaisesti löytää jotain maasta. Löytäminen tuli tehdä hieman suureellisesti, jotta todennäköinen yleisömme ikkunan takaa kiinnostuisi touhuistamme. Liioitella ei kuitenkaan liikaa saisi, jottei epäilykset heräisi koulukavereissamme. Kun löytäjä löysi jotain, hän ilmaisi sen muille osoittelemalla maata ja hihkaisemalla. Luokkakavereiden tuli tällöin kerääntyä löytäjän ympärille, jossa pidettiin yhteistä torikokousta hetken aikaa. Sitten oppilaat taas hajaantuivat tutkimaan ympäristöä, kunnes seuraava asia löytyi.

Harjoitukset luokassa sujuivat hienosti ja pian olimme valmiita esitykseemme, jonka yleisönä toimisi rinnakkaisluokkamme oppilaat, vaikka eivät itse tulisi tietämään olevansa yleisönä. Näkymättömän teatterin ryhmämme poistui koulurakennuksesta kuten tavallista. Tällä kertaa tosin ehkä hieman äänekkäämmin, jotta naapuriluokkamme kuulisi varmasti meidän pukevan sekä poistuvan ulos. Ulkona esityksemme eteni käsikirjoituksen mukaan. Tai tuli matkalla yksi yllätys. Eräs oppilaista löysi niityltä kukkivia leskenlehtiä eli kevään merkkejäkin pääsimme joukolla ihmettelemään.

"Hei kattokaa, täällä on jokin luu!"

Oppilas, joka "luun" löysi suunnilleen ja suunnitellusti koulukavereidemme luokan ikkunan alta, kiikutti aarteen opelle ja samalla ympärilläni pörräsivät muutkin oppilaani. "Luuta" ihmeteltiin elehtien ja ilmeillen. Roolityö oli vahvaa. Hetken minusta jopa tuntui, että näinköhän joku omista, esiintyvistä oppilaistani oikeastaan uskoo löydön olevan jonkin muinaisen otuksen reisiluu. Myös rinnakkaisluokkamme oppilaiden kasvoja vilahti ikkunassa. Touhumme oli siis huomioitu ja syöttiin tartuttu.

Kiikuttimme luun näköisen puukarahkan sisälle luokkaamme juhlapaikalle, josta se näkyi joka suuntaan. Kun kaikki olivat valmiina, kävin kertomassa naapuriluokassa löydöistämme, kevään merkeistä ja erikoisesta luusta. Luokkaamme marssikin seuraavaksi suuri joukko uteliaita ykkösluokkalaisia, jotka halusivat nähdä löytämämme muinaislöydön, ehkäpä jopa dinosauruksen luun. Kun luu sitten lopulta paljastui puukepiksi, alkoi luokassamme riemukas aprillaus sekä naurun hekotus.

Hymyilyttävää aprillipäivää!

Talviliikuntapäivä luokassa, leikkejä liikuntatunnille

Talviliikuntapäivämme koitti sateisissa ja jäisissä merkeissä. Suunniteltu seikkailu taikametsässä oli peruttava liukkauden ja märkyyden nimissä. Valuimme vettävaluvien oppilaiden kanssa kuivauskaapin kautta luokkaan ja aloitimme talviliikunnan:

Uusia talviliikuntalajeja
Keksimme yhdessä ulkona vallitsevaan keliin sopivia liikuntalajeja. Lajin tuli olla aivan uusi ja mielikuvituksen käyttö oli sallittua. Oppilaiden ideoinnille ei meinannut tulla loppua ja taulumme täyttyi mitä upeimmista lajeista ja ulkoiluvälineistä alta aikayksikön.

Imuriluistelussa hokkareillaan kiitävä ulkoilija kuljettaa mukanaan kevyttä imuria, jolla saa helposti putsattua roskat pois luistimien terien tieltä. Lumihammasharjalla voi sitten putsata ne kaikista ahtaimmat kohdat, joihin imurilla ei pääse. Mailakiekossa pelaajat tönivät pelivälineenä käytettävää mailaa kohti vastustajan maalia kiekoillaan, kun taas hankihypyssä tehdään uimahyppymäisiä voltteja suoraan lumihankeen.

Joku oppilaista kertoi käyneensä edellisenä päivänä luistelemassa ja kertoi, että luistelukentän jään päällä oli noin 5 sentin kerros vettä. Tästä oppilaat keksivät todella osuvan uusioliikuntamuodon, onkiluistelun. Avannon kairaamisen sijaan, luistellessaan heitellään samalla virveliä tai ongitaan mato-ongella. Hauskinta jutusta tekee, se jos iso kala nappaa koukkuun kiinni ja alkaa vetämään luistelijaa pitkin jääkenttää vesihiihdon tyyliin.

Taululle kirjatuista uusista liikuntamuodoista 3-4 oppilaiden ryhmät saivat seuraavaksi ideoida ja harjoitella lyhyet esitykset. Jokainen ryhmä esitti lajinsa muille, jotka yrittivät arvata, mistä lajista oli kyse. Lajeja vielä kokeiltiin yhdessä, jolloin jokainen ryhmä sai opettaa muille lajinsa erityistekniikoita. Jokaiselle lajille keksittiin yhdessä kannustushuudot lajien nimistä muodostettujen rytmien pohjalta (esim. i-mu-ri-luis-te-lu, ti-ti-taa ti-ti-taa). Lopuksi oppilaat vielä piirsivät liikuntalajeistaan kuvat, jotka kiinnitettiin luokan seinälle.

Dance
YouTube on pullollaan konsolipelaajien nettiin lataamia tanssipelivideoita (esim. Just Dance). Videon heijastamalla luokan valkokankaalle saa koko luokalle tanssiopettajan, jonka mallin mukaan voi yhdessä tanssia oppilaiden lempibiisejä.

The Gummy Bear Song
Uptown Funk

The Chicken Dance

Kirjain-curling

Piirsimme ja väritimme kirjaimia ympyränmuitoisille lapuille, jotka laminoitiin. Kirjainympyröistä muodostin pikkukoulumme eteisaulaan curlingista tutun maalialueen. Kivinä käytimme sählypalloja. Palloja oli neljää eri väriä, jotta joukkueet erottuisivat toisistaan.

Jotta pelissä ei joutunut liian kauan odottamaan vuoroaan, heittopaikalle pääsi yht'aikaa neljä oppilasta vierittämään palloaan kohti maalialueen keskustaa. Lähimmäksi keskustaa pallonsa virittänyt joukkue sai pisteen. Jos pallo pysähtyi kirjainympyrän päälle, joukkueen tuli keksiä sana, jossa oli mahdollisimman monta kyseistä kirjainta. Jokaisesta sanassa olevasta kirjainympyrän kirjaimesta joukkue sai lisäpisteen. Peliä voi pelata myös plussan muotoisella pelikentällä, jolloin pallot lähestyvät kentän keskellä olevaa maalialuetta neljästä eri suunnasta. 

Sanajumppa

Kirjain-curlingin lapuilla voi myös leikkiä sanajumppaa, jossa pelaaja/joukkue pyrkii muodostamaan sanoja lattialle levitetyistä kirjainympyröistä. Sanaan kuuluvia kirjaimia pitää pelaajan/pelaajien koskettaa käsillään ja jaloillaan (vrt. Twister). Yksin saa luonnollisesti rakennettua 4-kirjaimisia sanoja ja pareittain käsien ja jalkojen tuplautuessa kasvaa sanat jo 8-kirjaimisiksi.

Kehokirjaimet
Oppilaat muodostavat kirjaimia taivuttamalla omaa kehoaan eri asentoihin. Kirjaimia voi tehdä yksin, pareittain tai pienryhmissä. Kehokirjaimista voi muodostaa myös lyhyitä sanoja yhdessä muiden oppilaiden kanssa.